Profeetta Elian kirkolla luetaan Stalinin vainoissa teloitettujen yli 600 suomalaisuhrin nimet

Pyhän Eliaan kirkko helsingissä

Maanantaina 5. elokuuta vietetään Sandarmohissa teloitettujen muistopäivää, joka on osa poliittisten vainojen uhrien muistopäivää. Muistopäivänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaalla Pyhän Profeetta Elian kirkolla luetaan Sandarmohissa teloitettujen 647 suomalaisuhrin nimet. Teloitettuja suomalaisia oli yhteensä 762, joidenkin tietojen mukaan vielä noin 30 enemmän.

Tapahtuman ovat järjestäneet kaksi karjalaista syntyperää olevaa Suomessa asuvaa henkilöä.

– Järjestämme muistotilaisuutta ilman yhtään poliittisen tai muun vastaavan tahon tukea, järjestäjät kirjoittavat tapahtuman Facebook-sivuilla.

Tapahtuman järjestäjät muistuttavat, että mikäli ei itse pääse osallistumaan tapahtumaan, järjestäjiltä voi saada teloitettujen nimiä luettavaksi omalla ajallaan.

– On myös kunnioitettavaa, mikäli muistatte kotonanne sodissa ja vainoissa kaatuneita omaisianne ja kaikkia Stalinin vainojen uhreja.

Järjestäjien mukaan osa laadituista uhrien nimilistoista menee luettavaksi myös Yhdysvaltoihin, jossa asui Karjalaan lähteneitä suomalaisia.

Sandarmoh on Stalinin vainojen ja uhrien teloitus- ja hautapaikka Karjalan tasavallassa. Yli vuoden kestäneissä elokuussa 1937 alkaneissa joukkoteloituksissa ammuttiin yhteensä yli 7 000 henkeä, joista pääosa venäläisiä.

Sandarmohissa on samana päivänä ollut tapana pitää jumalanpalveluksia ja muistotilaisuuksia. Sandarmohin hautapaikka Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä.

Oikaisu 5.8.2019 kello 12.49: Jutun mukaan luettavia nimiä olisi noin 800. Tarkka luettujen nimien lukumäärä on 647. Lisäksi lisätty tieto teloitettujen suomalaisten määrästä.

Kuva: Olli Seppälä. Pyhän Profeetta Elian kirkko Helsingin Hietaniemessä

* * *

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä