Kirkkoherra seisoi keittiössä ja kuivasi tiskejä. Oli vuosi 2011, ja kainuulaislähtöinen Linda Oikarinen oli saapunut Mikaelin seurakuntaan Ruotsin Örebrohon. Teologian opiskelijoiden sähköpostilistalle oli kilahtanut keväällä viesti. ”Tule kesätöihin Ruotsin kirkkoon”, siinä luki.
Gradua vaille valmiilla Oikarisella ei ollut kesätyöpaikkaa. Hän päätti lähteä.
Kuusi vuotta myöhemmin hän muistaa kesästä päällimmäisenä sen, että seurakunnassa ei pönötetty. Papit osallistuivat jumalanpalveluksen jälkeen keittiöhommiin. Se teki suomalaiseen teologiin vaikutuksen.
Toki Oikarisen mieleen jäi toinenkin asia. Seurakunnassa hän tapasi Jan Wallgrenin, Jannen. Sukujuuriltaan suomalainen pappi oli asunut koko ikänsä Ruotsissa. Oikarinen ja Wallgren ystävystyivät.
Kesän jälkeen Oikarinen palasi Suomeen, kirjoitti gradun, valmistui ja sai vuoden sijaisuuden Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta. Keväällä 2012 hänet vihittiin Suomen kirkon papiksi.
Oikarinen ja Wallgren jatkoivat yhteydenpitoa. Sitten jotain tapahtui. Asiat etenivät nopeasti: Keväällä 2013 Oikarinen sai suomalaistyön viran Bergslagenin rovastikunnasta. Hän muutti Wallgrenin taloon Örebron Kumlaan. Vuotta myöhemmin Linda Oikarisesta tuli Linda Wallgren.
Suomalaisten pappi teki työtään seitsemän seurakunnan alueella. Hän ajoi satoja kilometrejä metsiä halkovilla teillä, tapasi suomalaisia siirtolaisia ja leipoi karjalanpiirakoita.
– En ollut koskaan aiemmin ollut yhtä suomalainen, Linda Wallgren sanoo nyt.
Viime vuonna tapahtui taas. Linda palasi töihin vanhempainvapaalta. Vuoden ikäinen tytär Fanny oli saanut hoitopaikan, puoliso Janne puolestaan uuden työpaikan kirkkoherrana. Jannen virkaanastujaisissa Lindalle tultiin tarjoamaan töitä. Häntä kosiskeltiin ihan tavalliseksi seurakuntapapiksi ihan tavalliseen ruotsalaiseen seurakuntaan.
Linda Wallgren sanoi kyllä.
Pappien työllisyystilanne on Ruotsissa juuri nyt varsin toisenlainen kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa on vaikeaa saada papin töitä, Ruotsissa on paikoin huutava pappispula.
Jos suomalainen seurakunta sattuu sijaitsemaan kasvukeskuksessa, papin sijaisuutta havittelevat kymmenet hakijat. Ruotsissa kirkon asioista raportoiva Kyrkans Tidning taas julkaisee viikoittain kymmeniä työpaikkailmoituksia. Joukossa on runsaasti avoimia papin virkoja.
Pappispula saa aikaan sen, että Ruotsin kirkko rekrytoi työntekijöitä kiihtyvällä tahdilla myös Suomesta. Suomalaisia pappeja tarvitaan etenkin suomenkieliseen työhön, mutta heitä työskentelee myös ruotsinkielisissä viroissa.
Molemmissa maissa tie papiksi alkaa korkeakoulututkinnolla, ja molemmissa maissa kirkko on perinteisesti työllistänyt suuren osan teologeista.
Ruotsissa pappien soveltuvuus kuitenkin seulotaan aiemmin ja tiukemmin kuin Suomessa. Virkoja ei myöskään ole alettu lakkauttaa samaan tahtiin kuin Suomessa.
Suomessa teologian maistereita koulutetaan Helsingissä, Joensuussa ja Turussa. Ruotsissa papin työhön vaadittavan pohjakoulutuksen voi hankkia neljässä yliopistossa ja kolmessa korkeakoulussa, kertoo Ruotsin kirkon tiedottaja Martin Larsson. Korkeakoulut tekevät yhteistyötä myös vapaiden suuntien kanssa.
Ruotsissa teologian opiskelu ei kuitenkaan kiinnosta yhtä laajalti kuin Suomessa, arvioi Ruotsin kirkon eläkkeellä oleva suomalaissyntyinen piispa Tuulikki Koivunen Bylund. Hän uskoo, että syitä tähän ovat suomalainen uskonnonopetus ja rippikoulun asema.
– Suomalaisilla ylioppilailla on teologiasta positiivinen käsitys.
{kuva_020a21f8-2290-44e8-abb0-8ec0d33e677c}
Kun Koivunen Bylund pääsi ylioppilaaksi Raumalla 1967, hän tiesi, mitä tahtoi. Hän tahtoi papiksi, ja naiselle se oli mahdollista Ruotsissa.
Oli siis opittava ruotsin kieli. Koivunen Bylund haki opiskelemaan Åbo Akademiin.
Vaikka naispappeus oli hyväksytty Ruotsin kirkossa vuonna 1958, moni vastusti sitä yhä. Koivunen Bylund vihittiin papiksi erillisvihkimyksessä Lundin tuomiokirkossa vuonna 1971. Miehet saivat oman vihkimyksensä.
Koivunen Bylund teki ensin suomalaistyötä ja toimi sitten ruotsalaisen seurakunnan pappina. Ura oli nousujohteinen: vuonna 1995 Koivunen Bylundista tuli Uppsalan tuomiorovasti ja vuonna 2009 Härnösandin hiippakunnan piispa.
Uppsalan tuomiokirkossa, Ruotsin kansallispyhäkössä, sijaitsee jyhkeä kivitaulu, johon on kaiverrettu tuomiorovastien nimet 1200-luvulta alkaen. Koivunen Bylund on listan ensimmäinen nainen.
– Ja vielä murtaen ruotsia puhuva, hän huomauttaa.
Jos suomalainen teologian opiskelija haluaa papiksi, hän valitsee yliopistossa pappeuteen valmistavan linjan. Tutkinto sisältää käytännöllisiä opintoja ja seurakuntaharjoittelun. Harjoittelun jälkeen osallistutaan soveltuvuustutkimukseen, jonka tarkoitus on tukea opiskelijaa itseään. Valmistuttuaan teologian maisteri alkaa hakea töitä seurakunnista.
Ruotsissa teologian opiskelija ottaa opiskeluaikanaan yhteyttä hiippakuntaan, josta haluaisi pappisvihkimyksen. Piispan ja tuomiokapitulin hyväksynnällä pappiskokelas pääsee vuodeksi opiskelemaan Ruotsin kirkon koulutuskeskukseen. Piispan punainen kortti sulkee hakijan pappispolun viideksi vuodeksi koko kirkossa.
Teologisen loppututkinnon suorittaneista sukeutuu koulutuskeskuksessa Ruotsin kirkon pappeja. Samassa paikassa opiskelevat myös muut kirkon työhön tulevat. Pappisopiskelijoita koulutuskeskuksessa on tällä hetkellä 65. Vuoteen sisältyvät sekä käytännölliset opinnot, jotka Suomessa suoritetaan yliopiston pappislinjalla, että pastoraalikurssit, joille Suomen kirkon papit osallistuvat työuransa alkuvaiheessa.
Ammattiopintojen jälkeen kokelaat vihitään papeiksi omissa hiippakunnissaan. Ensimmäiseksi vuodeksi hiippakunta osoittaa jokaiselle työpaikan ja maksaa palkan. Vasta sen jälkeen pappi on työnhaussa omillaan.
– Pappiskokelas on hiippakunnan ja piispan sylissä, Tuulikki Koivunen Bylund luonnehtii.
Joskus hiippakunnan syliin pääsee myös suomalainen maisteri. Kauhajoelta kotoisin oleva Laura Alanko haki vuoden verran tuloksetta töitä Suomesta. Viime syksynä hän aloitti harjoittelun Torshällan seurakunnassa Keski-Ruotsissa.
Kesäkuun alussa Alanko vihitään papiksi Espoon hiippakunnassa, joka vastaa Suomen kirkon ulkosuomalaistyöstä. Hän aloittaa ensimmäisen pappisvuotensa Torshällassa, Strängnäsin hiippakunnan maksamalla palkalla.
{kuva_805db236-731d-4425-bc56-fcc7736fa2cf}
Torshällaan saapui Suomesta muuttokuorma myös 22. elokuuta viime vuonna. Kuorman mukana tulivat Olli Hallamaa ja suomenlapinkoira Ouna.
Toukokuisessa ilta-auringossa 700 vuotta vanha Torshällan keskusta sädehtii kuin koru. Ei ole kuitenkaan vaikeaa arvata, että talvella 9 000 asukkaan taajama on kuolettavan tylsä.
Olli Hallamaa pukee kirkon sakastissa ylleen alban. Keskiviikkoillan ehtoolliskirkko on alkamassa. Penkit ovat lähes tyhjät. Hallamaa toimittaa silti ehtoollisen, tietenkin.
Jälkeenpäin juodaan kahvit kirkon eteisessä. Seurakunta on saanut lahjoituksena marjoja, joista seurakuntalaiset ovat tehneet mehua.
