Rauhankokous onnistui terrori-iskun varjossa

Kirkon Ulkomaanavun tukema Keski-Somalian rauhankonferenssi päättyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa keskiviikkona toivottuihin tuloksiin. Kokousta varjosti vain satojen metrien päässä kokouspaikasta tapahtunut terrori-isku YK:n rakennukseen.

Konferenssissa otettiin merkittäviä edistysaskeleita rauhantyössä, Kirkon Ulkomaanavusta (KUA) kerrotaan. Tapaamista järjestäneen KUA:n mukaan tapaamisessa kohtasivat Somalian keskialueiden presidentit, paikallishallinnon edustajat ja perinteiset heimojohtajat. Tapahtuman koollekutsujana oli Somalian sisäministeriö ja pääjärjestäjänä islamilainen Center for Research and Dialog.

Konferenssiin osallistuneen KUA:n Itä-Afrikan alue-edustaja David Korpelan mukaan konferenssin lopputuloksena sovittiin konkreettisesti yhteisen hallinnon rakentamisesta alueelle.

– Keskiviikkoiltana paikalliset johtajat tapasivat puolustusministeriä ja sisäministeriä ja sopivat asioiden viemisestä eteenpäin. Käsiteltävät ongelmat voivat olla parikin kymmentä vuotta vanhoja, ja ne liittyvät esimerkiksi veteen ja varallisuuteen. Lisäksi sovittiin viidestä alueesta, joiden omistuksesta on ollut erimielisyyksiä. Tärkein päätös oli paikallisten johtajien sitoutuminen uuteen hallitukseen ja perustuslakiin, Korpela kuvaa kokouksen lopputulosta.

Rauhankokous on saanut alueella myönteistä huomiota. Uutinen ja Kirkon Ulkomaanavun rooli kokouksen järjestäjänä huomioitiin esimerkiksi iranilaisissa medioissa. Korpelan lisäksi KUA:a edustajana kokouksessa oli teemakoordinaattori Mahdi Abdile.

Pommi räjähti vain satojen metrien päässä

Kokouksen kuluessa vain muutamien satojen metrien päässä kokouspaikassa al-Shabaab iski YK:n hallintokeskukseen Mogadishussa. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli 22 ihmistä.

Kansainvälisten uutistoimistojen uhka YK:ta kohtaa on ollut jo pitkään tiedossa. Isku ei kohdistunut rauhankonferenssiin, vaan sattumalta samaan aikaan järjestettyyn YK:n kokoukseen.

Keski-Somalia on kärsinyt kriiseistä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Alueella vaikuttanut al-Shabaab on saatu ajettua pois pieniä alueita lukuun ottamatta. Lisäksi Keski-Somalian klaanit ja alueet ovat olleet sodissa keskenään. Pitkän epäluottamuksen jälkeen Korpela kuvaa kokouksen alkua jäykkänä. Lopputuloksen hän näkee kuitenkin valoisana.

– Terrori isku oli järkyttävä päätös konferenssille. Al-Shabaab muistutti olemassaolostaan, mutta sen ei annettu vaikuttaa konferenssin kulkuun. Tämä oli tärkeä viesti: Keski-Somalian päättäjät eivät anna terroritekojen sivuuttaa näin tärkeää prosessia. Heillä on yhteinen tavoite vapauttaa loputkin alueet al-Shabaabin vallasta, Korpela sanoo.

– Konferenssi syntyi paikallisten ihmisten aloitteesta. He olivat pyytäneet konsultaatiotapaamista, jossa keskusteltaisiin sovintotyöstä. Siihen ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta, kuvaa konferenssin taustoja KUA:n rauhantyön asiantuntija Jussi Ojala.

"Vielä on valtavasti työtä"

Ojalan mukaan KUA on tehnyt vuosia työtä edistääkseen perinteisten ja uskonnollisten johtajien kykyä osallistua rauhandialogiin sen eri tasoilla.

– Paikallistason tapaamiset ovat yksi osa pitkässä jatkumossa. Keskisen Somalian ongelmat eivät ole eristettyjä. On tärkeää, että kansainvälinen yhteisö tukee ongelmien ratkaisua rauhanvälityksessä. Keskiviikkona mukana olivat edustaja esimerkiksi Euroopan Unionista, Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta. tällä pyritään rakentamaan yhteistyötä alhaalta ylöspäin kulkevilla tasoilla, Ojala sanoo.

Ojalan mukaan ongelmana on ollut pitkään, että rauhantyölle on puuttunut oikea kanava. Viestintä kenttä- ja paikallistason ja kansainvälisen tason välillä ei ole toiminut.

David Korpelan mielestä onnistuminen yhteyksien luomisessa oli kokouksen mittakaavassa merkittävä.

– Mutta on tässä vielä valtavasti työtä, hän huomauttaa.

Korpelan mukaan on oleellista, että myös hallinto on mukana kokouksen vetoomuksessa ja sen esittämissä aikatauluissa prosessin etenemiselle. Alueellisesta sovintoprosessista edetään seuraavaksi aluehallinnon tasolle, josta myöhemmin edetään valtakunnalliselle tasolle.