Ruotsin kirkossa riidellään rististä

Iäkkään papin murha Ranskassa heinäkuussa sai kolme ruotsalaista pappia perustamaan Facebook-ryhmän Mitt kors, eli minun ristini. Kampanja #mittkors ”ottaa kantaa maailman vainottujen kristittyjen puolesta kantamalla ristiä kaulassa ylpeänä siitä”.

Facebookryhmä ei kuitenkaan ole ollut kaikkien mieleen. Kun tarkoituksena oli osoittaa tukea Lähi-idän vainotuille kristityille jakamalla oman ristikorunsa kuva sosiaalisessa mediassa, ristin esillä pitäminen koettiin provosoivana.

Esimerkiksi Ruotsin kirkon tiedotusjohtaja Gunnar Sjöberg arvosteli kampanjaa Facebookissa. Hän epäili, että se voisi lisätä vastakkainasettelua kristittyjen ja muslimien välillä.

”…kehotus ristin kantamisesta tuntuu kiihottamiselta ja epäkristilliseltä ajatellen sitä vastakkainasettelua, joka jo nyt on vallalla. Haluammeko viedä asian uskonsodaksi asti kun kysymys on jostain ihan muusta ja islamilainen seurakunta ei suostu hautaamaan papin murhannutta henkilöä Ranskassa?”

Myöhemmin Sjöberg pehmensi kantaansa ja totesi, että hän on huolissaan siitä, että ristikampanjaa voidaan käyttää jotakin ryhmää vastaan, eikä ainoastaan vainottujen kristittyjen puolesta.

Piispoiltakaan ei ole tullut kampanjalle tukea. Yksi aloitteentekijöistä on jo eronnut kirkosta protestiksi ja moni on pahoittanut mielensä.

Lopulta kesälomalla ollut arkkipiispa Antje Jackelén otti asiaan kantaa, kun Dagen-lehti väitti, että piispat väistelevät kysymyksiä rististä ja kiistanalaisesta kampanjasta. Arkkipiispa vastaili Twitterissä terävästi kirkkoa passiivisuudesta syyttäville arvostelijoille.

Hän puolusti niin ristiä kuin edustamaansa Ruotsin luterilaista kirkkoakin.

”Jos joku on alkanut epäillä itsestään selvää: 1) Kyllä, Ruotsin kirkko on kristillinen kirkko ja risti on meidän tärkein pelastuksen, sovituksen ja rauhan symbolimme. 2) Kyllä, Ruotsin kirkko ei rukoile ainoastaan vainottujen kristittyjen puolesta, me autamme (heitä) myös konkreettisesti, ja 3) Autamme ihmisiä siksi että olemme kristittyjä, ei siksi että he ovat kristittyjä”, Jackelén kirjoitti Twitterissä.

Hän kävi keskustelua Twitterin lyhyitä viestejä käyttäen ja vastaili useiden ihmisten, myös nimettömien kysymyksiin ja väitteisiin.

Kun muuan henkilö kirjoitti, että risti on turvallisuuden symboli, arkkipiispa vastasi: ”Minulle se on vieläkin vahvempi: voitto kuolemasta”.

Joku rohkeni kysyä, miksi arkkipiispa ei puolusta ristiä, joka on kristinuskon tärkein symboli.

”Kuka niin on kuvitellut? Miksi muuten kantaisin arkkipiispanristiä niin näkyvästi?”, kuittasi Jackelén.

Eikö Ruotsin kirkko tuomitse kristittyjen kansanmurhaa?

”Luuletko tosissasi, että kannustamme Isisiä?” Jackelen vastasi eräälle tviittaajalle.

Suomalaisiakin mukana

Mitt kors -ryhmään on liittynyt myös suomalaisia, kuten turkulainen kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Hän iloitsee kuullessaan, että Ruotsin kirkon arkkipiispa on astunut esiin ja ottanut kantaa ristin puolesta.

– Tämä on erittäin mielenkiintoinen ryhmä. Ristihän on uskomme rakkain ja tärkein symboli. Sen tulisi näkyä enemmän tämän maallistuneen ajan keskellä, Jouni Lehikoinen perustelee mukanaoloaan.

Hän liittyi ryhmään Facebook-kaverin vinkistä.

– On tärkeätä osoittaa solidaarisuutta vainottuja kristittyjä kohtaan. Turun Mikaelin seurakunnassa olemme tehneet jo 10 vuotta työtä turvapaikanhakijoiden parissa. Kun välillä muslimeja kääntyy kristityiksi ja he haluavat kantaa ristiä osoituksena siitä, sillä on seurauksia, Lehikoinen sanoo.

Kysymykseen ruotsalaisten poliittisesta korrektiudesta hän vastaa että se toisaalta on ymmärrettävää. Ruotsin kirkosta ei hänen mukaansa pitäisi ottaa mallia.

– Kirkon tehtävä ei ole olla poliittisesti korrekti, vaan kirkon on uskallettava olla kirkko, koska se ei ole samaa mieltä poliittisten ideologioiden kanssa. Kirkon on uskallettava pitää esillä evankeliumia, eikä lähteä kaupantekoon.

Ateistikin liittyi ristikampanjaan

Ristikampanjan suosio kasvaa väittelyn myötä. Vasta pari viikkoa toimineen ryhmän jäsenmäärä rikkoi torstaiaamulla 7900 jäsenen rajan. Jäsenet ovat lähettäneet kuvia risteistään ja kertoneet niiden merkityksestä.

Yksi uusista jäsenistä on tunnettu vapaa-ajattelija Christer Sturmark, joka haluaa osoittaa myötätuntoa vainottuja kohtaan.

– Sivistyneessä yhteiskunnassa ei tarvitse aina puhua vain oman asiansa puolesta. Osoitan solidaarisuutta kaikille, joita syrjitään, uhkaillaan tai vainotaan ja joiden uskonvapautta rajoitetaan, Christer Sturmark kirjoittaa Mitt kors -sivulla.

Erosi protestiksi

Toisaalta kiivas väittely on aiheuttanut vastakkainasettelua ja jotkut ovat pettyneitä Ruotsin kirkon päättäjien nihkeyteen. Yksi kolmesta ristikampanjan perustajasta, Johanna Andersson, kertoi tällä viikolla, että mitta tuli täyteen. Hän eroaa kirkosta ja jättää paikkansa kirkolliskokouksessa.

– Sain lopulta tarpeekseni. Ruotsin kirkon pelkistetyt kannanotot monimutkaisissa poliittisissa kysymyksissä ovat jo pitkään olleet syvän pettymykseni lähde. Myös kirkon johdon jatkuvat hyökkäykset Israelia vastaan ovat olleet minulle koettelemus. Ratkaisevaa oli lopulta kuitenkin haluttomuus osoittaa tukea vainotuille kristityille, Johanna Andersson kirjoittaa blogissaan Kristen Opinion -sivustolla.

Mitt kors -ryhmän perustajiin kuuluvat Anderssonin lisäksi TT Annika Borg ja Helena Edlund, joka on myös Ruotsin kirkon pappi.

Kuva: Kaj Aalto. Kuvakaappauksia Mitt kors -sivustolta.

Edellinen artikkeliEssee: Ympäristöahdistus tuo kirkoille tehtävän
Seuraava artikkeliMitä esikoislestadiolaisille tapahtui? – Kotimaa käy läpi eron vaihe vaiheelta

Ei näytettäviä viestejä