Seitsemän sanaa: Mitä on aikuinen usko? – ”Emotionaalisesti kuin lapsen uskoa”

Hengelinen elämä - Seitsemän sanaa -sarja

AIKUINEN USKO. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa järjestetään aikuisille suunnattuja katekumenaatteja. Ne ovat aikuiseen uskoon perehdyttäviä seurakunnan toimintamalleja, joiden tarkoituksena on kasvaa ja syventyä kristillisen uskon tuntemisessa. Ryhmissä pohditaan yhdessä vastauksia ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisessa, toisia kunnioittavassa ja erilaiset mielipiteet sallivassa hengessä. Niissä on mahdollista syventää hengellistä elämää päämääränä oman kutsumuksen ja paikan löytäminen seurakunnassa ja Jumalan maailmassa.

Psykoterapeutti, TM Jaana Räntilä ajattelee, että aikuinen usko on emotionaalisesti kuin lapsen uskoa eli luottamista ja turvautumista. Se kuitenkin sisältää kognitiivisella tasolla aikuisen ajattelun ja siitä nousevan toiminnan.

Räntilä siteeraa jesuiittaveljeskunnan perustajaa Ignatius Loyolaa, joka sanoo: ”Rukoile aivan kuin kaikki olisi riippuvaista Jumalasta, mutta toimi sen jälkeen kuin kaikessa olisikin kysymys vain sinusta.”

– Minusta tämä lause kuvastaa emotionaalista luottamusta ja turvautumista, mutta kuitenkin myös aikuisen ajattelua ja toimintaa.

Räntilä myös kertoo, että aikuinen uskoo sietää jännitettä varmuuden ja epävarmuuden välillä. Jotta jännitettä voitaisiin sietää, lapsenomaisten illuusioiden täytyy karista. Tällä Räntilä tarkoittaa sitä, että Jumalaa ei aikuisessa uskossa pidetä lapsenomaisena tyydytyksen tuojana.

– Lapsihan voi heijastaa aikuiseen omat tyydytyksen tarpeensa ja odottaa, että aikuinen ratkaisisi ne hänen puolestaan tai hänen kanssaan. Aikuisessa uskossa tällaisesta illuusiosta on luovuttu ja realiteetit hyväksytään. Vaikka realiteettien hyväksyminen kuuluu aikuiseen uskoon, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lohdutuksen ja hoivan tarve täytyisi kieltää. Lohdutusta ja toisten hoivaa tarvitaan, jotta voimme elää luottavaisina kovia realiteetteja sisältävässä maailmassa.

Lisäksi aikuinen usko sietää rajallisuutta ja epätäydellisyyttä. Jotta ihminen voisi Räntilän mukaan hyväksyä itsensä epätäydellisenä ja rajallisena, tarvitaan toista ihmistä, joka hyväksyy hänen epätäydellisyytensä eikä tuhoudu hänen pahuudestaan.

– Tästä risti on arkkityyppinen kuva. Ajattelen, että tarvitsemme tuhoutumattoman toisen, joka kestää sen kaiken, mitä meissä on. Silloin voimme sietää omaa epätäydellisyyttämme toisen varassa.

Sisäisestä vapaudesta

Räntilä myös ajattelee, että kokemus rakkaudesta muuttuu siinä vaiheessa, kun ihminen tulee hyväksytyksi kaikkine puolineen. Silloin se ei ole Räntilän mukaan tyydytyksen saamista vaan enemmän välittämistä ja huolenpitoa. Aikuiseen uskoon kuuluu luottamus rakkauden dominanssiin vihasta: rakkaus dominoi, vaikka ihmisellä on myös kielteisiä tunteita.

– Turvautuminen rakkauteen edellyttää sitä, että ihminen on saanut kokea epätäydellisyyden sietämistä ja kielteisiä tunteita. Ihminen voi luottaa siihen, että epätäydellisenä ja rajallisena hän riittää ja kelpaa.

Räntilän mukaan aikuinen usko näkyy hänen elämässään hyvinvointina ja tasapainona. Räntilä ottaa esiin myös ignatiaanisen perinteen, joka on hänelle tärkeä hengellisyyden harjoittamisen muoto. Perinne liittyy ajatukseen sisäisestä vapaudesta.

