Sammeli Juntunen suostui mukaan Espoon piispanvaaliin – "Ehdolle asettuminen hirvittää"

Sammeli Juntunen

Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntusta, 54, on pyydetty ehdokkaaksi Espoon piispanvalliin ja hän on vastannut tiedusteluun myöntävästi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seurakuntalainen-sivusto.

Juntuselle kerätään parhaillaan kannattajalistaa, johon tarvitaan vähintään 30 vaalissa äänioikeutetun nimi.

– Alussa suhtauduin ajatukseen epäluuloisesti enkä halunnut lähteä ehdolle. Vaaliprosessi on itsessään jo raskas. Ehdolle ei myöskään kannata lähteä, jos ei oikeasti ole mahdollisuuksia, Sammeli Juntunen sanoo Kotimaa24:lle.

– Kun kyselyitä tuli eri tahoilta, vastasin myöntävästi. Kyselijät edustivat lähinnä herätysliiketahoja. En itse ole minkään herätysliikkeen jäsen enkä pidä itseäni herätysliikeihmisenä, mutta ilmeisesti teologiani ja ajatukseni saavat vastakaikua niissä piireissä.

Juntunen korostaa olevansa ensisijaisesti teologi, ei liberaali eikä konservatiivi.

– Teologi ottaa parhaita paloja kaikilta suunnilta eikä linnoittaudu vain yhden ajatussuunnan taakse.

Juntunen sanoo kokemuksensa paitsi kirkkoherrana, myös tulevien pappien kouluttajana ja kirkolliskokouksen jäsenenä sekä useiden kirjojen kirjoittajana antavan eväitä hoitaa piispan virkaa.

– Samaan aikaan ehdolle asettuminen hirvittää.

Juntunen sanoo ymmärtävänsä Espoon piispanvaalin erityistilanteen, jossa moni toivoo naista piispakuntaan.

– Ymmärrän naisten jopa suuttumuksen ja pettymyksen nykytilanteesta. Mutta järjellä ajateltuna, eihän piispanvirassa ole mitään sellaista, joka edellyttää sen hoitajaksi miestä tai naista. Valittakoon se jolla arvioidaan olevan parhaat mahdollisuudet hoitaa virkaa.

Juntunen arvelee, että naisnäkökulma tulee kaikesta huolimatta olemaan yksi tekijä tulevassa vaalissa.

Sammeli Juntunen on kotoisin Savonlinnasta. Hän on aikanaan kuulunut kymmenkunta vuotta Espoon hiippakunnan papistoon.

Espoon hiippakunnan piispanvaaliin on ilmoittautunut Juntusen lisäksi aiemmin jo kolme muuta ehdokasta: oppilaitos- ja kisapappi Leena Huovinen, kouluttaja Juhani Holma ja apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka. Kahden kuukauden mittainen virallinen ehdokasasettelu alkaa 21.6.

Kuva: Jussi Rytkönen

Lue myös:

Kaisamari Hintikka lähtee Espoon piispanvaaliin – "Kirkko on selvinnyt kriiseistä ennenkin"

Pappien kouluttaja Juhani Holma ilmoittautuu Espoon piispanvaaliin – "En lähde vaaliin miehenä vaan pappina"

Espoon piispanvaali käyntiin – kisapappi Leena Huovinen lähdössä ehdokkaaksi

Kommentti: Katseet kääntyvät nyt Espoon piispanvaaliin, ja siinä miehillä on väistämisvelvollisuus

44 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Nyt on kaksi naista ja kaksi miestä (jos noita ilmaisuja saa vielä käyttää?) ehdolla piispaksi. Tasa-arvo toteutuu näiltä osin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme: Mikä sinua nyt hiertää? Kerro, missä on kielletty mies ja / tai nainen sanojen käyttö?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Mikäpä tässä nyt näin kauniina kesäpäivänä hiertäisi. Kieltoahan ei ole annettu, on vasta suunniteltu, että kouluissa lapsia kutsuttaisiin ihmisiksi vai mikä se ilmaisu oli nykyisen tyttö ja poika ilmaisun sijaan. Syy oli se, ettei vain loukattaisi kenenkään tiedät mitä. Sarkasmiakin saa kommenteissa harjoittaa.

      Seija, miksi sinä tartut niin pilkun tarkasti juuri minun kommentteihini? Onko sinulla jotain minua vastaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme: Kyllä minä olen pilkun tarkasti tarttunut muidenkin kommentteihin. Eikä minulla tosiaankaan ole mitään sinua vastaan, emmehän oikeasti edes tunne toisiamme. Kumpikin olemme nähtävästi aikamoisia kiivailijoita. Mutta onhan tässä vuosien varrella löytynyt yhteisiäkin nimittäjiä, kuten Raamatun pääsisältö.

      Joskus piilotat sarkasmisi niin hyvin, ettei sitä tyhmempi heti huomaa. Kerro nyt kuitenkin minulle tyhmälle, missä koulussa mainitsemasi suunnitelma on tehty? Enkä myöskään tiedä mitä varotaan loukkaamasta.

      Joskus on liikkeellä niin laajalle levinneitä perättömiä huhuja, että on aina syytä tarkistaa juttujen todenperäisyys. Kuten esim. se, että Suvivirttä ei saisi laulaa kouluissa muslimien takia. Vaikka aloitteen takana olivat ns. vapaa-ajattelijat, eivät suinkaan muslimit. Mutta tämä menee nyt aika kauaksi uutisen aiheesta. Anteeksi syrjäpolku!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      No, esim. tässä uutisessa asiasta kerrottiin. Siitä taisi kuitenkin nousta sen verran meteliä, että tiedotettiin, että totta kai lapsia saa koulussa kutsua edelleen työiksi ja pojiksi. Näin muistelen.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001932716.html

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuo keltainen lehdistö on aina vähän epäilyttävä tiedonlähde. Siksi en sitä koskaan luekaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Meillä työpaikalla on toimitusjohtajan tasolta annettu ohje, että olisi toivottavampaa aloittaa tilaisuus toteamalla “hyvät kollegat” kuin “hyvät naiset ja herrat”. Edellä mainittu huomioi paremmin sen, että kaikki ihmiset työpaikallamme eivät välttämättä identifioi itseään mieheksi tai naiseksi.

      Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kielto, josta seuraisi sanktio. Lähinnä osa normaaleihin vuosittaisiin koulutuksiin sisältyvä ohje siitä, miten voi toimia tyylikkäästi ja kohteliaasti toisia ihmisiä kohtaan.

      Tämä saattaa tuntua pienestä asiasta nipottamiselta tai marginaaliselta touhuamiselta, mutta miettikääpä omalta kohdaltanne. Jos teitä kutsuttaisiin esimerkiksi pankissa herra Rantaseksi tai herra Kaikusaloksi niin kyllähän se varmaan vähän oudolta tuntuisi. Miksi haluaisimme laittaa tieten tahtoen jonkun kollegamme tällaiseen tilanteeseen päivittäin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Hah! Tästä tuli mieleen (mutta nyt menee aivan asian vierestä) Minulla on aika matala puheääni. Belgiassa kun vastaan puhelimeen (ja soittaja on aina joku lehtien kaupustelija), minulle sanotaan: ”Bonjour / Bonsoir Monsieur Rantanen.” Minä siihen sina vastaan: ”Il n’existe pas”. Eli että häntä ei ole olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Tuosta muistuu mieleen eräs tapaus vuosien takaa. Olin vakuutusyhtiössä ja virkailija ehdotti uutta tapaamista siten, että vaimonikin pääsee mukaan.

      Kun sitten muutama päivä myöhemmin saavuin paikalle miespuolisen vaimoni kanssa, virkailija oli silminnähden nolostunut tekemästään virheestä vaikka minä en eleellänikään antanut ymmärtää, että olisi loukkaantunut. Olen melko varma, että seuraavan asiakkaan kohdalla hän ei enää tehnyt oletusta puolison sukupuolesta.

