Podcast-sarja vie kirkon ihmeellisten tarinoiden äärelle – "Rajankäyntiä kristillisyyden ja yleisen kulttuurin maastossa"

Heikki Rusama ja Eero Hietala kuvattuna 3.9.2019

Podcastit eli verkossa julkaistavat äänitiedostot ovat suosittuja. Moni lataa niitä esimerkiksi kännykkäänsä ja kuuntelee työmatkoilla tai lenkkeillessään. Usein podcast on ikään kuin radio-ohjelma tai ääniblogi.

Kotimaa julkaisee yhteistyössä Heikki Rusaman ja Eero Hietalan kanssa kymmenosaisen podcastin, jonka nimenä on Kirkon ihmeellisimmät tarinat. Sarjaan mahtuu tarinoita niin Suomesta kuin muualtakin, Torinon käärinliinasta Keminmaan muumioon. Idea sarjasta on Rusaman ja Hietalan.

– Meitä 2,4 miljardia kristittyä surullisesti yhdistää ehkä eniten erimielisyys. Jopa omassa pikkuruisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossamme osaamme olla lähes kaikesta eri mieltä. Mutta hyvästä tarinasta pitävät kaikki, Heikki Rusama sanoo.

– Tarina on hyvä keino saada ihminen viihtymään ja kuuntelemaan. Tarina kelpaa kaikille, jos se vain on riittävän hyvä. Ja meistä kirkon perinteessä on paljon hyviä tarinoita, jotka ansaitsevat tulle kerrotuiksi uudestaan, Eero Hietala pohtii podcastin taustoja.

Intoa kuin nuorilla gospelmuusikoilla

Heikki Rusama on tehnyt työuransa pääosin opetusteknologian parissa. Tällä hetkellä hän on toimitusjohtaja Freeed.com -yhtiössä, joka tekee digitaalista palvelua opettajille. Rusama on työskennellyt myös Kotimaassa toimittajana. Hän oli mukana, kun Kotimaa24 luotiin kymmenen vuotta sitten ensin blogialustaksi. Uutistoiminta seurasi vuotta myöhemmin.

Eero Hietala puolestaan on toimitusjohtaja tuotantoyhtiö Aito Mediassa, joka on monen suositun tv-ohjelman takana – esimerkkeinä Suomen huutokauppakeisari, Poliisit ja Kadonneen jäljillä sekä Ville Haapasalon ympärille rakentuneet sarjat.

Rusamalla ja Hietalalla on kummallakin evankelinen tausta, ja he ovat vuosia sitten soittaneet gospelia samassa yhtyeessä.

– Nyt halusimme tehdä jotain, mitä kumpikaan ei tee työkseen. Podcast on meille aluevaltaus ja eräänlainen omituinen harrastus, Rusama sanoo.

Hän vakuuttaa, että heillä on samanlainen into päällä kuin aikoinaan musiikkia tehdessään.

Usko tarinoiden voimaan

Rusama ja Hietala eivät halua podcasteillaan osallistua kirkkopolitiikkaan tai päivänpolttaviin puheenaiheisiin.

– Poleemisuutta ja toisten ohi puhumista on tarpeeksi muutenkin. Ammennamme kirkon historiasta, tarinoista ja legendoista, Rusama sanoo.

Kirkon ihmeellisimmät tarinat on heidän mielestään jatkumoa tarinankerrontaperinteelle. He sanovat uskovansa tarinoiden voimaan myös nykyaikana, jolloin kaikki tuntuu muuttuvan kuvalliseksi ja nopeatempoiseksi.

– Podcastimme on myös eräänlaista rajankäyntiä kristillisyyden ja yleisen kulttuurin maastossa. Mitä kulttuurista jää jäljelle, jos siitä ottaa kristilliset vaikutteet pois, Hietala kysyy.

Rusama ja Hietala toivovat, että heidän podcastiaan voisivat kuunnella myös ne, jotka eivät ole sisällä kirkon asioissa. Että tarinat olisivat riittävän kiinnostavia.

Ensimmäinen Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcast julkaistaan torstaina 19.9. Aiheena on piispa Henrikin ja Lallin kohtaaminen.

Kutakin aihetta käsitellään kahdessa jaksossa, jotka julkaistaan perättäisinä viikkoina. Ensimmäisessä osassa on käsittelyssä tarina ja toisessa on mukana vieras, jonka kanssa keskustellaan tarinan taustoista.

Kuva: Jukka Granström. Heikki Rusama (vas.) ja Eero Hietala.