Ruoka-apu.fi kokoaa yhteen ruokajakelut ja yhteisölliset ruokailut

Tiistaina 28.1. avattu Ruoka-apu.fi -sivusto kokoaa samalle kartalle ruoka-aputoimijat eri puolilta Suomea. Sivusto tarjoa alustan, jossa eri toimijat voivat kertoa ruokatapahtumistaan.

– Perinteisen ruokajakelun lisäksi sivustolla voi ilmoittaa yhteisöllisistä ruokailuista, jotka ovat maksuttomia tai joissa on vapaaehtoinen tai pieni maksu, kertoo projektipäällikkö Reetta Nick Kirkkopalveluista.

Sivuston on tuottanut Kirkkopalvelujen hallinnoima Osallistava yhteisö -hanke. Ruokatapahtumia on voinut lisätä sivustolle tiistaista lähtien.

Reetta Nickin mukaan erilaisia ruokajakelua ja ateriatapahtumia järjestäviä toimijoita on Suomessa noin tuhat. Mukana on yhdistyksiä, seurakuntia ja kunnallisia toimijoita. Myös neljännen sektorin eli yksityishenkilöiden tarjoama ruoka-apu on yleistynyt. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi talon yhteistä jääkaappia tai lahjoituksia suoraan ihmiseltä ihmiselle.

– Alkuvaiheessa sivusto on tarkoitettu järjestäytyneille toimijoille, mutta tulevaisuudessa mukaan saadaan toivottavasti myös yksityishenkilöt ja kaupalliset toimijat, kuten ravintolat, joilta jää ylijäämäruokaa, Nick sanoo.

Reetta Nickin mukaan ruoka-avun piirissä asioi viikoittain arviolta yli 20 000 suomalaista. Kuukausittain ruoka-apuun turvautuu yli 100 000 ihmistä.

– Arvioiminen on vaikeaa, sillä nykyään on paljon yhteisöllistä ruoka-apua, jossa kävijöiltä ei kysytä tarvetta ruoka-apuun vaan kärki on muualla. Keskustelu kiertotaloudesta on lisännyt hävikkiruuan hyödyntämistä ja vähentänyt ruoka-avun leimaavuutta, Nick toteaa.

Ruokatapahtumia etsivien ei tarvitse kirjautua tai antaa tietojaan sivustolle. Palvelu on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja käyttäjilleen maksuton.

Kirkkopalvelut on Kotimaa24:ää kustantavan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Kuvakaappaus Ruoka-apu.fi-sivustolta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkon kulttuuripalkinto runoilija Pekka Kivekkäälle ja taitelija Annukka Laineelle
Seuraava artikkeliPelastusarmeijan Sotahuuto-lehti täyttää 130 vuotta

Ei näytettäviä viestejä