Poliitikkoja ja yrittäjiä koolla – Kansallinen rukousaamiainen tuotiin Amerikasta Suomeen

kansallinen rukousaaminainen

Huomenna keskiviikkona Helsingin Kalastajatorpalla järjestetään suljettu kutsuvierastilaisuus. Kyseessä on ensimmäinen Suomen Kansallinen Rukousaamiainen, jonka jälkeen on lyhyt seminaari.

Yhdysvalloissa Kansallisella rukousaamiaisella on vuosikymmeniset perinteet. Helmikuussa järjestettävässä kongressin isännöimässä tilaisuudessa puhuu Yhdysvaltain presidentti. Suomestakin paikalla on käynyt useita poliitikkovieraita, muun muassa Päivi Räsänen (kd) ja Timo Soini (ps).

Nyt Rukousaamiainen on tuotu kaikessa hiljaisuudessa myös Suomeen.

Kutsuja tilaisuuteen on lähetetty kansanedustajien Sauli Ahvenjärven (kd) ja Simo Rundgrenin (kesk) nimissä.

Ahvenjärvi kertoo Kotimaa24:lle, ettei hän osaa nimetä ketään yksittäistä henkilöä, jonka voisi sanoa tuoneen tapahtuman Suomeen.

– Se on aika monella ollut mielessä. Nyt itse olen ollut asian vauhdittajana. Olin viime kesänä perustamassa yhdistystä, joka hoitaa käytännön toteutusta. Yhdistyksessä on noin 15 perustajajäsentä, muutama kansanedustaja, kristillisiä liikemiesjärjestöjä ja yksityishenkilöitä.

Suomen kansallinen rukousaamiainen ry on itsenäinen yhdistys

Rukousaamiaisia järjestetään noin 70 maassa, muun muassa Brysselissä europarlamentissa, jossa monet suomalaiset ovat siihen tutustuneet.

– Rukousaamiaisilla ei ole mitään formaattia vaalivaa ylikansallista tahoa, vaan kyse on verkostoitumisesta ja saman mallin erilaisista sovelluksista eri puolilla.

Tapani Ruokanen pääpuhujana

Suomessa jatkossa vuosittain järjestettävällä Kansallisella rukousaamiaisella on noin 15 kansanedustajan ohjausryhmä. Ahvenjärvi muistelee, että kansanedustajia on seitsemästä eri eduskuntapuolueesta.

– Ohjausryhmään on kutsuttu niitä kansanedustajia, jotka ovat osallistuneet rukousaamiaisille muualla ja niitä jotka ovat osallistuneet eduskunnan raamatturyhmän toimintaan.

Ahvenjärvi on eduskunnan raamatturyhmän vetäjä.

Ahvenjärvi vakuuttaa, ettei tapahtuma myöskään liity tuleviin eduskuntavaaleihin. Rukousaamiaisen pääpuhujana on päätoimittaja emeritus Tapani Ruokanen, joka on Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas. Sauli Ahvenjärven mukaan Ruokanen pyydettiin puhumaan ennen tietoa hänen ehdokkuudestaan. Ahvenjärvi sanoo myös, että puheen luonne on sellainen, ettei siitä saa vaalipuhetta tekemälläkään.

– Hän on ollut näköalapaikalla suomalaisessa yhteiskunnassa ja varmaan hänellä on monenlaisia ajatuksia, Ahvenjärvi sanoo.

Ohjelmassa puhutaan rukouksen merkityksestä

Suomen ensimmäisen rukousaamiaisen teemana on Luottamus tulevaisuuteen. Tapahtuman ohjelmassa lukee: ”Kautta vuosisatojen on tullut ilmeiseksi, kuinka muutamien ihmisten yhteenliittyminen rukouksessa, Jumalaa ja ihmisiä rakastaen, on ollut avaimena suurille muutoksille. Syviä kuiluja on kurottu umpeen.

Lukkiutuneita tilanteita on selvitetty ja yhteisymmärrys on saavutettu, silloin kun sydämet ovat tulleet yhdeksi pyyteettömässä esirukouksessa toinen toistemme puolesta.

On hyvä, että ihmiset kaikilla yhteiskunnan tasoilla jälleen löytävät rukouksen syvällisen merkityksen ja Jeesus Nasaretilaisen opetukset, silloin voimme tulla osaksi ratkaisua paremmasta tulevaisuudesta.”

Onko kyseessä evankelioimistapahtuma, suhdetoiminta vai verkostoituminen? Oikein mikään ei tunnu Ahvenjärven mielestä yksinään täysin sopivalta kuvaukselta.

– Niillä, jotka ovat tässä mukana, saattaa olla vähän erilaisia ajatuksia tapahtuman roolista. Minulle itselleni oleellista on, että muistutamme siitä, että voimme päättäjinä kokoontua ja hiljentyä yhdessä Kaikkivaltiaan eteen pyytämään johdatusta ja siunausta tälle maalle ja kansalle ja samalla kristilliseltä arvopohjalta pohtia tämän maan tilannetta. Ympärillä on uhkia kuten Euroopan talous ja turvallisuustilanne. Näitä on kerran vuodessa hyvä pohtia tällaiseltakin pohjalta.

– Yksi tarkoitus on myös koota eri tunnustuskuntiin kuuluvia vaikuttajia yhteen sanan ja rukouksen merkeissä, Ahvenjärvi sanoo.

Piispat eivät ole tulossa

Ahvenjärven mukaan kutsun tilaisuuteen ovat saaneet kaikki ministerit ja kansanedustajat, valtionhallinnossa työskenteleviä henkilöitä, tieteen ja taiteen edustajia sekä liike-elämän edustajia. Myös kristillisten lehtien päätoimittajia kutsuttu mukaan.Ruokasen lisäksi aamiaisella puhuu muun muassa Tamro Suomen toimitusjohtaja Kai Kaasalainen.

Tasavallan presidenttiä Sauli Niinistö oli kutsuttu sekä presidentti Martti Ahtisaari. Presidenteille olisi ollut tarjolla pääpuhujan paikka. He eivät Ahvenjärven mukaan pääse paikalle kuten ei tiettävästi puhemies Eero Heinäluomakaan.

– Meillä on eduskunnassa istuntoviikko, puhemiehen kiireet varmasti estävät osallistumisen. En muista kuinka paljon tulee kansanedustajia, sanotaan kymmenkunta.

Hän ei ole myöskään varma, onko muiden uskontojen kuin kristinuskon edustajia kutsuttu.

– Ei ole rajattu, etteikö voisi olla. Esimerkiksi USA:n rukousaamiaisella istuin yhden henkilön vieressä, joka on taustaltaan hindu.

– Ei taida olla piispojakaan tulossa, on kyllä jokaisesta kirkkokunnasta kutsuttu arkkipiispatason piispa.

Ahvenjärvi toteaa, ettei kyse ole kirkon vaan tunnustuskuntien yhteisestä tapahtumasta.