      Näitä sattuu ja tästä syystä meilläkin on työpaikalla suuri määrä ohjeita, miten kohdata asiakkaan ihmisiä ja omaa henkilökuntaa sukupuolisensitiivisellä tavalla. Palveluammatissa kun kuitenkin pyritään siihen, että asiakas tuntee olonsa mukavaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Salme, kyllä tämä asetelma toteuttaa sekä tasa-arvolain että kirkon omien säädösten mukaisen sukupuolten tasa-arvon ainakin ehdokasasettelussa. Tässä vähän näkökulmia:

      “Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta

      1 § (30.12.2014/1329) Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.

      2 § Lain soveltamisalan rajoitukset

      Tämän lain säännöksiä ei sovelleta: 1) evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan; eikä 2) perheenjäsenten välisiin taikka muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin. …

      6 § (15.4.2005/232) Työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa

      Jokaisen työnantajan tulee työelämässä edistää sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tasa-arvon edistämiseksi työelämässä työnantajan tulee, ottaen huomioon käytettävissä olevat voimavarat ja muut asiaan vaikuttavat seikat: 1) toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä; 2) edistää naisten ja miesten tasapuolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen; 3) edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa; 4) kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille; 5) helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin; ja 6) toimia siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä.”

      Näin se vaan on tasa-arvolain näkökulmasta erinomainen lähtökohta Espoon piispanvaalissa, jos lopputulema on se, että ehdolla on kaksi naista ja kaksi miestä. Piispan sukupuolellahan ei kirkossamme ole väliä. Melkein kaikella muulla on.

      Mutta ehdokasasettelu alkaa virallisesti vasta juhannusviikolla ja päättyy elokuun lopulla. Joten saas nähdä, kuinka tässä lopulta käy..

      Onnea ja menestystä Sammelille, joka on taistoon päättänyt lähteä. Eiköhän ne tarvittavat nimet hänen taakseen löydy.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Salme, ei ko linkin tekstissä mitään kategorista käskyä annettu, sanottiin ettei tarvitse kutsua v a i n tytöiksi ja pojiksi. Eli sana VAIN anta muitakin vaihtoehtoja, ei poissulje mitään!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marjukka Frondelius sanoo:

      Seija, jos et lue keltaista lehdistöä lue sitten OHL:n sivuja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jusu Vihervaara sanoo:

    Savonlinnassa kirkkoneuvosto tehtaili Juntusen johdolla vuosi sitten päätöksen, ettei samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta saa rukoilla kirkkotiloissa. Lieko kirkkotilojen eteisiin jo tilattu uudet opasteet: Olet täällä, homot ovat tuolla.

    Espoon piispana Juntusella olisi astetta haastavampi urakka pitää sateenkaarikansa muurien ulkopuolella.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kimmo Jaatila sanoo:

      Ja seehän onkin ainoa kriteeri piispaa valitessa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Ja seehän onkin ainoa kriteeri piispaa valitessa?

      Mitä näitä kirkollisia uutisia olen seurannut, kriteereitä on kaksi: sukupuolielimet ja homoliittokanta.

      Eiköhän tuo aika hyvin tiivistä viimeiset 50 vuotta kirkollista debattia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sammeli Juntunen sanoo:

      Jusu Vihervaara, en ole koskaan kieltänyt kirkkoon pääsyä keneltäkään. Olen tässä enempi “tulkaa kaikki” – linjalla. Kirkkoneuvostomme päätti, että “puolesta ja kanssa” -rukoukset toimitetaan jossain muualla kuin kirkoissamme. Syystä että niistä ei tulisi käytännössä vihkimisiä tai siunaamisia. Mielestäni ihan perusteltu päätös. Piispa Vikströmhän vaalikampanjassaan kertoi kehottaneensa pappejaan tekemään noista rukouksista hienoja juhlia, jotka ovat muuten kuin nimitykseltään kuin avioliiton siunaamisia.

      Muutoin olen sitä mieltä, että sielunvihollinen on taitavasti osannut sitoa kirkon vatvomaan tätä asiaa. Kaikki muu jää sivuun, kuten sanoma Kristuksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Rukoilemisen kieltäminen kirkkotuloissa on vahva viesti vähemmistön asemasta seurakunnassa. Varmasti tämän ymmärrät.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Sammeli Juntunen: “Muutoin olen sitä mieltä, että sielunvihollinen on taitavasti osannut sitoa kirkon vatvomaan tätä asiaa.”

