Satu Huttunen siirtyy Helsingin piispan erityisavustajaksi, Lauri Kemppainen lähtee tuomiokapitulista

Helsingin piispan Teemu Laajasalon esikunnassa tapahtuu loppukesästä muutoksia. Piispan erityisavustajana puolitoista vuotta toiminut pastori, teologian tohtori Lauri Kemppainen on irtisanoutunut tehtävästä 14. elokuuta alkaen. Tuomiokapitulin viestinnän asiantuntijana toimiva pastori, teologian maisteri Satu Huttunen siirtyy erityisavustajan tehtävään 1. elokuuta.

Lisäksi piispan sihteerinä toiminut toimistosihteeri Maritta Maununen on irtisanoutunut eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1. syyskuuta alkaen. Tuomiokapituli on jatkanut hakuaikaa toimistosihteerin virkaan 13. elokuuta saakka.

Lauri Kemppainen: Olen enemmän hiihtäjä kuin huoltojoukkoihminen

Tuomiokapitulista lähtevä Lauri Kemppainen kertoo Kotimaa24:lle, että hänellä ei ole tiedossa uutta työpaikkaa.

– Olen taiteilijaluonne, joka tykkää tehdä monenlaisia asioita. Otan aikalisän ja mietiskelen. Veri vetää kirjoittamaan, kouluttamaan, papin töihin ja musiikkia tekemään, sanoo Kemppainen, joka tunnetaan uskonnonfilosofisena kirjoittajana ja rap-artisti Daikinina.

Kemppaisen mukaan työ piispan avustajana on pitänyt sisällään tehtäviä, joita hän halusikin tehdä.

– Toisaalta tällainen työ vie aikaa ja energiaa, ja pienten lasten isällä sitä on rajallisesti.

Kemppainen sanoo halunneensa ilmoittaa lähdöstään samassa saumassa, jossa toimistosihteeri Maritta Maununen jää eläkkeelle.

– Ydintiimin kuviot muuttuvat joka tapauksessa. Ajattelin, että tieto on kiva olla tässä vaiheessa. En ole pitänyt tätä eläkevirkana.

Kemppainen on työskennellyt tuomiokapitulissa aikana, jona siihen on kohdistunut paljon kiinnostusta ja paineita. Huomiota on herättänyt muun muassa Teemu Laajasalon aikaisempaan yritystoimintaan liittynyt poliisitutkinta ja piispan siitä saama sakkotuomio. Lauri Kemppaisen mukaan hänen lähtönsä ei liity kapitulin haastavaan vaiheeseen.

– Toimenkuvani ovat olleet teologiset asiat, ja niihin olen voinut keskittyä. Minulle tämä aika on ollut mukavaa, ja minulla on Teemusta ja työyhteisöstä pelkkää hyvää sanottavaa.

Kemppainen vertaa työtään avustajana kilpahiihtäjän huoltojoukkoihin.

– On ollut etuoikeus olla kapitulin huoltojoukoissa, mutta olen kuitenkin enemmän hiihtäjä kuin huoltojoukkoihminen. Taiteilijan kutsumus on siunaus ja kirous. Sydämen ääntä pitää kuunnella.

Satu Huttunen: Tehtävästäni tulee yhdistelmä teologista avustamista ja viestintää

Erityisavustajaksi siirtyvä Satu Huttunen nimitettiin alun perin tuomiokapituliin viestinnän asiantuntijaksi vuoden määräajaksi maaliskuusta 2018 maaliskuuhun 2019. Viime syksynä hänen työsuhteensa vakinaistettiin.

Huttusen vastuualueina ovat olleet mediayhteydet ja viestintä sekä piispan ja kapitulin sosiaalisen median kehittäminen.

Huttunen kommentoi Kotimaa24:lle, että tähän asti hän on työskennellyt tuomiokapitulin viestinnän parissa, mutta vastedes hän on aiempaa selkeämmin piispan palveluksessa.

– Aika näyttää, millaiseksi tehtävä tarkkaan muotoutuu, mutta siitä tulee yhdistelmä teologista avustamista ja viestintää.

Huttusen mukaan yhteistyö Kemppaisen kanssa on sujunut erinomaisesti.

– Kun kahden avustajan tiimistä tulee yhden avustajan tiimi, prosessit menevät uusiksi.

Kuvat: Markku Pihlaja

Lue myös arkistojuttu (2017):

Piispa Laajasalon erityisavustajaksi Lauri Kemppainen, viestinnän asiantuntijaksi Satu Huttunen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliArkkipiispa Tapio Luoma: ”Demokratia ei saa typistyä ihmisen kovuuden äänekkääksi huutamiseksi”
Seuraava artikkeli”Homoseksuaalisuus ei ole sairaus” – Saksassa valmistellaan eheytyshoidot kieltävää lakia

Ei näytettäviä viestejä