Piispoilta ohjeita pääsiäiseen: Striimattavassa jumalanpalveluksessa voi viettää pienen joukon ehtoollista

Evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat antaneet ohjeita siitä, miten poikkeusolot ja pääsiäinen yhdistetään seurakunnissa. Ohjeet koskevat ennen kaikkea ehtoollisen viettämistä.

Ohjeita ei ole julkaistu piispojen yhteisenä kannanottona. Piispat ovat antaneet ohjeita omissa hiippakunnissaan ja osoittaneet ne esimerkiksi kirkkoherroille.

Linjaukset perustuvat piispojen keskiviikkona käymään neuvotteluun. Suurin osa hiippakunnista oli julkaissut ohjeet verkkosivuillaan tai sosiaalisessa mediassa torstai-iltapäivään mennessä.

Perusviesti on, että kiirastorstain ja toisen pääsiäispäivän välisissä jumalanpalveluksissa voidaan viettää ehtoollista, jos tämänhetkiset viranomaisohjeet eivät ole kiristyneet pääsiäiseen mennessä. Velvoitetta tähän ei ole.

Striimattavan messun toteuttamiseen saa osallistua enintään kymmenen henkilöä. Ehtoollisen toimittaa ja jakaa yksi pappi. Muissa tehtävissä voi olla työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Muuta seurakuntaa kirkossa ei ole.

Piispat toteavat, että pienen joukon viettämä messu on oikea jumalanpalvelus, ei esitys, ja sellaisen vaikutelman välittymistä pitää välttää.

Piispat korostavat, että messussa noudatetaan turvavälejä ja erittäin tarkkaa hygieniaa, jonka noudattaminen saa myös näkyä.

Ohjeiden yksityiskohtaisuudessa on eroja hiippakuntien välillä.

Kodeissa vietetyt etäehtoolliset eivät ole mahdollisia

Ehtoollisen sakramentti on kiirastorstain ytimessä, ja piispojen mukaan juuri kiirastorstain jumalanpalvelusta on vaikea kuvitella ilman ehtoollista.

”Kysymys on kirkon itseymmärryksestä ja aivan sen olemisen ytimeen kuuluvasta asiasta”, Oulun piispa Jukka Keskitalo kirjoittaa.

Piispat huomauttavat, että myös etäyhteyksien kautta mukana oleva seurakunta osallistuu ehtoolliseen niin sanotun hengellisen kommuunion kautta. Yhteyden ja sakramentin kaipuuseen on olemassa erityisiä rukouksia, joita messussa on hyvä käyttää.

Niin sanotut etäehtoolliset sen sijaan eivät ole vaihtoehto.

”Selvää on, etteivät luterilaisen kirkon ehtoolliskäsitys tai kirkkojärjestys mahdollista itse kodeissa kirkosta striimatun messun tahtiin vietettyjä etäehtoollisia”, Tampereen piispa Matti Repo kirjoittaa.

Piispat toteavat, että Kirkkohallitus valmistelee kiirastorstain ja pääsiäisen jumalanpalveluksia varten erityistä aineistoa.

Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

Lue myös:

Piispat: Jumalanpalvelukset toimitetaan ja striimataan kirkkotilassa ilman läsnä olevaa seurakuntaa

Kirkkohallitus: Striimattavissa jumalanpalveluksissa voi kerätä rahaa kirkon yhteistyöjärjestöille

Arkkipiispa Tapio Luoma: Pääsiäinen saa uusia sävyjä yhteisestä vaikeasta kokemuksesta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeli”Uhkakuvien sijaan rohkaisua” – Näin epidemia näkyy Puolustusvoimien kirkollisessa työssä
Seuraava artikkeliHovioikeus kovensi Teemu Laajasalon sakkoja – julkisuus ei ollut syy kohtuullistaa tuomiota

Ei näytettäviä viestejä