      Jaa, aina löytyy syyllinen muualta kuin omasta itsestä. Näppärää ulkoistamista. Apostolien teot kertovat melkoisista kiistoista, mutta ei riitojen syitä ulkoistettu.

      Ja jos ei sielunvihollinen kelpaa syylliseksi, niin Augustinuksen perisyntioppi kaivetaan esiin. Todellinen ongelma kuitenkin on kirkon teologiassa, jolla on hyvin vähän tekemistä apostolien opin kanssa. Mikä ei ole oikeudenmukaista kanssaihmisiä kohtaan, ei voi olla oikeudenmukaista eli kirkkoslangin mukaan vanhurskasta.

      Kuten Jusu Vihervaara kirjoitti: “Savonlinnassa kirkkoneuvosto tehtaili Juntusen johdolla vuosi sitten päätöksen, ettei samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta saa rukoilla kirkkotiloissa.”

      Eikö kirkko, joka kohtelee maksavia jäseniään eriarvoisesti, ole enemmän sielunvihollisen työn tulosta kuin kiistat? Olisi kiva kuulla Sammeli Juntusen perustelut sille, miten hänen toimintansa on oikeamielistä ja jos on, niin ketä kohtaan? Avaa teologiaasi, sillä sen epäjohdonmukaisuus kaipaisi täsmennystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Jusu Vihervaara: “Rukoilemisen kieltäminen kirkkotuloissa on vahva viesti vähemmistön asemasta seurakunnassa. Varmasti tämän ymmärrät.”

      Hmmm.. jos nyt oikein ymmärsin, niin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien puolesta rukoilemista ei ole Savonlinnassa kirkkotiloissa kielletty. Ainoastaan samaa sukupuolta olevien parien “puolesta ja kanssa”, jottei näistä tilaisuuksista tulisi – piispa Vikströmin linjauksen mukaisia – samaa sukupuolta olevien juhlallisia avioliiton siunaamistilaisuuksia.

      Kyse ei siis tarkkaan ottaen ole lankaan siitä, saako homojen puolesta rukoilla vai ei. Kyse on siitä, annetaanko kirkkotiloja sellaiseen käyttöön, jossa vastoin kirkon opetusta ja yhteisiä päätöksiä rukoustilaisuuksista tulee sama sukupuolta olevien avioliittojen kirkollisia siunaamisia.

      Jottei tulisi, tehdään sellaisia päätöksiä, joissa eliminoidaan mahdolliset väärinkäytökset pois. Vasta sitten, jos kirkko päättää muuttaa avioliitto-opietustaan valtiollisen avioliittonäkemyksen kaltaiseksi, tällaisia rajoitteita ei tarvita, kun samaa sukupuolta olevien avioliittojen siunaamiset voivat olla aivan avoimia ja sellaisiksi suunniteltuja. Ei kuitenkaan ennen sitä.

      Vai ymmärsinkö tämän jotenkin väärin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Tapio Tuomaala: “Todellinen ongelma kuitenkin on kirkon teologiassa, jolla on hyvin vähän tekemistä apostolien opin kanssa.”

      Tätä viestiäsi jaksat toistaa. Pisteet siitä. Juuri tätä kirkon oman viestinnän pitäisi osata tehdä: toistaa ydinsanomaansa aina ja joka paikassa.

      Mutta se ei muuta mitään, että jatkat tällaista yksityisajatteluasi ja syytät kirkkoa apostolisen opin hylkäämisestä. Niinhän kaikki lahkolaiset ja kriitikot ovat aina tehneet. Ja hakeneet perusteensa Raamatusta – kuten sinäkin.

      Ja syyllisiä ovat Nikean isät ja tietysti Augustinus sekä Luther. Ja sankareina esiintyvät milloin Markion, Areios tai Charles T. Russell tai Joseph Smith tai.. no, kyllä sinä siihen lisää nimiä löydät.