– Se on jollakin tavalla sen epäjärjestyksen poisjuurimista, mistä Loyolakin puhuin. Jos luodusta tulee universumin keskus, niin meidän kiintymyksemme menevät epäjärjestykseen. Hänen ajatuksensa oli, että Luojasta pitäisi tulla luodun sijasta kiintymyksen kohde tai ensisijainen kiintymyksen kohde, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muita kiintymyksen kohteita voisi olla. Kaikesta tulee suhteellista, kun rakastamme kaikkea Jumalassa. Kun epäjärjestys on poisjuurittu ja Luoja on luodun sijasta keskuksessa, kaikkea voi vapaammin rakastaa, Räntilä sanoo.

Kotimaan juttusarjassa "Seitsemän sanaa" tarkastellaan seitsemää hengellisen elämän sanaa. Sanojen tarkoituksesta ja merkityksestä kertoo joka osassa vaihtuva haastateltava. Osat ilmestyvät syksyllä joka toinen sunnuntai.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Seitsemän sanaa: Mitä on hengellinen elämä? – "Virtaava traditio, johon ihminen kasvaa tai liittyy"

Seitsemän sanaa: Mitä on rukouselämä? – "Mihinkään suoritukseen ei tarvitse yltää"

Seitsemän sanaa: Mitä on uskonratkaisu? – ”Tällaiset kehotukset ovat valitettavan vähäisiä”

Seitsemän sanaa: Mitä on parannus? – "Yhtäkkiä silmät avautuvat näkemään, mikä minä oikein olen"

Seitsemän sanaa: Mitä on etsikkoaika? – "Itse olen kuullut sitä viime aikoina urheiluselostajien suusta"

Seitsemän sanaa: Mitä on synnintunto? – "Meitä auttaisi se, että olisimme kaikki syntisiä"

9 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Jotta ihminen voisi Räntilän mukaan hyväksyä itsensä epätäydellisenä ja rajallisena, tarvitaan toista ihmistä, joka hyväksyy hänen epätäydellisyytensä eikä tuhoudu hänen pahuudestaan. – Tästä risti on arkkityyppinen kuva. Ajattelen, että tarvitsemme tuhoutumattoman toisen, joka kestää sen kaiken, mitä meissä on.”

    Räntilä on oivaltanut hyvin oleellisia asioita.

    Tuhoutumisesta tuli mieleeni, miten kirkkoteologia on luonut opin, joka on kaikin tavoin toinen kuin apostolien pelastusoppi. Kaikki tuhoa tarkoittavat koinee kreikan sanat kirkko on kääntänyt kadotukseksi. Kun apostolit puhuivat tuhosta, he tarkoittivat ajallista tuhoa. Kirkko taas siirtää katseen kadotukseen, helvettiin.

    Luterilainen kirkko tarvitsisi opillisen reformaation. Lutherin työ ei jäänyt kesken, vaan hän rakensi sivuraiteen katolisuudesta. Luopuminen traditioista ja isien perinnäissäännöistä on jo ajatuksena mahdoton, koska kirkko kadottaisi identiteettinsä, vai pitäiskö sanoa tuhoaisi identiteettinsä.

    “Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.”

    Sanatarkka käännös, joka tukee Räntilän ajatusta (mikäli oikein ymmärsin):

    “Joka elämäänsä rakastaa, tuhoaa sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän säilyttää sen iäiseen elämään.”

    Jeesuksen sanat muodostavat aikuisen ihmisen ajattelussa paradoksin. Ratkaisut ovat kuitenkin loogisia. Mutta kristillinen teologia ei anna avainta. Jotain täytyy tuhoutua, jotta löytää avaimen. Siten se koskee myös kirkkoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Usko siis on mitä hellittämättömintä tähyämistä: se ei katso mihinkään muuhun kuin Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan ja vanhurskauden, autuuden ja iankaikkisen elämän antajaan. Sen vuoksi Paavali kirjeissään melkein joka lauseessa esittää ja tähdentää Jeesusta Kristusta. Hän esittää hänet sanalla, häntä kun ei voida esittää muulla kuin sanalla, eikä muulla tavalla omistaa kuin (sanaa) uskoen.

    Martti Luther, En minä kuole – vaan elän, s. 289, Arkki-kirja ja Aurinko Kustannus, 2016. WA (Lutherin teosten kriittinen Weimarer Ausgabe-laitos) 40 I, 545.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ” vanhurskauden… antajaan.”

      Mitä on vanhurskauden antaminen?

