Saksan katoliset piispat haluavat keskustella ihmisille tärkeistä aiheista – Vatikaani vastustaa

Katolinen St Kamillus -kirkko Berliinissä

Katolisen kirkon piispat Saksassa ovat ajautuneet kiistaan Vatikaanin kanssa. Piispat aikovat pitää synodaalikokouksen, jossa käsitellään vallanjakoa kirkossa, pappien elämäntapaa, naisten palvelustehtävää ja pääsyä kirkon virkoihin ja seksuaalimoraalia. Asiasta kertoo Catholic News Agency.

"Lukemattomat uskovat Saksassa pitävät tärkeänä, että näistä asioista keskustellaan", kardinaali Reinhard Marx perustelee ratkaisua Vatikaanille.

Elokuussa Saksan piispainkokouksen johtokunta hyväksyi synodaalille suunnitelman, jossa mukaan keskusteluun otetaan myös vaikutusvaltainen saksalainen maallikkoryhmä. Ryhmä vaatii naisille oikeutta pappisvihkimykseen, pappien selibaatista luopumista ja samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamista kirkossa. Samalla johtokunta hylkäsi Vatikaanin esittämän suunnitelman, joka noudatti paavin ohjeistusta.

Vatikaanin piispainkokousta johtava kardinaali Marc Ouellet reagoi saksalaisten aikeisiin lähettämällä aiheesta Marxille nelisivuisen lainopillisen analyysin. Sen mukaan suunniteltu synodaali on sekä vastoin paavi Franciskuksen ohjeita että kirkko-oppia.

Analyysissaan Ouellet kritisoi erityisesti saksalaisten suunnitelmaa keskustella kirkkokurista ja opista, joille katolisen kirkon universaali opetus ja laki jo ovat antaneet linjat.

"On helppo nähdä, että nämä teemat eivät vaikuta vain Saksan kirkkoon vaan myös universaaliin kirkkoon – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – eivätkä ne voi olla vain yhden tietyn kirkon pohdinnoin ja päätöksin ratkaistavissa ilman, että joudutaan ristiriitaan sen kanssa, mitä pyhä isä on kirjeissään sanonut", analyysissä todetaan.

Kardinaali Marx vastasi 12. syyskuuta Ouelletille kirjeessään paheksuvansa Vatikaanin päätöstä tarjota lakineuvontaa pyytämättä. Hän lisäsi myös, että katolinen kirkko Saksassa pitää omanlaisensa neuvottelun, joka ei rajoitu kanonisen lain puitteisiin. Saksan piispat puhuvat "synodaalisesta tiestä", jolle nyt lähdetään.

Katolinen kirkko on Saksassa menettänyt viime vuonna 200 000 jäsentä ja sitä on ravistellut pedofiliaskandaali, jossa pappien seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneita on jo yli 3000.

Kuva: Olli Seppälä. Katolisen St Kamillus -seurakunnan kirkko Berliinissä.

**

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.