      Mutta pisteet tosiaan siitä, että viestisi on erinomaisen selvä ja yksinkertainen. Peukutan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Jouni Turtiainen: “Vai ymmärsinkö tämän jotenkin väärin?”

      Uskon, että jokaiselle oli selvää, että tässä puhutaan nimenomaan samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta rukoilemisella. Saivartelu termeillä ei mielestäni ollut tässä yhteydessä tarpeellista eikä tuonut keskusteluun lisäarvoa.

      Se, että Juntusen johdolla parisuhderukoukset ajettiin pois kirkkotiloista antaa oman viestinsä suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin. Tosin näin varmaan oli tarkoituskin.

      Piispat antaessaan ohjetta parisuhderukouksesta eivät kieltäneet niiden järjestämistä kirkoissa. Toki kirkkoherra voi halutessaan ajaa homoparit pois kirkkosalista. Se, tapahtuuko tämä lähimmäisenrakkauden hengessä, on toinen kysymys.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Turtiainen: “Kyse on siitä, annetaanko kirkkotiloja sellaiseen käyttöön, jossa vastoin kirkon opetusta ja yhteisiä päätöksiä rukoustilaisuuksista tulee sama sukupuolta olevien avioliittojen kirkollisia siunaamisia.”

      Turtiaisen vastauksesta minulle: “Tätä viestiäsi jaksat toistaa.”

      Esitän kysymykseni Turtisiselle odottaessani hänen sielunkumppaninsa Juntusen vastausta: Eikö kirkko, joka kohtelee maksavia jäseniään eriarvoisesti, ole enemmän sielunvihollisen työn tulosta kuin kiistat? Olisi kiva kuulla Jouni Turtiaisen perustelut sille, miten hänen toimintansa on oikeamielistä ja jos on, niin ketä kohtaan?

      Turtiainen: “Ja syyllisiä ovat Nikean isät ja tietysti Augustinus sekä Luther. ”

      En ole koskaan sanonut ketään syylliseksi, koska ei ole oikeaoppista. Kritisoin sitä, että jostain tehdään oikeaoppisia, vaikka heidän teologiansa ei ole yhteen sopiva apostolien opin kanssa. Hämmästelen sitä, miksi johtavat luterilaiset ja katoliset teologit eivät uskalla käydä dialogia opistaan. Turtiainen toi reilusti esiin sen, miksi he vähättelevät, pisteet siitä.

      Vähättelyn ja leimaamisen perusteet ovat samat kuin oppineilla juutalaisilla: meillä on isät, traditiot, lupaukset, perinnäissäännöt, pappeus, joka nojaa kirjoituksiin ja jonka perusteella olemme Jumalan lapsia. Jotka eivät ole kanssamme, ne ovat vuohia.

      En ole luterilaisen kirkon maksavana jäsenenä ottamassa keneltäkään mitään pois, mutta antaisin paljon enemmän niille, joita kirkkoteologia syrjii. Syrjiminen on vuohien oppi, ei lampaiden. Syrjintää on se, etteivät homot ole kirkossa tasa-arvoisia heterojen kanssa.

      Tässä on esimerkki kirkkoteologiasta:

      http://www.patheos.com/blogs/progressivesecularhumanist/2018/06/christians-claim-atheist-anthony-bourdain-is-burning-in-hell/

      Turtiainen ja Juntunen, onko Anthony Bourdain helvetissä?

      (Olkaa rehellisiä ja vastatkaa ensin kyllä tai ei. Sen jälkeen voitte perustella teologiaanne.)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Juntunen: “Muutoin olen sitä mieltä, että sielunvihollinen on taitavasti osannut sitoa kirkon vatvomaan tätä asiaa. ”

      Jassoo, taas on pantu vanha vihtahousu syntipukiksi kun ei kantti kestä tunnustaa omaa pöhköyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Tapio Tuomaala: “Turtiainen ja Juntunen, onko Anthony Bourdain helvetissä?”

      Jaa-a, pitääkö veikata vai tietää..?

      Tietää en voi, koska en ole helvetissä käynyt enkä tiedä, keitä siellä on.

