Piispa Luoma: Pienet asiat ratkaisevat

LUOMA_TAPIO_32_420

Espoon uusi piispa Tapio Luoma käsitteli suuruutta ja sen edellytyksiä virkaanvihkimysmessunsa saarnassa. Saarna perustui Matteuksen evankeliumin 13 luvussa olevaan Jeesuksen vertaukseen sinapinsiemenestä.

Luoman mukaan Jeesuksen tarkoittamalla suuruudella on kaksi edellytystä. Ensimmäinen edellytys on se, että todellinen suuruus lähtee aina liikkeelle pienestä, jopa mitättömän ja vähäpätöisen näköisestä. Jumalan valtakunnan työ toteutuu pelkistetyimmillään tavallisen arjen keskellä niissä lukuisissa tilanteissa, joissa lähimmäinen kohdataan.

Jumalan valtakunnan suuruuden toinen edellytys on Luoman mukaan se, että suostutaan ja sitoudutaan kasvuun. Jumalan valtakuntaan kuuluu aito kasvu kaikkine kipuineen ja säröineen.

– Suuruuden arvostus ei ole outoa kristillisessä kirkossakaan – siitä kertoo omalla tavallaan kirkkojen vaikuttava koko ja ne monenlaiset ponnistelut, joita tuon suuruuden saavuttamiseksi on täytynyt tehdä. Suuruuden arvostus on yksinkertaisesti jotakin niin peri-inhimillistä, että se kulkee mukanamme kaikkialle sinne, missä elämme ja toimimme, Luoma muistutti saarnassaan.

Tapio Luomaan saarna 12.2. Espoon tuomiokirkossa

Jumalan sanan kylvö

Matt. 13: 31-33

Suuruus kiinnittää huomiota. Suuruutta ei voi olla huomaamatta. Suuret rakennukset vangitsevat katseen. Kartalla suuret valtiot käsittävät laajoja alueita. Suuret sanat voivat saada aikaa paljon hyvää tai pahaa. Suurta ihmistä ihaillaan. Kaiken kaikkiaan suuret asiat vetävät huomiomme puoleensa kuin magneetti.

Suuruutta ihannoidaan. Suuruutta pidetään usein tavoitteena ja päämääränä, koska suuruuden ajatellaan merkitsevän voimaa ja mahtia. Olkoon kyseessä kaupungin tai kunnan koko, yhdistyksen toiminta tai kansantalous, suuruuden saavuttamiseen uhrataan paljon energiaa. Suuruuden arvostus ei ole outoa kristillisessä kirkossakaan – siitä kertoo omalla tavallaan kirkkojen vaikuttava koko ja ne monenlaiset ponnistelut, joita tuon suuruuden saavuttamiseksi on täytynyt tehdä. Suuruuden arvostus on yksinkertaisesti jotakin niin peri-inhimillistä, että se kulkee mukanamme kaikkialle sinne, missä elämme ja toimimme.

Tämän sunnuntain evankeliumissa Herramme Jeesus puhuu suuruudesta. Vertaus yhdestä pienimmästä kasvimaailman siemenestä, sinapinsiemenestä, päättyy mielikuvaan suuresta puutarhakasvista. Jeesuksen puhuu tässä nyt siis Jumalan valtakunnasta, Jumalan asiasta tässä meidän ihmisten ja muun luomakunnan maailmassa. Hän puhuu samalla kirkosta, joka omalla paikallaan haluaa rakentaa Jumalan valtakuntaa. Jumalan valtakuntaan ja kirkon työhön siis kuuluu suuruus, toisinaan jopa huomiota herättävä koko.

Mutta millaista on se suuruus, josta Jeesus puhuu? Kun me oman aikamme ihmisinä ihannoimme suuruutta, onko se sitä suuruutta, jota Herramme tarkoittaa? Mitä on Jumalan valtakunnan suuruus?

Jeesuksen tarkoittamalla suuruudella on kaksi edellytystä. Ensimmäinen edellytys on se, että todellinen suuruus lähtee aina liikkeelle pienestä, jopa mitättömän ja vähäpätöisen näköisestä. Sellainen suuruus, joka unohtaa oman alkuperänsä, joka sivuuttaa pienuuden ja sulkee silmänsä omalta rajallisuudeltaan, ei lopulta ole ihastelua ansaitsevaa suuruutta. Kun me omissa seurakunnissamme pohdimme ja toteutamme omaa toimintaamme, haluaisimme sen olevan suurta ja merkittävää. Mietimme suuria linjoja ja tulevaisuuden strategisia kysymyksiä. Tämä kaikki on tärkeää ja suorastaan välttämätöntä. Mutta emme silloinkaan saa unohtaa, että ilman pientä ja vähäpätöiseltä näyttävää ei päästä koskaan todelliseen suuruuteen.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tajuamme Jumalan valtakunnan työn käytännössä toteutuvan pelkistetyimmillään tavallisen arjen keskellä niissä lukuisissa tavallisissa mutta niin tärkeissä tilanteissa, jossa kohtaamme lähimmäisemme ja hänen elämänkysymyksensä. Seurakunnissa toteutuva ruohonjuuritason työ ei aina pääse pinnalle eikä saa sitä huomiota, joka sille kuuluisi, koska suuremmilta vaikuttavat asiat ajavat niin usein ohi.

