Professori emerita Aejmelaeus: Ajatus paavin johtamasta kristikunnasta ei ole realistinen tässä maailmassa

Anneoi Aejmelaeus

Professori emerita Anneli Aejmelaeuksen mukaan luterilais–katolisen ekumenian ja lähentymisen tiellä on edelleen monta vaikeaa ongelmakohtaa. Yksi niistä on paavius.

– Ajatus, että koko kristikunta kokoontuisi yhteen paavin johdossa tai että paavi edustaisi koko kristikuntaa, ei ole realistinen tässä maailmassa ja tilanteessa, missä me elämme, Aejmelaeus sanoo.

Aejmelaeus puhui keskiviikkona Helsingissä pidetyssä Kasvavaa yhteyttä -seminaarissa, jossa käsiteltiin vuonna 2017 julkistettua suomalaista Communion in Growth -asiakirjaa. Se suomennettiin viime vuonna nimellä Kasvavaa yhteyttä.

Ylipäätään virkateologia on edelleen asia, jossa myös luterilaisuus ja katolisuus Aejmelaeuksen mukaan eroavat toisistaan.

– Piispan virkaa ja aivan erityisesti paavin virkaa pidetään kirkon ykseyden merkkinä ja takeena. Kirkkojen välisissä yhteyspyrkimyksissä kuitenkin huomataan kerta toisensa jälkeen, että juuri piispan virka pitää kirkkoja erillään, Aejmelaeus sanoo.

Hänen mukaansa sekä piispuus että paavius ovatkin kirkkoja erottavia tekijöitä, vaikka niiden pitäisi olla yhteyden tae.

Kasvavaa yhteyttä -dokumentissa esitellään Aejmelaeuksen mukaan pitkälle meneviä kaavailuja siitä, miten paavi voisi olla maailmanlaajan kristikunnan edustaja ja keulakuva.

– Ilmeisesti luterilaisten piispojen tulisi integroitua paavin johtamaan piispojen kollegioon. Tämä on organisatorinen ratkaisu, jossa on vain vivahde-ero siihen nähden, että me liittyisimme katoliseen kirkkoon. Ekumenian päämäärähän ei ole yksi maailmanlaaja kirkko-organisaatio vaan kirkkojen välinen yhteys, Aejmelaeus sanoi.

Paavi myös luterilaisten paimenena on Aejmelaeukselle kaiken kaikkiaan ongelmallinen ajatus.

– Ei ole mahdollista enää koota kristikuntaa yhteen sillä tavalla, että sillä olisi vain yksi ääni. Sen sanominen, mikä on kristillistä, ei ole enää yksinkertaista tässä maailmassa. Siksi kristillinen puhe ja sanoma ovat moniäänisempiä.

Aejmelaeus myöntää, että paavia toki kuunnellaan maailmassa kirkon äänenä. Silti luterilaiset eivät ole aina samaa mieltä hänen kanssaan.

– Kunnioitamme paavia toisen kirkon päänä. Evankelisina kristittyinä olemme kuitenkin tottuneet arvioimaan Raamatun perustalta sitä, mitä meille julistetaan, Aejmelaeus arvioi.

Aejmelaeus: Miten kirkko tai Kristus voisi olla sakramentti?

Aejmelaleus kritisoi myös sitä, että Kasvavaa yhteyttä -dokumentti pitää monin paikoin kirkkoa sakramentaalisena.

– Yksi reformaation luovuttamattomia periaatteita on, että sana ja sakramentit luovat kirkon. Minun on vaikea seurata perässä, kun seuraavaksi sanotaan kirkkoa sakramentiksi – ja myös Kristusta alkusakramentiksi, Aejmelaeus sanoi.

Aejmelaeus viittaa Augsburgin tunnustuksen seitsemättä artiklaa mukaillen, että "kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaana julistetaan ja sakramentit toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaan".

Sakramentit ovat armonvälineitä, mutta Aejmelaeus ihmetteli esityksessään sitä, miten sellaista, joka välittää armon ja vanhurskauttavan uskon, miten Kristusta, joka on itse näiden lahjojen antaja, tai kirkkoa, joka saa syntynsä niiden kautta, voisi sanoa sakramentiksi?

– Sanaa sakramentaalinen tai sakramentaalisuus käytetään dokumentissa yli 180 kertaa, mutta sen merkitys jää hämäräksi.

Aejmelaeus kertoikin pelkäävänsä sitä, että luterilainen ja katolinen osapuoli ymmärtävät dokumentissa sanan eri tavoin.

Sama voi Aejmelaeuksen mukaan koskea myös muita käsitteitä, esimerkiksi kirkkoa. Tarkoittavatko osapuolet kirkolla samaa? Miksi kirkko on dokumentissa usein kirjoitettuna isolla alkukirjaimella?

