Piispakisasta pudonneelta Kaisa Huhtalalta julkista tukea vaalissa jatkavalle Jouni Lehikoiselle

Turun arkkihiippakunnan piispanvaalissa ehdolla ollut Kaisa Huhtala on ilmoittanut tukevansa vaalin toisella kierroksella Jouni Lehikoista.

Kaisa Huhtala on Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra. Hän sai vaalin ensimmäisellä kierroksella 152 ääntä ja putosi jatkosta Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherran Heikki Arikan kanssa. Vaalissa jatkoivat arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Mari Leppänen ja Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Vaalin tulos selviää 3.12.

Huhtala ei halunnut heti ensimmäisen kierroksen jälkeen ottaa Kotimaa24:ssä kantaa kummankaan jatkoon päässeen ehdokkaan puolesta. Tällä viikolla Jouni Lehikoisen piispanvaalisivulla Facebookissa julkaistiin kuitenkin Huhtalan lyhyt tukikirjoitus Lehikoiselle.

”Jouni edustaa elävää nykyhetkeä ja rakentaa tulevaisuutta, jossa kirkko elää tavallisten ihmisten arjessa ja kertoo iloisen rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta”, Huhtala kirjoittaa.

Hänen mukaansa Lehikoinen huolehtii heikossa asemassa olevista ja pitää tärkeänä mukaansa kutsuvaa seurakuntayhteisöä. Huhtala kirjoittaa, että Lehikoinen tulee vallan keskittymän ulkopuolelta ja tuo uusia raikkaita tuulia hiippakuntaan.

Toiselta kierrokselta pudonneiden ehdokkaiden julkiset tukikirjoitukset vaalissa jatkaville ovat olleet viime vuosien piispanvaaleissa verrattain harvinaisia. Kaisa Huhtala sanoo, että hänellä on tapana ottaa asioihin avoimesti kantaa, niin tälläkin kertaa. Heti ensimmäisen kierroksen jälkeen hän ei kannatustaan ilmaissut, sillä halusi seurata tilannetta ensin rauhassa.

– Sitten ajattelin, että voin ottaa kantaa samalla tavalla kuin muutkin ihmiset.

Tukikirjoituksellaan Huhtala katsoo kertovansa vain sen, ketä itse kannattaa vaalissa.

– Tiedän, että minua ensimmäisellä kierroksella äänestäneet osaavat tehdä sen ratkaisun, joka juuri heidän mielestään on hyvä.

Lue myös:

Heikki Arikka ja Kaisa Huhtala putosivat piispanvaalin jatkokierrokselta – näin he kommentoivat tulosta

Mari Leppänen ja Jouni Lehikoinen jatkoon Turun arkkihiippakunnan piispanvaalissa

Edellinen artikkeliKommentti: Kristillistä joogaa on olemassa ja sitä tulee lisää
Seuraava artikkeliUudellemaalle 20 henkilön kokoontumisrajoitukset – tässä ovat ohjeet seurakunnille

Ei näytettäviä viestejä