Piispojen suositus: Virsien lukumäärää ja kestoa jumalanpalveluksissa on hyvä harkita

Piispat ovat julkaisseet uusia ohjeita laulamisesta ja musiikista jumalanpalveluksissa koronapandemian aikana. Ohjeessa piispat suosittelevat harkitsemaan laulettavien virsien lukumäärää ja kestoa. Laulamisesta ei tarvitse luopua kokonaan.

Myös puhallinsoitinten käyttöä kehotetaan harkitsemaan. Jos niitä kuitenkin käytetään, on turvavälien oltava "huomattavasti laajemmat" kuin laulettaessa.

Kuorojen käyttöä sisätiloissa tulee ohjeen mukaan välttää, mutta ulkotiloissa kuorot voivat laulaa pienillä kokoonpanoilla turvavälit huomioiden.

Piispat suosittelevat huolehtimaan ilmanvaihdosta, järjestämään tilaisuuksia mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa ja lyhentämään tilaisuuksien kestoa.

Ohjeessa muistutetaan myös siitä, ettei messuun saa tulla vähänkään oireisena tai koronavirukselle altistuneena ja että turvaväleistä on pidettävä huoli kaikissa tilanteissa, myös ulkona.

Lisäksi seurakuntia kehotetaan ottamaan huomioon paikallinen epidemiatilanne. Alueilla, joilla tartuntoja on paljon, voidaan harkita voimakkaampia varotoimenpiteitä, piispat toteavat. Sen sijaan paikkakunnilla, joilla epidemiaa ei juurikaan ole, tartuntariski on vähäinen.

Taustalla keskustelu aerosolitartunnoista

Piispojen ohjeen taustalla on viime aikoina käyty keskustelu siitä, voiko laulaminen, huutaminen tai voimakas puhe aiheuttaa aerosolipilven, joka levittäisi virusta. Piispat toteavat, että tiedot koronaviruksen leviämisen tavoista ovat hajanaisia ja osin ristiriitaisia.

Aiemmin koronaviruksen on ajateltu leviävän vain pisaratartuntana. On kuitenkin mahdollista, että virus leviää myös ilmavälitteisesti aerosolihiukkasten avulla.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen totesi viime viikolla Kotimaa24:n haastattelussa, että laulaminen lisää tartuntariskiä jumalanpalveluksissa. Vuorinen koordinoi tutkimushanketta, jossa selvitetään koronavirusta sisältävien aerosolihiukkasten kulkeutumista ja leviämistä sisäilmassa.

Vuorisen mukaan laulaminen voi tuottaa aerosolia moninkertaisen määrän tavalliseen puheeseen verrattuna. Hän kuitenkin totesi, ettei viruksen tartuttavaa määrää toistaiseksi tiedetä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Tutkija: Virsien laulaminen lisää koronatartunnan riskiä jumalanpalveluksessa

Näin ehtoollista vietetään kesäkuusta lähtien – kapitulien ohjeissa kommentoidaan myös laulamista

Piispat: Kirkkoon saa tulla yli 50 ihmistä, jos tila sallii ja ohjeita noudatetaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.