Rippileiriläinen kuoli lasketteluturmassa Himoksella – leiri keskeytettiin, keskusteluapua tarjolla

Laskettelurippikouluun osallistunut nuori on kuollut onnettomuudessa Jämsän Himoksella lauantaina. Rippileiri on keskeytetty, ja seurakunta on hoitanut leiriläisille ja heidän läheisilleen kriisiapua, Kirkon viestintä kertoo tiedotteessaan.

Poliisi on ilmoittanut, että asiassa ei epäillä rikosta. Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella.

Kyseessä oli Paraisilla sijaitsevan Länsi-Turunmaan ruotsinkielisen seurakunnan rippileiri. Kirkkoherra Harry S. Backström on kommentoinut useille tiedotusvälineille, että lasketteluleiri on ollut seurakunnan monivuotinen perinne.

”Ajatuksemme ja rukouksemme ovat 15-vuotiaan perheen ja ystävien luona”, seurakunnan Facebook-päivityksessä kirjoitetaan. Ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström rukoilee omassa päivityksessään voimaa ja lohdutusta omaisille, ystäville, mukana olleille ja ohjaajille.

Paraisten nuorisotila Lyan on avoinna sunnuntai-iltana, ja paikalla on seurakunnan työntekijöitä. Maanantaina Paraisten kirkko on avoinna keskustelua ja hiljentymistä varten kello 18–21.

Kirkon viestinnän tiedotteessa todetaan, että kirkon ruotsinkielinen Palveleva puhelin on avoinna sunnuntaina kello 20–23 numerossa 0400 22 11 90. Suomenkielinen Palveleva puhelin vastaa numerossa 0400 22 11 80 sunnuntaina kello 18–01.

Runsaasti hiihtolomaleirejä meneillään

Kirkon rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen toteaa Ylen uutisessa, että rippikouluissa tapahtuu vain harvoin erittäin vakavia onnettomuuksia.

Vuonna 2004 rippikoululainen hukkui leirillä Taipalsaarella Etelä-Karjalassa.

Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden johtaja Jarmo Kokkonen sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa, että ”pojan perhe ja ystävät tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen avun ja tuen suuren surun keskelle”.

Kokkonen toteaa, että tällä hetkellä on meneillään useita hiihtolomarippileirejä eri puolilla Suomea.

”Menehtynyttä poikaa ja hänen läheisiään muistetaan rukouksin rippikouluissa ja messuissa eri puolilla Suomea. Tapahtuneesta myös keskustellaan nuorten kanssa”, Kokkonen sanoo.

Kuva: Freija Özcan

Edellinen artikkeliEssee: Näin nuorille suunnattu Kutsuvat sitä rakkaudeksi -opas poikkeaa piispojen linjasta
Seuraava artikkeliRekisteröityjen katolilaisten lukumäärä Suomessa jatkaa tasaista kasvuaan – jo yli 15 000 jäsentä

Ei näytettäviä viestejä