Puolustusvoimat: Selvitämme, aiheuttaako kenttäpiispan blogi toimenpiteitä

Puolustusvoimat on sanoutunut aiempaa selvemmin irti kenttäpiispa Pekka Särkiön Kotimaa24:ssä julkaisemasta blogista. Puolustusvoimat kommentoi tiistaina, että teksti oli sen arvojen ja toimintatapojen vastainen.

Pekka Särkiö käsitteli blogissaan muun muassa syntyvyyttä, avioliittoa ja naisen asemaa. Jo maanantaina kirjoituksesta ottivat etäisyyttä sekä Puolustusvoimat että kirkko.

Tiistaina Puolustusvoimat tviittasi, että se on saanut Särkiön blogitekstistä paljon palautetta.

"Särkiö on pyytänyt anteeksi ja itse poistanut kirjoituksensa. Teksti oli Puolustusvoimien arvojen ja toimintatapojen vastainen. Jatkamme asian käsittelyä Puolustusvoimissa", tviitti jatkui.

– Selvitämme, aiheuttaako asia toimenpiteitä, apulaisosastopäällikkö, everstiluutnantti Jussi Puustinen pääesikunnan viestintäosastolta kertoo Kotimaa24:lle.

Hänen mukaansa asian etenemisen aikataulusta ei voi sanoa tässä vaiheessa mitään.

Kuva: Olli Seppälä. Kenttäpiispan risti.

Lue myös:

Kenttäpiispa Pekka Särkiö julkaisi blogin, poisti sen ja pyysi anteeksi – näin hän vastaa kritiikkiin

Pekka Särkiön blogi: Blogitekstin johdosta

Suvi Kourin blogi: Vastaus Pekka Särkiölle - Kapea ja vanhentunut käsitys ihmisyydestä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.