Professori Jouko Talonen: Perusteellinen keskustelu naispappeudesta on SRK:ssa vielä käymättä

Vaikuttaa siltä, vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä käydään entistä enemmän ja avoimemmin sellaista teologista keskustelua, jossa haetaan perusteluja. Näin toteaa Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen.

Esimerkkinä tästä Talonen pitää viime viikolla julkisuuteen tullutta Kiimingin seurakunnan vs. kappalaisen Jaakko Töllin puheenvuoroa, jossa tämä arvostelee paitsi naispappeutta myös oman vanhoillislestadiolaisen liikkeensä virka- ja sakramenttiteologiaa. Kotimaa24 uutisoi puheenvuorosta viime keskiviikkona.

– Ehkä perusteellinen teologinen keskustelu naispappeudesta on herätysliikkeessä sittenkin jollakin tavalla vielä käymättä, Talonen sanoo.

Töllin puheenvuoro on myös lestadiolaisuutta tutkineen Talosen mielestä merkittävä teologian- ja kirkkohistoriallisesti.

– Se haastaa niin sanotun esivaltauskollisuus-kortin käyttöä vanhoillislestadiolaisen liikkeen mukauttamisessa vallitsevaan kirkollis-yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Vanhoillislestadiolaisuudessa meni Talosen mukaan yllättävänkin kivuttomasti läpi 1980-luvun loppupuolella tehty pragmaattinen linjaus, jonka Talosen mukaan tiettävästi muotoili silloinen pääsihteeri Voitto Savela.

– Linjaus oli sellainen, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykselle (SRK) riittää, että naispapit eivät saarnaa rauhanyhdistyksellä. Tämä linja oli kuitenkin erilainen kuin liikettä tukeneen Oulun piispan Olavi Rimpiläisen tie.

Talosen mukaan herätysliikkeen uuden sukupolven nuorille, ajatteleville ja lahjakkaille teologeille ei mene läpi enää mikä tahansa kirkkopoliittiseen peliin pohjautuva ratkaisu.

– Pikemminkin he haluavat kiinni fundamentteihin, asioiden perusteisiin. Tämä on kieltämättä maallikkoliikkeelle haaste.

Talonen toteaa kirkollisen nykytilanteen olevan toki erilainen kuin 1980-luvulla.

– Uusi avioliittokäsitys haastaa lestadiolaista liikettä, ja se iskee aivan eri tavalla itse liikkeen olemukseen kuin omasta liikkeestä ulkoistettavissa oleva naispappeus.

Haastavaksi tilanteen tekee Talosen mielestä se, ettei pappien omantunnonoikeudesta avioliittoasiassa ole lopullista taetta.

– Naispappeudessakin väistymisoikeus nähtiin vain siirtymäajan ratkaisuna, ei kirkkojärjestykseen kiveen hakattuna periaatteena. Monet näkevät homoavioliitot kirkossa jatkeena samalle kehitykselle, jonka aikajanan tietyssä vaiheessa oli naispappeus ja nyt homoliitot.

Kotimaa24 tiedusteli myös SRK:n johdon kantaa Jaakko Töllin luentoon vanhoillislestadiolaisen liikkeen Jämsän opistolla maaliskuussa.

Matkoilta Pohjois-Amerikassa tavoitettu pääsihteeri Juha Kaarivaara ja SRK:n puheenjohtajat eivät halunneet kommentoida yksittäisen henkilön sanomisia, mutta antoivat lyhyen lausunnon Töllin luennossaan esittämistä ajatuksista:

– Toteamme vain, että luento ei edusta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetusta, SRK:n johdon viesti kuuluu.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Naispappeutta mitätöinyt lestadiolaispappi: "Papilla on oikeus etsiä vilpittömästi totuutta"

Kirkkoherra naispappeutta mitätöineistä alaisensa puheista: "On tapahtunut radikalisoituminen"

Lestadiolaispappi vertaa blogissa naispapin toimittamaa ehtoollista lasten leikkeihin