      Veikata en tohdi, koska siitä ei ole kenellekään hyötyä eikä minua ole pantu tällaisen veikkauksen asiamieheksi.

      Jätänpä siis asian Kristukselle, joka yksin on tuomitseva elävät ja kuolleet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Tapio Tuomaala: “Tässä on esimerkki kirkkoteologiasta:

      http://www.patheos.com/blogs/progressivesecularhumanist/2018/06/christians-claim-atheist-anthony-bourdain-is-burning-in-hell/

      Tämäpä ei ole mikään osoitus kirkkoteologiasta. Se on osoitus lahkoteologiasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Jusu Vihervaara: “Toki kirkkoherra voi halutessaan ajaa homoparit pois kirkkosalista.”

      Kuka tällaista on tekemässä tai tehnyt? Tuskin kukaan mainituista kirkkoherroista.

      Homoparit ovat tervetulleita messuun tai muihin kirkollisiin tilaisuuksiin aivan vapaasti siinä, missä muutkin.

      Mutta Jusukin lienee ymmärtänyt ratkaisevan eron? Syrjintäsyytöstä ei voi esittää sellaisessa asiassa, mikä ei kirkossa ole mahdollista: samaa sukupuolta olevan parin avioliiton juhlallinen siunaaminen.

      Meillä Espoonlahdessa on tehty piispan ohjeistuksen mukainen päätös, että kaikki kirkkotilat ovat käytettävissä samaa sukupuolta olevien parien “kanssa ja puolesta” vapaamuotoiseen rukoilemiseen. Olen tämän päätöksen takana, koska kaikki ovat sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin.

      Mutta jos havaitsisin, että tätä mahdollisuutta käytetään siten, että ryhdytään soveltamaan kirkkokäsikirjan avioliittoon siunaamisen kaavaa ja rakentamaan tilaisuudesta vihkijuhlan näköistä tapahtumaa, tekisin aivan samoin kuin Savonlinnassa.

      Miksi? Koska silloin ei toimita yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.

      Näin se menee muissakin yhteisöissä, näin se menee kirkossakin. Pelisäännöt ovat kaikille samat. Kunnes toisin yhdessä päätetään.

      Ei minulla tästä nyt muuta. Jatketaan jostain toisesta, koska inttäminen ei ole järkevää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Jouni Turtiainen: “Syrjintäsyytöstä ei voi esittää sellaisessa asiassa, mikä ei kirkossa ole mahdollista: samaa sukupuolta olevan parin avioliiton juhlallinen siunaaminen.”

      Ehkä olen ilmaissut itseäni epäselvästi, mutta mielestäni en ole tässä keskustelussa Juntuseen viitaten puhunut missään vaiheessa samaa sukupuolta olevan parin avioliiton juhlallisesta siunaamisesta.

      Olen puhunut nimenomaan “puolesta ja kanssa” rukoilemisesta. Käsitykseni mukaan Juntunen on halunnut nämä tilaisuudet pois kirkkotiloista. Mielestäni tuollainen päätös antaa hyvin kylmän viestin suhtautumisessa seksuaalivähemmistöön kuuluviin ihmisiin.

      En pysty tuollaista toimintaa millään tavalla arvostamaan ja mielestäni ihminen, joka tuollaista segregaatiota harjoittaa, ei ole oikeutettu yli virkaan, josta on korvauksena yli sadantuhannen euron vuositulot. Mielestäni yhteiskunnan hyväosaisten tulee pystyä parempaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Tapio Tuomaala: “Eikö kirkko, joka kohtelee maksavia jäseniään eriarvoisesti, ole enemmän sielunvihollisen työn tulosta kuin kiistat? ”

      Kirkko ei ole palveluliikelaitos vaan uskonnollinen yhdyskunta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Turtiainen: “Syrjintäsyytöstä ei voi esittää sellaisessa asiassa, mikä ei kirkossa ole mahdollista: samaa sukupuolta olevan parin avioliiton juhlallinen siunaaminen.”