Raportti viittaa katolisiin asiakirjoihin, kahdesti myös Vatikaanin II kirkolliskokouksen vuonna 1964 hyväksyttyyn ekumenia-asiakirjaan Unitatis redintegratioon, jossa sanotaan, että kristittyjen jakautuneisuus estää Kirkkoa (isolla alkukirjaimella) toteuttamasta sille ominaista täydellistä katolisuutta.

– Nämä lausumat voi ymmärtää niin, että kristittyjä on myös katolisen kirkon ulkopuolella, mutta kun puhutaan "lapsista", jotka "kasteen kautta kuuluvat siihen, mutta ovat erossa sen täydellisestä yhteydestä", se voi viitata vain siihen, että Kirkko on yksin katolinen kirkko, Aejmelaeus huomautti.

Leuenbergin konkordian malli toinen tie yhteyden etsimisessä

Kritiikistään huolimatta Aejmelaeus arvioi Kasvavaa yhteyttä -dokumenttia yleisesti ottaen hyväksi pyrkimykseksi edistää katolisten ja luterilaisten lähentymistä.

Hän pitää kuitenkin dialogiraportin esittämiä näkyjä edellä kuvatulla tavoin ongelmallisina. Katolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen lähentymiseksi hän suosittelee itse pikemminkin Euroopan luterilaisten ja reformoitujen kirkkojen välille jo 1973 laaditun Leuenbergin konkordian mallia.

– Mielestäni ajatus, johon konkordia perustuu, on nerokas: kirkot yksinkertaisesti tunnustavat toinen toisensa kristillisiksi kirkoiksi ja julistavat toisilleen kirkollisen yhteyden – ikään kuin lahjoittavat sen toinen toisilleen! Aejmelaeus hahmotteli.

Hänen mielestään myös luterilaisten ja katolilaisten välillä on riittävä yksimielisyys uskon perusasioista, jotta kirkot voisivat julistaa toisensa kristillisiksi kirkoiksi ja julistaa ehtoollisyhteyden.

– Se mikä meitä yhdistää, on paljon painavampaa kuin se, mikä meitä erottaa.

Vaikka yhdessä rukoileminen ja kasteen tunnustaminen ovat jo nyt totta, niin Kasvavaa yhteyttä -dokumentti paljastaa Aejmelaeuksen mielestä, kuinka vaikeaa virallinen yhteys näiden kirkkojen välillä on.

– Ehtoollisyhteys tuntuu olevan monen lukon takana. Onko tavoite yksimielisyydestä asetettu liian korkealle – tai tarpeettoman korkealle? Etsitäänkö suurempaa yhdenmukaisuutta, kuin mitä voidaan saavuttaa – tai mikä on tarpeen? Aejmelaeus sanoi.

Ehtoollisyhteyden estää nimenomaan virkateologia

Aejmelaeus arvioi, että ehtoollisyhteyden toteutuminen luterilaisten ja katolilaisten välillä ei ehkä sittenkään ole viime kädessä kiinni siitä, mitä ehtoollisesta teologisesti ajatellaan. Ongelmana on pikemminkin kirkon virka ja siihen liittyvät erilaiset näkemykset.

– Katolisen ajattelun mukaan luterilainen ehtoollinen ei ole oikea tai pätevä, koska meillä ei ole oikeaa käsitystä kirkon virasta eikä päteviä piispoja, jotka voisivat antaa oikean vihkimyksen, Aejmelaeus sanoi.

Pappisvirka on katolisuudessa sakramentaalinen, luterilaisuudessa ei. Luterilaiset ovat Aejmelaeuksen mukaan jopa hieman fanaattisia siinä, että sana ja sakramentit ovat ensisijaisia armonvälineitä. Ne synnyttävät kirkon, ja kirkossa pappisvirka on sanan ja sakramenttien palveluvirka.

– Kristityn ja Jumalan välillä ei tarvita ketään muuta välittäjää kuin Kristus. Tästä syystä minun on vaikea olla yhtä mieltä dokumentin korostuksesta, jonka mukaan virkaan vihitty pappi toimii "Kristuksen persoonassa", edustaen Kristusta, Anneli Aejmelaeus sanoi.

Anneli Aejmelaeus toimi ennen eläkkeelle jäämistään Helsingin yliopiston Vanhan testamentin sekä Lähi-idän kulttuurin ja kirjallisuuden professorina vuosina 2009–2016. Hän on tutkinut erityisesti Vanhan testamentin kreikankielistä käännöstä Septuagintaa: vuosina 1991–2009 hän toimi Saksan Göttingenin yliopiston Vanhan testamentin ja Septuaginta-tutkimuksen professorina. Aejmelaeus on ollut Suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 1992. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1988.

Kuva: Jussi Rytkönen

Lue myös:

Piispa Jari Jolkkonen: Ehtoollisteologian painotuserot eivät enää erota luterilaisia ja katolilaisia

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.