Rauhanyhdistys ei erottanut Leppästä yksimielisesti

Rauhanyhdistys

Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Puolitaival kommentoi arkkipiispan teologisen sihteerin Risto Leppäsen erottamista puhujan tehtävästä Kotimaa24:lle. Leppänen vapautettiin Turun rauhanyhdistyksen puhujan tehtävästä 15.3.

- Johtokunnan ja puhujien yhteisessä keskustelussa todettiin, että yhdistyksen puhujan tehtävässä jatkamiselle ei ole tässä vaiheessa edellytyksiä. Keskustelussa oli joitakin eriäviä mielipiteitä, mutta selkeä enemmistö piti ratkaisua oikeana, Kimmo Puolitaival toteaa.

Hänen mukaansa Risto Leppänen on ajanut pari vuotta kestäneessä keskusteluprosessissa muutosta "kristillisyyden" (vanhoillislestadiolaisten) perinteiseen kantaan naispappeudesta.

- Tukea muutospyrkimykselle on haettu kirkkomme korkeinta johtoa myöten. Keskusteluissa on toistuvasti päädytty siihen, että opillisesta näkökulmasta asiassa ei ole löydettävissä kompromisseja. Kristillisyyden kanta ei ole sitten 1986 kirkolliskokouksen muuttunut eikä edelleenkään ole näköpiirissä edellytyksiä muutokselle, Puolitaival sanoo.

- Tällaisissa keskusteluissa tullaan viime kädessä myös sen kysymyksen äärelle, mikä on seurakunnan (rauhanyhdistyksen) neuvojen merkitys ja arvo. Raamattu on selkeä tässä asiassa. Seurakunta- ja vanhurskauttamisoppia koskevissa kysymyksissä se ei anna tilaa monioppisuudelle. Kuten olen Riston kanssa keskustelussa todennut, kannamme häntä rukouksin ja toivomme, että Jumala auttaa niin, että "puu tuottaa parannuksen hyviä hedelmiä", Puolitaival jatkaa.

Leppänen: En hyväksy hengellistä väkivaltaa

Puolitaival ei ole aiemmin halunnut kommentoida rauhanyhdistyksen asioita henkilötasolla. Hän sanoo kommentoivansa nyt Risto Leppäsen luvalla.

Risto Leppäsen vaimo Mari Leppänen vihittiin papiksi maaliskuun alussa. Hänestä tuli ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi.

Risto Leppänen kuvaa prosessia rauhanyhdistyksen kanssa raskaaksi. Hän katsoo, ettei hän ole ollut ajamasssa mitään asioita.

- Naispappeuskantani on nostettu esille liikkeen ja paikallisyhdistyksen johdon aloitteesta. Tähän olen sanonut, että olen itse aidosti sitoutunut kirkon virkajärjestykseen ja perustellut näkemykseni. Olen halunnut ymmärtää myös toisin ajattelevia, Leppänen sanoo.

- En hyväksy henkistä enkä hengellistä väkivaltaa. Turun rauhanyhdistyksellä pidetyissä kokouksissa se raja on ylittynyt. Olen kokenut tilanteen sellaiseksi, että siihen tarvitaan kirkosta apua. Tietenkin olen puhunut asiasta myös esimieheni kanssa, hän jatkaa.

Hän painottaa itse sitä, ettei ole ollut mukana 15.3. kokouksessa, ja siitä syystä hän on olettanut Puolitaipaleelta, että hän Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtajana kantaa tiedotusvastuun.

(Kuva Espoosta)

Lue myös: Arkkipiispan sihteeri erotettiin vanhoillislestadiolaisten puhujan tehtävästä

Ensimmäiselle naispapille isot seuraukset vihkimyksestä

Rauhanyhdistysten puhujia erotettu