Piispa Tapio Luoma Radio Deissä: ”Jos kirkko tekee päätöksen, varmaankin olisin valmis vihkimään”

Espoon piispa Tapio Luoma totesi tänään keskiviikkona Radio Dein ja Kotimaan kyselytunnilla olevansa valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, jos siitä tehdään kirkossa päätös.

– Jos kirkko sellaisen päätöksen tekee, varmaankin olisin valmis vihkimään, koska se on kirkon yhteinen päätös, Luoma sanoi.

Luoma totesi, ettei asia ole hänelle yksinkertainen tai helppo. Hän kertoi henkilökohtaisesti pitävänsä avioliittoa miehen ja naisen välisenä suhteena.

– Mutta jos kirkko siihen [samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen] aikanaan menee, ei se ole minulle niin iso asia, ettenkö voisi kuvitella itseäni vihkijänä.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Norjassa kirkko alkoi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja vasta vuosia sen jälkeen, kun siviiliavioliitto oli pareille mahdollistunut. Luoman mukaan nyt kirkossa tarvitaankin tilaa vihkimistä koskevalle keskustelulle.

– Jokaisella ihmisellä on myös oikeus ottaa kantaa tähän asiaan.

”Sley tekisi kirkolle palveluksen hyväksymällä naispappeuden”

Piispa Luoma kommentoi kyselytunnilla myös viime viikonloppuna järjestettyjä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Maata Näkyvissä -festareita ja niiden ympärillä käytyä keskustelua. Hän kertoi luottavansa seurakuntien osallistumispäätöksissä nuorisotyöntekijöiden arviointikykyyn.

– Jos pääasiana on, että siellä on hyvää musiikkia ja että saa tavata muita nuoria ja kuulla perinteistä evankelista armon sanomaa, jossa ei ole mukana kirkkopolitiikkaa, niin ilman muuta.

Luoma kertoi kuitenkin ymmärtävänsä myös papiksi vihittyjen naisten kivun ja kelpaamattomuuden kokemuksen. Hän kuvaili käytyä keskustelua tärkeäksi.

– En haluaisi keskittyä vain tähän viikonlopun tapahtumaan vaan nähdä ongelman nimenomaan liikkeen omaksumassa näkemyksessä, jonka mukaan liike itse on ottanut aika tiukan linjan. Liike on lukinnut oman linjansa tähän, ja se on se ongelmien lähtökohta.

Luoma kertoi seuranneensa Pohjanmaalla sivusta evankelisessa liikkeessä pappeudesta käytyä kädenvääntöä. Hän arvioi, että liike etsi tuolloin omaa tietään kirkon virallisen kannan ja toisaalta silloin voimistuvan Luther-säätiön eli Lähetyshiippakunnan välimaastossa.

Luoma sanoi ”toivovansa ja rukoilevansa”, että Sleyn kanta naisten pappeuteen muuttuisi.

– Evankelinen liike ja nimenomaan Sley tekisi valtavan ison palveluksen koko kirkolle hyväksymällä järjestönä, että myös nainen voi palvella pappina. Silloin se hyvä, jota evankelisessa liikkeessä on, kanavoituisi paljon tehokkaammin koko kirkon hyväksi.

Kokonaiskirkon kannan naisten pappeuteen piispa totesi olevan selvä.

– Meidän kirkossamme sekä naiset että miehet voivat olla pappeina, ja se on omastakin mielestäni täysin Raamatun ja Jumalan tahdon mukaista.

Radio Dein ja Kotimaan kyselytunnilla piispa Tapio Luoman kanssa keskustelivat Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä, Kirkko ja kaupungin uutispäällikkö Pauli Juusela, MTV:n uutistuottaja Jouni Sipilä ja Radio Dein ohjelmapäällikkö Kai Kortelainen.

Kuva: Jukka Granström. Piispa Tapio Luoma Espoon hiippakunnan synodaalikokouksen avauksessa Hyvinkäällä syyskuussa 2016.

Katso alta, miten piispa Luoma kommentoi Leif Nummelan pääkirjoitusta ja kirkon ykseyttä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Piispa Kalliala Radio Deissä: Herätysliikkeet ovat rikkaus, kun ne pysyvät kirkon piirissä

Piispa Matti Repo: Jumalanpalvelusyhteisön messu ei voi olla protesti seurakuntaa vastaan

Arkkipiispa Kari Mäkinen kyselytunnilla: Vihkijäksi ilmoittautuminen on ”selkeää ja reilua

Edellinen artikkeliPiispa Laajasalon erityisavustajaksi Lauri Kemppainen, viestinnän asiantuntijaksi Satu Huttunen
Seuraava artikkeliTurun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä:

Ei näytettäviä viestejä