Viime keväänä Olli Hallamaa etsi töitä. Hän ei ollut turhan nirso. Takana oli 27 vuoden työputki Helsingin yliopistossa. Se päättyi, koska yliopiston työmarkkinat menivät hallituksen linjausten takia ”täysin tukkoon”, kuten Hallamaa sanoo.
– Hain kaikkea mahdollista, mutta mikään ei tarttunut haaviin. Suomessa on työnantajan markkinat ja asenne. Yhdeltä polulta toiselle siirtyminen on äärimmäisen vaikeaa.
Töitä ei herunut pastoraalitutkinnon suorittaneelle teologian tohtorille, joka on erikoistunut keskiajan filosofiseen teologiaan.
Sitten Hallamaa näki Kotimaassa ilmoituksen, jossa haettiin kaksikielistä pappia Torshällaan. Hallamaa soitti kirkkoherralle ja sanoi, että on kiinnostunut paikasta mutta ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen.
– Mutta sinähän puhut nytkin ruotsia, kirkkoherra vastasi.
Hallamaa sanoi, että hänellä on seurakuntatyöstä kolmen vuoden kokemus 1980-luvulta.
– No sehän on hyvä, kirkkoherra ilahtui.
Hallamaa jätti hakemuksen.
Yhdeksän kuukautta on kulunut. Ennen Ruotsiin lähtöään Hallamaa valmentautui kuuntelemalla korvakuulokkeista ruotsinkielisiä äänikirjoja: Ingmar Bergmania, Torgny Lindgreniä, Per Olov Enquistiä.
Torshällassa kukaan ei ole purnannut puolikielisestä papista, vaikka rippikoululaisten puheesta Hallamaan on hankalaa saada selvää. Kun mies ja koira kulkevat kylänraitilla, heille vilkutetaan autoista. Ihmisiin tutustuminen on Hallamaasta kuitenkin vaikeaa. Ruotsalaiset ovat ystävällisiä, mutta siihen se usein jää, Hallamaa miettii.
– Ruotsin kirkko ottaa avosylin vastaan. Kynnys tulla on todella matala. Se, mitä sitten tapahtuu, on toinen asia.
Onneksi ovat seurakunnan aktiivit, ne, jotka tekevät mehua ja pyörittävät kynttiläpajaa. Heidän kauttaan Hallamaa löysi uuden asunnonkin. Ensimmäinen oli hänen mukaansa ”rauhaton vuokrakasarmi”.
– Nyt asun kesämökissä. Se on talviasuttava, ainakin osittain, Hallamaa naurahtaa.
Vaikka Hallamaa palkattiin ruotsinkieliseen virkaan, hän löytää itsensä toistuvasti suomalaisten parista. Torshälla alkoi vetää suomalaisia teollisuustyöläisiä Outokummun tehtaalle vuosikymmeniä sitten. Seurakunnan työntekijöistä joka toisella on suomalaisia juuria.
Hallamaalla on akateeminen tausta. Silti hän samaistuu 1960-luvun siirtolaisten elämänkohtaloihin.
– He eivät jääneet työttömyyteen ja syrjäytyneisyyteen, vaan tekivät ratkaisun ja lähtivät. Minäkään en halunnut syrjäytyä työelämästä.
{kuva_faab5564-e250-46b1-83d7-52c1416aac19}
Ruotsin kirkon ulkomaalaistaustaiset papit tulevat pääosin Suomesta ja Saksasta.
– Suomalaisilla papeilla on hyvä maine. He ovat ahkeria työntekijöitä, joilla on vakaa teologinen koulutus ja hyvä Luther-tuntemus, Tuulikki Koivunen Bylund sanoo.
Ruotsin kirkon suomenkieliseen työhön suomalaispappeja on tarvittu pitkään. Tällä hetkellä suomalaisessa työssä noin 70 pappia. Joka toinen heistä työskentelee päätoimisesti suomeksi.
Muilla seurakunnan työaloilla suomenkielistä työtä tekeviä on kymmenittäin.
Ulkomaisen työvoiman lisäksi pappispula näkyy palkoissa. Harjoittelijapapin palkka on ensimmäisenä työvuonna hieman parempi kuin suomalaisen seurakuntapastorin peruspalkka. Suomalaisesta käytännöstä poiketen Ruotsin kirkossa palkoista myös neuvotellaan. Palkan päälle voi kertyä vielä lisiä ja vapaita, sillä Ruotsissa papin työ on työajallista työtä.
Syrjäseudun vähäväkisillä alueilla onkin tarvittaessa ässä hihassaan. Epätoivoisessa tilanteessa oleva seurakunta voi tarjota papilleen kovemmat tulot kuin seurakunta, jonka työpaikoista kilpaillaan.
Joskus seurakunnassa ollaan niin epätoivoisia, että hätiin kutsutaan yliansioitunutta porukkaa. Viime talvena pätkätöihin lähti vuonna 2014 eläkkeelle jäänyt emeritapiispa Koivunen Bylund. Tuttu kirkkoherra soitti ja sanoi, että seurakunta on pulassa.