      Kysynys liittyy Lutherin oppeihin, joissa on ristiriitoja suhteessa apostolien oppiin. Jaakobin kirje kumoaa Lutherin vanhurskauttamisopin, kun hän pamauttaa suoraan, ettei usko pelasta. Luther ei tykännytkään Jaakobista. Hän piti itseään suurempana, kun tahtoi poistaa Jaakobin kirjeen Raamatun kaanonista. Todisteet siitä, ettei Luther ymmärtänyt, mistä Paavali kirjoittaa, olisi pitänyt tuhota.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      ”Jaakobista he tuovat esiin seuraavan: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta”. (Jaak. 2:24) Arvellaankin, ettei mikään muu raamatunkohta ole meidän mielipiteemme vaikeampana esteenä. Vastaus on kuitenkin helppo ja yksinkertainen. Elleivät vastustajat tähän kuro omia, tekojen ansioihin tähtääviä otaksumisiaan, Jaakobin sanat eivät sisällä mitään hankalaa. Vastustajat kuitenkin, mainittiinpa tekoja missä tahansa, sepittelevät niiden lisäksi omia jumalattomia olettamuksiaan: hyvillä teoilla me muka ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, hyvät teot ovat se sovitus ja se lunastushinta, jonka tähden Jumala kanssamme sovitetaan, hyvät teot voittavat synnin ja kuoleman kauhistukset, hyvät teot ovat niiden oman hyvyyden tähden Jumalan edessä otolliset, tarvitsematta laupeutta ja sovittajaa, Kristusta. Mikään näistä ei juolahtanut Jaakobin mieleen, mutta kaikesta huolimatta vastustajat nyt puolustavat tätä kaikkea sillä tekosyyllä, että se muka on Jaakobin mielipide.

      Kaikkein ensiksi on otettava huomioon, että tämä raamatunkohta puhuu paremmin vastustajia vastaan kuin meitä vastaan. Opettavathan vastustajat, että ihminen vanhurskautetaan rakkauden ja tekojen perusteella. He eivät mainitse mitään uskosta, jolla me omistamme itsellemme sovittajan, Kristuksen.

      (Tosin jo Augsburgin tunnustuksessa Philipp Melanchthon kertoo havainnostaan, että jotkut katolilaiset olivat kuitenkin alkaneet puhua uskostakin. ”Totuudenvastaisesti pannaan meikäläisten syyksi, että he kieltävät hyvät teot. Todistavathan heidän sekä Kymmentä käskyä käsittelevät että muutkin teoksensa heidän antaneen oikeita kristillisiä elämänmuotoja ja tekoja koskevaa, hyvää ja hyödyllistä opastusta ja kehotusta. Tähän saakka on näistä asioista opetettu vähän, sen sijaan on kaikissa saarnoissa enimmäkseen tähdennetty lapsellisia, tarpeettomia tekoja, esimerkiksi rukousnauhan käyttöä, pyhien palvelemista, munkiksi rupeamista, pyhiinvaeltamisia, määräaikaista paastoamista, juhlien viettämistä, veljestöihin kuulumista jne.

      Vastapuolemmekaan ei nyt enää moisten tarpeettomien tekojen johdosta niin suuresti kerskaile kuin ennen. Sitä paitsi hekin ovat nyttemmin oppineet puhumaan uskosta, josta he ennen eivät laisinkaan saarnanneet. Nyt he edes opettavat, ettemme tule vanhurskaiksi Jumalan edessä ainoastaan teoista; he lisäävät uskon sanoen, että usko ja teot tekevät meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä. Tällainen maininta saattaa tuoda jonkin verran enemmän lohdutusta kuin se, että opetetaan luottamaan ainoastaan tekoihin.” Augsburgin tunnustus, artikla 20, Usko ja hyvät teot, s. 31, Tunnustuskirjat vuoden -48 painos, Sley.)

      He siis hylkäävät uskon. Eivätkä he hylkää sitä ainoastaan lausunnoillaan tai teoksillaan, vaan he yrittävät raudalla ja rangaistuksilla hävittää sen jäpi jäljettömiin kirkosta. Kuinka paljon paremmin opettaakaan Jaakob: ei hän jätä huomioonottamatta uskoa eikä pane sen tilalle rakkautta, vaan säilyttää uskon, ettei sovittaja, Kristus, vanhurskautuksessa joutuisi pois suljetuksi. Samoin Paavalikin 1. Timoteuskirjeen 1. luvussa kristillisen elämän pääsisältöä esittäessään yhdistää uskon ja rakkauden: ”Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1. Tim. 1:5)

