Piispa Teemu Laajasalon johtama suomalaisryhmä tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa

Helsingin piispan Teemu Laajasalon johtama suomalainen ekumeeninen delegaatio tapasi paavi Franciscuksen yksityisvastaanotolla Vatikaanissa perjantaina.

Laajasalo tervehti puheessaan paavia viitaten Franciscuksen joulusaarnan ajatukseen Jumalasta, joka ei odottanut ihmisten hyväksi tulemista, vaan antoi itsensä meidän puolestamme. Siksi ihmisten ei pitäisi odottaa lähimmäisen muuttumista paremmaksi. Jokainen aloittakoon parannuksen tekemisen itsestään, Laajasalo sanoi.

Laajasalo totesi maailman olevan täynnä ristiriitoja.

– Myös omassa maassamme on havahduttu siihen, että vastakkainasettelu lisääntyy. Vaikka Suomea on kehuttu maailman onnellisimmaksi maaksi, yhteiskunnassamme ja kirkoissamme kovat sanat ja keskinäinen ymmärtämättömyys lisääntyy. Tästä kehityksestä on kantanut huolta myös maamme presidentti, Laajasalo sanoi puheessaan.

Tämän pitäisi Laajasalon mukaan näkyä kaikessa lähimmäisen huomaamisessa.

– Kristus kutsuu meitä seuraamaan hänen lahjoittavan rakkauden esimerkkiään ja aloittamaan itsestämme. Aloittamaan itsestämme, koska tässä maailmassa on liikaa niitä, joiden ääntä kukaan ei kuuntele. On liikaa niitä, joiden kohdalla kukaan ei pysähdy. On liikaa niitä, joita kukaan ei edes yritä ymmärtää.

Suomalainen ekumeeninen delegaatio lahjoitti paaville Suomen Lähetysseuran kautta tehdyn lahjoituksen rauhan- ja sovinnontyöhön Kolumbiaan.

Franciscus: Kristus haluaa tavata meidät elämässään haaksirikon kärsineissä ihmisissä

Vastauspuheenvuorossaan Paavi Franciscus kiitti Laajasaloa hänen sanoistaan. Lisäksi paavi totesi kirkkovuodessa nyt muistellun Jeesuksen kastetta ja samalla jokaisen omaa kastetta.

– Kristitty on ihminen, joka voi kiittää kasteestaan; tämä kiitollisuus yhdistää meitä kaikkien kastettujen yhteisössä. Nikelais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa me tunnustamme ”yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi”, se on myös selvä kutsu pyhyyteen, paavi Franciscus sanoi.

Paavi muistutti puheessaan myös suomalais-ruotsalaisen luterilais-katolisen ekumeenisen työskentelyn hedelmistä. Lisäksi hän kehotti kaikkia vieraanvaraisuuteen, kiitollisuuteen ja kastettujen yhteiseen vaellukseen.

– Kastettuina kristittyinä me uskomme, että Kristus tahtoo kohdata meidät juuri niissä ihmisissä, jotka elämässään ovat haaksirikkoutuneet, sekä kirjaimellisessa että kuvainnollisessa mielessä. Se, joka on vieraanvarainen, ei enää köyhdy vaan rikastuu. Jokainen, joka antaa, myös saa vuorollaan. Todellakin, inhimillisyys, jota osoitamme muille, tekee meistä ihmeellisellä tavalla osallisia ihmiseksi tulleen Jumalan hyvyydestä, paavi Franciscus sanoi.

Puheensa lopussa paavi toivotti ekumeeniselle dialogille syventymistä ja toivoi tämän ekumeenisen yhteyden kasvavan, rikastuvan ja kantavan hedelmää Suomessa. Hän halusi rukoilla Jumalaa, jotta niin kävisi.

– Ja pyydän, rukoilkaa tekin minun puolestani, paavi Franciscus lopetti puheensa.

Mukana ekumeniassa myös Cantores Minores

Suomalainen ekumeeninen delegaatio vierailee Roomassa ja Vatikaanissa vuosittain tammikuussa Pyhän Henrikin päivän juhlallisuuksien ja kansainvälisen ekumeenisen rukousviikon johdosta.

Tämänkertaiseen delegaatioon kuuluivat Teemu Laajasalon ohella metropoliitta Elia Suomen ortodoksisesta kirkosta, isä Marco Pasinato katolisesta kirkosta Suomessa sekä Kirkkohallituksen edustajia ja muita matkalaisia.

Paavi Franciscuksen tapaamisen ohella suomalaisen delegaation vierailuohjelmaan Roomassa on kuulunut ekumeenisia keskusteluja ja jumalanpalveluksia. Jumalanpalveluksissa on avustanut helsinkiläisen Cantores Minores -poikakuoron favoriittiryhmä.

Kuva: Kuvakaappaus Vatican News -lehden verkkosivuilta perjantaina.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliEmerituspaavi Benedictus XVI veti pois nimensä kohutusta kirjasta
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Holokaustin ja muiden kansanmurhien pitää olla osa ihmiskunnan muistia

Ei näytettäviä viestejä