      Tuntuu se olevan jo nykyäänkin ihan mahdollista lukuisien pappien toimesta ja tuleekin olemaan lystiä nähdä, miten herra kirkkoherra Turtiainen suhtautuu tilanteeseen sitten kun kirkko ihan taatusti ennenpitkää alkaa virallisesti vihkiä myös homopareja. Kääntyykö Turtiaisen takki vai ei?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      https://www.hs.fi/nyt/art-2000002925990.html

      Tuon uutisen johdosta kanslaiet heräsivät ja puuttuivat asiaan. Tämä uutinen oli alkulaukaus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      “Tuon uutisen johdosta kansalaiset heräsivät ja puuttuivat asiaan.”

      Kristillisdemokraattien muutama kansanedustaja nosti aiheesta meteliä, Antero Laukkanen teki kantelun oikeuskanslerille mikä ei johtanut toimenpiteisiin ja Aito Avioliitto -yhdistys on puhunut asiasta omien kanaviensa kautta. Taisipa joku eduskunnan rytmiryhmä käydä myös tapaamassa opetushallituksen pääjohtajaa.

      Mitään kansanliikettä en näe asiaa vastustamassa eikä opetushallitus ole perunut tai muuttanut kouluille annettua ohjeistusta. En sitten tiedä mitä tuo Salmen mainitsema ‘herääminen ja asiaan puuttuminen’ tarkoittaa. Ei sillä mitään konkreettisia seurauksia ole ollut.

      Yleisesti ottaen opetushallituksen ohjeet ovat hyvät ja asialliset. Niissä kehotetaan kohtelemaan lapsia ja nuoria yksilöinä eikä sukupuolensa edustajina. Lisäksi siinä kehotetaan välttämään sukupuoliin perustuvia stereotypioita, jotta ei synny esimerkiksi ajatusta, että kaikki pojat tykkäävät jalkapallosta ja kaikki tytöt ovat huonoja matematiikassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jusu Vihervaara :”Yleisesti ottaen opetushallituksen ohjeet ovat hyvät ja asialliset. Niissä kehotetaan kohtelemaan lapsia ja nuoria yksilöinä eikä sukupuolensa edustajina.”

      Tasa-arvotyö kasinotalouden “pervokulttuurissa” on todellakin taitolaji. “Taitolajiin” voi tutustua tästä linkinstä file:///C:/Users/Omistaja/Downloads/173318_tasa_arvotyo_on_taitolaji(14).pdf

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Vaikea kuvitella parempaa piispaa Espooseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jusu Vihervaara sanoo:

    Esimies, joka oikeamielisyydessään häätää parisuhderukoukset pois kirkkotiloista, ei ole oikea henkilö pääkaupunkiseudun hiippakunnan piispaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Esimies, joka oikeamielisyydessään häätää parisuhderukoukset pois kirkkotiloista, ei ole oikea henkilö pääkaupunkiseudun hiippakunnan piispaksi.” Jusu

      Puhutkohan nyt “suulla suuremmalla” kuten sanonta kuuluu?

      Ei Sammeli Juntunen ole ketään häätänyt pois kirkkotiloista sen enempää kuin olisi häätänyt parisuhderukouksiakaan pois. Hän kertoo asiasta näin. .”Kirkkoneuvostomme päätti, että “puolesta ja kanssa” -rukoukset toimitetaan jossain muualla kuin kirkoissamme. Syystä että niistä ei tulisi käytännössä vihkimisiä tai siunaamisia.” Kirkkoneuvostolla on valta ja oikeus päättää tällaisista asioista.

      Toiseksi, ehkä sinä tai minä emme ole tarpeeksi päteviä määrittelemään ja päättämään kuka on oikea henkilö pääkaupunkiseudun hiippakunnan piispaksi. Siitä päättävät he, joilla on oikeus ko. vaaleissa äänestää.

      Kuka sinun mielestäsi näistä neljästä nyt esillä olevista olisi oikea henkilö Espoon hiippakunnan piispaksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Salme: “Ei Sammeli Juntunen ole ketään häätänyt pois kirkkotiloista sen enempää kuin olisi häätänyt parisuhderukouksiakaan pois.”

