Ruotsin kirkollisvaalit selvästi odotettua vilkkaammat – ruotsidemokraatit kasvatti kannatustaan

Ruotsin kirkollisvaaleissa koettiin positiivinen yllätys, kun äänestysaktiivisuus harppasi roiman askeleen edellisistä vaaleista.

Ruotsin kirkko valitsi viime sunnuntaina luottamushenkilöt kolmelle tasolle. Seurakuntiin äänestettiin yli 15 000 luottamushenkilöä. Samalla kertaa valittiin hiippakuntavaltuutetut ja 251 kirkolliskokousedustajaa.

Vaalin äänestysprosentti oli 18,25. Se on korkein sitten vuoden 1950, kertoo Kyrkans Tidning. Ääniä annettiin lähes miljoona. Äänestysaktiivisuus ylitti jopa kirkon tavoitteet.

Vaalin pääsihteeri Anki Bondesson
arvioi
Kyrkans Tidningissä, että korkeaan äänestysaktiivisuuteen vaikuttivat äänestyspaikkojen lisääminen sekä paikallisen tason, hiippakuntatason ja valtakunnallisen tason yhteinen tiedotusstrategia. Vaalilistat onnistuivat Bondessonin mukaan saamaan viestinsä läpi aiempaa tehokkaammin. Myös media oli vaalista poikkeuksellisen kiinnostunut.

Kirkollisvaalit järjestetään Ruotsissa neljän vuoden välein, samaan tapaan kuin seurakuntavaalit Suomen kirkossa. Ruotsin edellisissä vaaleissa vuonna 2013 äänestysaktiivisuus oli 12,8 prosenttia.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli 15,5 vuonna 2014 ja 17 vuonna 2010.

Ruotsin kirkkoon kuului viime vuonna 61,2 prosenttia väestöstä. Suomessa luterilaisen kirkon jäseniä oli viime vuonna 71,8 prosenttia väestöstä.

Tulos ennakoi valtiopäivävaaleja

Ruotsissa kirkkopolitiikka on pitkälti poliittisten puolueiden hallitsemaa. Puoluepoliittisesti sitoutumattomat ovat parantaneet tulostaan vaali vaalilta. Muutos on kuitenkin hidasta.

Vaalivoittajiin kuuluivat tällä kertaa vasemmisto, ruotsidemokraatit, keskusta ja puoluepoliittisesti sitoutumattomat. Kannatuksensa pitänyt sosiaalidemokraatit säilytti asemansa kirkolliskokouksen suurimpana ryhmänä. Porvarit, vihreät ja kristillisdemokraatit olivat vaalien häviäjiä.

Ruotsidemokraateista tuli kirkolliskokouksen neljänneksi suurin ryhmä. Sillä on 23 paikkaa, missä on kahdeksan paikan lisäys aiempaan.

Kyrkans Tidningin
vaalianalyysin mukaan Ruotsin kirkollisvaaleissa äänestetään samansuuntaisesti kuin valtiollisissa vaaleissa. Puolueiden voimasuhteet noudattelivatkin median teettämistä gallupeista tuttuja trendejä. Kristillisdemokraattien heikko menestys kirkollisvaaleissa enteilee lehden mukaan puolueelle heikkoa tulosta myös ensi vuonna järjestettävissä valtiopäivävaaleissa.

Kuva: Olli Seppälä. Ruotsin kirkon toimitila Malmössä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliMiksi mies on yhä kirkon normaali – missä ovat kirkon johtajanaiset?
Seuraava artikkeliMummon Kammarin toiminnanohjaaja: Vanhat ihmiset eivät ole taakka, vaan heillä on paljon annettavaa

Ei näytettäviä viestejä