– Hän pyysi niin kauniisti, että sydämeni heltyi.
Koivunen Bylund pakkasi suksensa ja muutti kahdeksi kuukaudeksi pätkäpapiksi Vemdalemin taajamaan. Hän asui elokuvateatterin yläkerrassa. Teatterissa pyöri yksi elokuva viikossa.
Eläkepiispa toimitti jumalanpalveluksia, siunasi hautaan, kastoi ja vihki. Hän veti rippikoulun ensi kertaa 25 vuoteen ja toimitti elämänsä ensimmäiset saamelaiset hautajaiset.
– Härnösandissa ihmiset ovat suomalaisten kaltaisia. Siellä ei olla paskantärkeitä niin kuin kaupungeissa.
Pohjoinen Härnösand kuuluu vaikeimmassa tilanteessa oleviin hiippakuntiin. Suuriin kaupunkeihin pappeja riittää edelleen. Tukholmaan on tunkua. Lundin tuomiorovastin virkaan oli äskettäin 17 hakijaa, Koivunen Bylund kertoo.
– Jumalan kutsu näkyy koskevan suuria kaupunkeja.
Härnösandin työvoimapula ei kuitenkaan ole emeritapiispan mukaan johtanut riman laskemiseen. Piispavuosinaan Koivunen Bylund antoi pakit useille pappiskokelaille.
– Seurakunnan on parempi olla ilman pappia kuin huonon papin kanssa. Lainataan sitten mieluummin pappi vaikka naapuriseurakunnasta. Tai kutsutaan eläkepiispat apuun.
{kuva_d6922448-a4b2-47c9-986d-c8819401d50f}
Alakoulun kevätjuhlassa kirkko oli täynnä. Linda Wallgren oli juuri aloittanut työnsä ruotsinkielisenä pappina. Jännitys yltyi. Oli turvauduttava tuttuun alkukevennykseen, samaan, jota hän oli käyttänyt jo muutamassa kasteessa.
– Olen uusi pappi tässä seurakunnassa ja kuulette varmaan, että puhun kuin Muumimamma. Se johtuu siitä, että olen Suomesta.
Heittäytyminen tuntui uskomattoman hyvältä.
Wallgren ehti työskennellä uudessa virassaan puoli vuotta ennen vanhempainvapaalle jäämistä. Toinen tytär, Vera, syntyi tämän vuoden helmikuussa.
Tähän mennessä Wallgren on ehtinyt oppia seuraavat asiat:
Suomalaispapin työ piti Ruotsissa sisällään enimmäkseen hautajaisia ja vanhustyötä. Nyt Wallgren tekee rippikoulu-, nuoriso- ja lapsityötä. Ruotsinsuomalainen kupla laajentui, kun työkieli ja seurakuntalaiset vaihtuivat.
Ruotsalaiset ovat Wallgrenin kokemuksen mukaan vielä vieraantuneempia kirkosta kuin suomalaiset. Harva ymmärtää, mitä kasteessa tapahtuu.
– Kirkko on osa tavallisen svenssonin elämää, mutta samalla se koetaan vanhoilliseksi ja vieraaksi. Pappien tavallisuutta pyritään avaamaan viihteessä, Wallgren kertoo.
Se tarkoittaa esimerkiksi tosi-tv:tä, jossa papeille etsitään puolisoita.
Suomessa on hierarkkisempi työkulttuuri kuin Ruotsissa. Tätä käsitystään Wallgrenin ei ole tarvinnut muuttaa ensimmäisen Ruotsin-kesänsä jälkeen.
Wallgren on virallisesti sekä Suomen kirkon että Ruotsin kirkon pappi. Kaikki ruotsinsuomalaisessa työssä olevat, jotka on vihitty papeiksi Suomessa, ovat antaneet pappislupauksen myös Ruotsin kirkossa.
Erästä asiaa Linda Wallgren on miettinyt paljon. Pappina pitää pystyä jakamaan ihmisten kokemus ilman sanoja. Hän ei ole aina ollenkaan varma, miten ruotsalaiset jonkin asian kokevat.
– Sillä ruotsalaista minusta ei koskaan tule.
Kuvat: Erja Lempinen.
Vanhempainvapaalla oleva Linda Wallgren ja tytär Vera Wallgren kuvattiin Örebron kaupungissa sijaitsevaan Axbergin seurakuntaan kuuluvassa Hovstan kirkossa.
Tuulikki Koivunen Bylund kuvattiin Uppsalan tuomiokirkossa, Brännkyrkan taistelua kuvaavan freskon edessä, sekä Uppsalan yliopistonmäellä.
Olli Hallamaa kuvattiin Torshällan kirkon edustalla.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.