      Tässä mielestäni erehdyt. Juntusen johdolla nimenomaan tehtiin päätös siitä, että parisuhderukouksia ei voi saa pitää kirkkotiloissa. Tällainen toiminta ei ole oikeamielistä seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan ja en pysty tällaista ihmistä kannattamaan hiippakunnan johtajaksi.

      Mitä sitten tulee kysymykseesi siitä, kuka olisi sopiva johtaja, totean täysin vilpittömästi, että en ole tutustunut muihin ehdokkaisiin, jotta voisi muodostaa perustellun mielipiteen suosikistani Luoman seuraajaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Niin, tulevan piispan valinnassa tulee ottaa huomioon laaja kirjo erilaisia asioita. Alla luettelo piispan tehtävistä.

      http://espoonhiippakunta.evl.fi/@Bin/589533/piispan+viran+teht%C3%A4v%C3%A4t.pdf

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jusu Vihervaara :” Juntusen johdolla nimenomaan tehtiin päätös siitä, että parisuhderukouksia ei voi saa pitää kirkkotiloissa. Tällainen toiminta ei ole oikeamielistä seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan ja en pysty tällaista ihmistä kannattamaan hiippakunnan johtajaksi.”

      Kirkkolain mukaan kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra, ja hänen tehtävänsä on valmistella päätettävät asiat, mutta hänellä ei ole niissä päätösvaltaa.

      Juntunen valmisteli asiat kirkon virallisen kannan ja piispojen kirkkoherroille antamien ohjeiden mukaisesti ja tästä lainmukaisuudestako häntä nyt syytetään, vaikka hän ei asiaa päättänyt? Henk.koht. en pysty kannattamaan ainoatakaan pappia enkä luottamushenkilöä, joka kirkossa lausuu uskontunnustuksen, johon ei usko ja toimii muutenkin vastoin organisaationsa yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Tuula Hölttä: “Juntunen valmisteli asiat kirkon virallisen kannan ja piispojen kirkkoherroille antamien ohjeiden mukaisesti ja tästä lainmukaisuudestako häntä nyt syytetään, vaikka hän ei asiaa päättänyt? ”

      Kirkon virallisen kannan ja piispojen kirkkoherroille antamien ohjeiden mukaisesta rukoistilaisuudet samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta voidaan järjestää kirkkotiloissa.

      Juntusen ratkaisu kieltää nämä tilaisuudet kirkkotiloissa oli hänen henkilökohtainen arvovalintansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Jusu Vihervaara: “Juntusen ratkaisu kieltää nämä tilaisuudet kirkkotiloissa oli hänen henkilökohtainen arvovalintansa.”

      ”Piispainkokouksen tehtäviin kuuluu tarkempien ohjeiden antaminen kirkollisista toimituksista (KL 21:2, 5b). Tällaisiin ohjeisiin lukeutuvat esimerkiksi Sinä olet kanssani: Kirkollisten toimitusten opas (2005) ja Kohti pyhää: Uskontojen kohtaaminen kirkollisissa toimituksissa (2013), joissa annetaan soveltamisohjeita avioliiton solmimiseen liittyviin toimituksiin. Lisäksi tuomiokapitulin tulee tarvittaessa antaa täydentäviä ohjeita (KL 4:2, 1 mom). Tuomiokapitulilla tai piispainkokouksella ei ole kuitenkaan toimivaltaa antaa sovellusohjeita yli sen, mitä on säädetty kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa.” – – ”Kun seurakunnassa tutkitaan avioliiton esteitä tai seurakunnan tiloja halutaan vuokrata juhlaa varten, toimitaan kuten voimassa oleva ohjeistus määrää ja käytäntö edellyttää. Pyydettäessä voidaan seurakunnan jäsenen siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta rukoilla päiväjumalanpalveluksessa sen mukaan, mikä on paikallinen tapa.”- (Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta, Hyväksytty piispainkokouksessa 31.8.2016)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Et nyt, Tuula, ymmärrä mitä tarkoitan, mutta en jaksa kinata. Tuo kopioimasi pätkä ei liity aiheeseen.

      Ilmoita asiaton kommentti