Professori: Hallintolaki edellyttää nimityspäätösten perustelua

Lahden diakonian- ja sairaalasielunhoidon johtajan valinnasta virisi keskustelu sen jälkeen, kun yhteinen kirkkoneuvosto äänesti kumoon valintalautakunnan esityksen ja jätti päätösperusteet kirjaamatta. Kotimaa24 kysyi asiaan kantaa hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäältä.

– Peruslähtökohta on, että nimityspäätökset pitää perustella. Jos valmistelun yhteydessä esitetään perusteluja, että tietty henkilö tulisi valita virkaan, valmisteluasiakirjat toimivat silloin perusteluna. Jos päätetäänkin valita henkilö, jota ei valmistelussa ole pidetty parhaana, sille pitää kyllä perustelut esittää. Hallintolaki edellyttää tätä, Mäenpää sanoo.

Mistä on kyse, jos perustelut jätetään pois?

– Se on menettelyvirhe. Päätös voidaan sen jälkeen kumota tai korjata sitä niin, että sille esitetään perustelut.

Kuinka tavallista on, että nimityspäätöksistä jätetään perustelut pois?

– Kyllä se varsin harvinaista on. Tämä velvollisuus tunnetaan aika hyvin.

Lahden seurakuntien hallintojohtaja Hannu Sarikan mukaan Lahdessa on ajateltu, ettei vaalin lopputulosta tarvitse perustella vaikka se poikkeaisi valintatyöryhmän esityksestä. Mikäli päätöksestä esitetään oikaisuvaatimus, asiaan palataan uudelleen.

– Joudumme sitten miettimään millä perusteella kukin on päätöksentekotilanteessa äänestänyt sitä ketä on äänestänyt, Sarikka sanoo.

Lue Lahdessa nousi meteli diakoniajohtajan valinnasta

Edellinen artikkeliArvio: Jopa kymmeniä lähtenyt Suomesta kurditaistelijoiden riveihin
Seuraava artikkeliPalveleva puhelin jo 50-vuotias

Ei näytettäviä viestejä