Ruotsin kirkon avioliittokäsitys esillä sateenkaarifoorumissa

Suomen ensimmäinen ekumeeninen sateenkaarifoorumi perehtyy Ruotsin ja Viron kirkkojen tilanteisiin. Järvenpäässä lauantaina ja sunnuntaina järjestettävään tapahtumaan osallistuvat muun muassa piispa Martin Lind Ruotsista sekä pappisvirasta erotettu virolainen Heino Nurk.

Lind puhuu Ruotsin kirkon tiestä kohti samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Nurk kertoo seksuaalisten vähemmistöjen tilanteesta Virossa ja Viron kirkossa.

– Suhteessa seksuaaliseen moninaisuuteen ja toiseuteen Suomen luterilainen kirkko on keskellä muutosprosessia, toteaa Yhteys-liikkeen perustajiin kuuluva rovasti Liisa Tuovinen.

– Kun Suomessa on vireillä kysymys tasa-arvoisesta avioliitosta, on hyödyllistä kuulla sitä kokemusta, mitä Ruotsin kirkolla on vastaavasta prosessista. Meillä kirkko ei ole vielä kyennyt muuhun kuin antamaan epämääräisen luvan rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden ja heidän omaistensa kanssa, Tuovinen sanoo.

– Baltian maissa, myös Virossa, seksuaalivähemmistöjen oikeudet kirkoissa ovat lähes olemattomat. Kokouksen yhtenä kysymyksenä on, voimmeko tehdä mitään tukeaksemme heitä.

Heino Nurk ulos myös Viron teologisesta instituutista

Edellinen artikkeliMediaprofessori: ”Seurakuntavaalien mainonta ruokki minä-kulttuuria”
Seuraava artikkeliAmerikkalaispastorit eivät pidä mormoneja kristittyinä

Ei näytettäviä viestejä