Saattohoidon asiantuntija eutanasiasta: Onko kaikki muu jo tehty hyvän kuoleman eteen?

kirkkohallituksen sielunhoidosta ja saattohoidosta vastaava asiantuntija diakonissa, TtM, sairaalapastori Virpi Sipola.

On hyvä, että eutanasiasta keskustellaan, toteaa kirkkohallituksen sielunhoidosta ja saattohoidosta vastaava asiantuntija diakonissa, TtM, sairaalapastori Virpi Sipola.

Hänen mielestään olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kysyä ensin, onko kuolevien potilaiden hyväksi tehty Suomessa oikeasti jo kaikki muu voitava.

– Moniammatillinen saattohoitotyö ei vielä toteudu kaikkialla maassamme. Kuolevalla ihmisellä on aina myös muita kuin lääketieteellisiä tarpeita. Psykososiaaliset ja henkis-hengelliset kysymykset jäävät liian usein huomiotta, vaikka niihin vastaamalla kuolevan pelot voisivat helpottua, Sipola sanoo.

– Ihminen on kokonaisuus, joten mielen kivut voivat ilmetä fyysisinä kipuina ja toisinpäin.

Sipolan mielestä hyvä kuolema on myös olennaisella tavalla resurssikysymys. Moni hoitaja haluaisi viettää aikaa kuolevan vierellä, pitää kädestä ja tarjota turvaa ja lohtua, tehdä hyvää hoitotyötä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska samalla on hoidettava myös toisia potilaita.

Suomen 133 sairaalapapin työpanos ei myöskään riitä vastaamaan noin 12 000 vuosittain saattohoidossa olevan potilaan henkiseen ja hengelliseen tuen tarpeeseen, puhumattakaan palliatiivisen hoidon piirissä olevista potilaista. Palliatiivinen hoito tarkoittaa oireenmukaista hoitoa esimerkiksi parantumatonta syöpää sairastavilla.

Lähihoitajien ja sairaanhoitajien koulutukseen pitäisi Sipolan mukaan saada huomattavasti enemmän kuolemaa ja saattohoitoa koskevaa opetusta, joka vahvistaisi käytännön osaamista kentällä.

– Ihmisen mieli on hyvin voimakas. Jos kuolevalla on mahdollisuus käydä läpi asioita sekä läheistensä että ammattilaisten kanssa, ahdistus ja kipukin usein helpottavat, Sipola kertoo kokemuksistaan käytännön saattohoitotyössä.

Myös hoitolinjaukset saattavat vaikuttaa paljon siihen, millainen kuolemasta tulee. Sipolan mukaan on uskallettava kysyä, voivatko perusteettomat tai liialliset hoitotoimenpiteet viime vaiheessa tehdä kuolemasta pidemmän ja kivuliaamman.

Vuosittain kuolee muutamia kymmeniä, joiden kipua ei pystytä lääketieteellisin keinoin helpottamaan

Suomessa kuolee vuosittain noin 51 000 ihmistä, joista muutamien kymmenien kipuja ei pystytä lääketieteellisin keinoin helpottamaan.

– En sano tässä vaiheessa eutanasialle ei ikinä, ei koskaan. Asiaan liittyy kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä.

Virpi Sipola toteaa, että suomalaisessa eutanasiakeskustelussa sivuutetaan helposti niiden ammattilaisten näkemykset ja asiantuntemus, joiden tehtäväksi kuolettavan piikin antaminen jäisi. Esimerkiksi Suomen Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa.

Sipolan kokemusten mukaan sietämätönkin kipu voi saattohoitovaiheessa helpottaa. Eutanasiaan oikeuttavan tai velvoittavan kärsimyksen mittaaminen ja arviointi olisi äärimmäisen vaikeaa. Kokemus kärsimyksestä ja kivusta on hyvin subjektiivinen.

Haastavaa olisi myös sen arviointi, milloin olisi oikea hetki kuolettavalle pistokselle.

– Viime kädessä eutanasiapäätöksen arviointi jäisi aina lääkärille.

Hoitoalan työntekijöiden eutanasiamyönteisyys lisääntynyt

Vaikka hoitoalan ihmisten eutanasiamyönteisyys on lisääntynyt, he ovat kuitenkin varsin yksimielisesti sitä mieltä, että eutanasian toteuttamisesta pitää voida kieltäytyä. Asia ilmenee tänä vuonna ilmestyneestä tutkimuksesta (Terkamo-Moisio, 2016).

– Mielestäni on kysyttävä, mikä on eettisesti ja moraalisesti oikein. On mietittävä, mitä lähimmäisenrakkaus konkreettisesti tarkoittaa kuolevan saattamisessa, ja toisaalta myös sitä, mitä lääkäri joutuisi käymään läpi tappaessaan potilaan.

Sipola kantaa erityistä huolta muistisairaiden ja vaikeasti kehitysvammaisten saattohoidosta.

– Miten kuullaan heidän äänensä, jotka eivät pysty puolustamaan itseään?

Sipola uskoo, että puhe eutanasiasta kumpuaa osaksi myös peloista, jotka liittyvät päiviin ennen kuolemaa, kuolinhetkeen ja ehkä myös kuolemanjälkeiseen.

Hänestä olisi arvokasta, että ihmiset kohtaisivat raihnaistuvia ja kuolevia ihmisiä ja pohtisivat ennakkoon myös omaa kuolemaansa.

– Kun näkee hyvän kuoleman, saa olla mukana saattamassa ja pystyy muodostamaan sitä kautta itselleen mielensisäisen kuvan kuolemasta, se lakkaa olemasta vieras ja pelottava asia.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Uusi kansalaisaloite eutanasiasta – "Ihmisellä ei ole valtaa sanoa, mitä Jumala ajattelee"

Jukka Sariolan kolumni: Eutanasia valkokankaalla

Kanadan anglikaanikirkko hyväksyy avustetun itsemurhan vallitsevana asiantilana

Kirkon asiantuntija: "Eutanasiaa koskevat yksinkertaiset kyllä tai ei -kyselyt tulisi kieltää"

Arkistojuttu: Kansliapäällikkö: Suhtautuminen eutanasiaan ei ratkea internet-paneelissa