Ja kuitenkin kaikki se, mitä tapahtuu seurakuntien erilaisilla työaloilla, muodostaa lopulta Jumalan valtakunnan kaikenlaisen suuruuden perustan. Tuohon perustaan kuuluvat myös ne lukuisat tilanteet, jossa seurakuntalaiset kohtaavat toisensa ja tulevat ehkä huomaamattaankin kantaneeksi toistensa taakkoja. Nämäkään tapaukset eivät nouse julkisuuteen, mutta näistä tavanomaisista ja ehkä joskus jopa vähäpätöisiltä näyttävistä arjen pienistä asioista nousee kaikki se, mitä nimitämme kirkon elämäksi ja työksi. Joka siis haluaa rakentaa suuruutta, kunnioittakoon ja arvostakoon pienuutta.

Jumalan valtakunnan suuruuden toinen edellytys on se, että suostutaan ja sitoudutaan kasvuun. Pienen sinapinsiemenen kasvu suureksi puutarhan kasviksi on prosessi, joka vaatii oikeat olosuhteet ja riittävästi aikaa. Kasvimaailman kasvulla on oma aikataulunsa, joita nykyisin biologisin menetelmin voidaan nopeuttaa vain tiettyyn rajaan asti.

Jumalan valtakunnassa kasvun kunnioittaminen on aivan oleellinen asia. Miten helposti etsimmekään nopeita ja helppoja reittejä suuruuteen. Siellä ja täällä malttamattomina rakennellaan Jumalan valtakuntaa omien mielikuvien varassa. Odotetaan ja vaaditaan valmista, hienoa ja kaunista, särötöntä ja puhdasta. Kasvukivut on silloin helppo ohittaa ja pitää niitä vain kiusallisina häiriöinä siinä ehjässä ja virheettömässä mielikuvassa, jonka Jumalan valtakunnasta olemme rakentaneet.

Mutta Jumalan valtakuntaan kuuluu aito kasvu kaikkine kipuineen ja säröineen, kaikkine keskeneräisyyksineen ja raadollisuuksineenkin. Oikotietä suuruuteen ei yksinkertaisesti ole. Kasvun eri vaiheet on käytävä läpi, millaisia ne sitten ovatkin. Ja samalla kun annamme itsellemme luvan kasvaa, meidän on annettava sama lupa myös lähimmäisillemme, sisarillemme ja veljillemme. Sillä kirkko ja Jumalan valtakunta ei vielä ole valmis.

Nämä ovat siis Herramme Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunnan suuruuden edellytykset: pienuus ja kasvu. Ilman niiden kunnioittamista, niihin sitoutumista ja niiden vaalimista ei ole olemassa mitään aitoa suuruutta. Mutta mikä sitten on aidon suuruuden tunnusmerkki? Miten voimme aistia sen läsnäolon? Jeesuksen vertaus antaa tähän oman vastauksensa: "Sinapinsiemen on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille."

Aidon suuruuden tunnistamme Jeesuksen mukaan siis siitä, että se tarjoaa turvan, suojan ja kodin. Suuruus, joka ei suostu sulkemaan turvalliseen huomaansa pienuutta ja kasvun erilaisia vaiheita, suuruus, joka ei tarjoa suojaa eikä kotipaikkaa pienelle ihmiselle ja hänen elämäntodellisuudelleen, on lopulta hyödytöntä ja sisällyksetöntä. Tällaista aitoa suuruutta on Jumalan valtakunnan suuruus.

Hyvä juhlamessuun kokoontunut seurakunta. Viime viikkoina monenlaiset ajatukset ovat kulkeneet mielessäni. Suuri ja vastuullinen virka, johon Espoon hiippakunta on minut kutsunut, on saanut minut entistä enemmän miettimään omaa rooliani kirkon ja Jumalan valtakunnan työssä. Lukuisten kannustusten rohkaisemana ja esirukousten saattelemana tohdin aloittaa tässä tehtävässä. Haluaisin olla yhdessä hiippakunnan seurakuntien, niiden työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa kyselemässä, miten voisimme arvostaa pieniä asioita, miten voisimme kunnioittaa ja antaa tilaa kasvulle ja miten pystyisimme vaikuttamaan siihen, että seurakuntamme voisivat tarjota jäsenilleen turvan, suojan, ja kodin.

Pienet asiat ratkaisevat. Se pieni siemen, jota meidän Jumalan valtakunnan työssä ja kirkon palveluksessa ennen muuta tulee kunnioittaa ja josta kaikki hengellisen yhteisön kasvu lopulta nousee, on itse meidän Herramme Jeesus Kristus. Häntä meidän tulee seurata, häneen turvautua ja hänen kanssaan kohdata lähimmäisemme. Hän, ihmisen pienuuteen ja rajallisuuteen sitoutunut Herramme, kulkee edellämme kohti tulevaisuutta ja kaikkia sen haasteita.