Piispa Tuomas kesäteatterissa Hyvinkäällä

Hyvinkäällä nähdään jälleen kirkkohistoriaa kesäteatterissa. Nyt on vuorossa Piispa Tuomas. Se on jatkoa viime vuonna nähdylle Lallin pojille. Kumpikin näytelmä perustuu opetusneuvos Hilda Huntuvuoren 1920-luvulla kirjoittamiin historiallisiin romaaneihin.

Hyvinkään seurakunnan kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laine on sekä dramatisoinut että ohjannut esitykset. Esityspaikka on hänen kotitalonsa pihapiiri Palopuron kylässä.

Näytelmän päähenkilö on Suomen kolmas katolinen piispa. Historialliset tiedot piispasta ovat osin ristiriitaisia. Hänen syntymäpaikakseen mainitaan Visby, mutta häntä on pidetty myös englantilaissyntyisenä dominikaanina. Hilda Huntuvuoren teksti on oma maailmansa omine henkilösuhteineen ja selityksineen.

Piispa Tuomas kuitenkin piirtää kuvaa Suomen kristillistämisestä sekä monista henkilösuhteista. Näytelmässä viitaan myös piispa Tuomaksen eroon, jonka syynä on osallisuus kuolemantapauksiin. Tuomas on niin näytelmässä kuin historiallisesti piispa, jonka toiminta alkoi vakiinnuttaa kristinuskon asemaa Suomessa.

Lallin pojat ja Piispa Tuomas ovat Jouni Laineen ja teatteri Betan trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kesällä 2016 on vuorossa Turun tulkki, joka pohjautuu romaaniin Vaeltajan virsi. Näytelmissä on osin samoja henkilöitä. Piispa Tuomaassa esiintyy pieni poika, itse asiassa piispa Tuomaksen lapsi, josta tulee Turun tulkin päähenkilö.


Piispa Tuomaan
ensi-ilta juhannuspäivänä 21.6. ja viimeinen esitys on 5.7. Kaikkiaan esityksiä on yhdeksän.

KOMMENTTI:

Ei voi kuin hattua nostaa Jouni Laineelle. Hän on sitkeäsi ja määrätietoisesti tehnyt Hyvinkään seurakunnan palkkaamana esityksiä, joista variskin kesäteatteri muodostaa hämmästyttävän kokonaisuuden. Laine on ohjannut Teatteri Betalle toistakymmentä Suomen kirkkohistoriaan ja sen keskeisiin hahmoihin liittyvää näytelmää.

Teatteri Beta esiintyi vuosina 2001–2010 Hyvinkään rautatiemuseon alueella, mutta nykyään se esiintyy jo viidettä vuotta Palopuron kesäteatterissa. Näytelmissä ovat esiintyneet muiden muassa Helena Konttinen, Martti Rautanen, Abraham
Achrenius, Henrik Renqvist, Lars Levi Laestadius, Niilo Kustaa Malmberg ja Paavo Ruotsalainen. Myös Luther ja Franciscus Assisilainen ovat saaneet omat näytelmänsä.

Olin katsomassa Piispa Tuomaksen läpimenoharjoitusta. Ilma oli sateinen ja viileä, mutta näyttelijät paneutuivat rooleihinsa kiitettävällä intensiteetillä ja kurinalaisesti.

Kuvat: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliVankilapappi on ukkosenjohdatin
Seuraava artikkeliVain kolme jaetta – Koko Vanha testamentti läpi vauhdilla

Ei näytettäviä viestejä