Sadattuhannet menettävät kansalaisuutensa Pohjois-Sudanissa

Pohjois-Sudanissa sadattuhannet menettävät kansalaisuutensa, ja heidän määräaikansa poistua maasta umpeutuu kuukauden sisällä, torstaina 8. huhtikuuta. Viime vuonna itsenäistyneen Etelä-Sudanin alueelta kotoisin olevia noin 500 000 – 700 000 pääosin kristittyä ihmistä ryhdytään määräajan umpeuduttua kohtelemaan ulkomaalaisina.

Uutistoimisto ENIn mukaan useat kirkkojen johtajat ovat arvostelleet helmikuussa annetun määräyksen aikataulua kohtuuttoman tiukaksi.

- Olemme hyvin huolissamme. Muuttaminen ei ole helppoa. Ihmisillä on lapset koulussa ja heillä on täällä asunnot. Tilanne on lähes mahdoton, sanoo Khartumin roomalaiskatolisen arkkihiippakunnan piispa Daniel Adwok ENIn haastatelussa.

Monet etelän asukkaat päätyivät Pohjois-Sudaniin etelää koetelleen sisällissodan aikana. Useat sotaa paenneet ihmiset ovat eläneet pohjoisessa jo vuosikymmeniä, ja heidän lapsensakin ovat syntyneet Pohjois-Sudanissa. Harvalla on enää siteitä Etelä-Sudaniin.

Pohjois-Sudan vie kansalaisuuden kaikilta, joiden vanhemmat, isovanhemmat tai heidän vanhempansa ovat kotoisin etelästä. Myös etelän etnisiin vähemmistöihin kuuluvat menettävät kansalaisuutensa.

Kiistely luonnonvaroista kuten öljystä on viime aikoina kiristänyt uusien naapurimaiden välejä.