      Toiseksi asiayhteys ilmaisee, että tässä on puhe niistä teoista, jotka seuraavat uskoa, ja nämä osoittavat, että usko ei ole mitään kuollutta, vaan jotakin sydämessä elävää ja vaikuttavaa. Jaakob näin ollen ei ole sitä mieltä, että me hyvillä teoilla ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon. Hänhän puhuu vanhurskautettujen teoista, niiden, jotka jo ovat sovitettuja, otollisia ja syntien anteeksiantamuksen saaneita. Vastustajat siis iskevät harhaan tämän johdosta päätellessään Jaakobin muka opettavan, että me tekojen perusteella ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon, ja että meillä tekojemme perusteella on ohi sovittajan, Kristuksen, pääsy Jumalan tykö.

      Kolmanneksi Jaakob juuri vähää ennen puhui evankeliumin kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Hän nimittäin sanoo: ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Jaak. 1:18) Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja. Omistetaanhan Kristusta koskeva lupaus ainoastaan uskolla, kun asetamme lupauksen synnin ja kuoleman kauhistusten vastapainoksi. Jaakob siis ei ole sitä mieltä, että me teoista uudestisynnymme.

      Tämän kaiken perusteella on tullut selvitetyksi, ettei Jaakob ole kanssamme ristiriidassa nuhdellessaan laiskoja ja suruttomia, jotka kuvittelevat omaavansa uskon, vaikka heillä sitä ei ollutkaan, ja erottaessaan toisistaan kuolleen uskon ja elävän uskon. Kuolleeksi hän sanoo sen uskon, joka ei synnytä hyviä tekoja, eläväksi sen, joka synnyttää hyviä tekoja. Usein olemme jo tehneet selkoa siitä, mitä me sanomme uskoksi.

      Mehän emme puhu tyhjästä tiedosta, sellaisesta, joka perkeleilläkin on, vaan sellaisesta uskosta, joka tarjoaa vastuksen omantunnon kauhistukselle ja joka rohkaisee ja lohduttaa pelkoon saatetut sydämet. Tällainen usko ei olekaan niin helppo asia kuin vastustajat kuvittelevat, eikä meitä tehdä eläviksi inhimillisellä voimalla, vaan jumalallisella voimalla, ja sillä me voitamme perkeleen ja kuoleman. Juuri näin Paavali Kolossalaiskirjeessä sanoo uskoa Jumalan vaikutuksesta tehokkaaksi ja kuoleman voittajaksi: ”Jossa (kasteessa) te myös olette herätetyt uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa”. (Kol. 2:12)

      Koska tämä usko tietää uutta elämää, se ehdottomasti synnyttää uusia mielenliikkeitä ja tekoja. Sen vuoksi Jaakob täydellä syyllä kieltää sen, että meidät vanhurskautettaisiin sellaisella uskolla, jolta puuttuvat teot. Sillä, minkä hän sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskon ja tekojen kautta, hän ei suinkaan sano, että me tekojen kautta uudestisynnymme. Eikä hän liioin sano Kristusta osittaiseksi sovittajaksi ja meidän tekojemme osittaiseksi sovittajaksi. Eihän hän tässä kuvaile vanhurskautustapaa, vaan hän kuvailee, millaisia vanhurskaat vanhurskautetuiksi ja uudesti syntyneiksi tultuaan ovat.

      Vanhurskautus ei tässä merkitse jumalattomasta vanhurskaaksi tekemistä, vaan ─ forensisen sanonnan mukaan ─ vanhurskaaksi julistamista. Samoin tässä: ”Lain noudattajat vanhurskautetaan”. (Room. 2:13) Samoin kuin siis näissä sanoissa ”lain noudattajat vanhurskautetaan” ei ole mitään meille soveltumatonta, samoin ajattelemme näistäkin sanoista: ”Ihminen ei tule vanhurskaaksi ainoastaan uskosta, vaan myös teoista”, koskapa ne ihmiset, joilla on usko ja hyvät teot, todellakin julistetaan vanhurskaiksi.

      Ovathan pyhien hyvät teot, niin kuin olemme sanoneet, vanhurskauksia, ovat otollisia uskon tähden. Vain näistä teoista näet Jaakob yksinomaan puhuu. Jaakob puhuu näet ainoastaan niistä teoista, joita usko saa aikaan. Sen hän todistaa sanoessaan Aabrahamista: ”Usko vaikutti hänen tekojensa mukana.” (Jaak. 2:22) Tässä mielessä sanotaan: ”Lain noudattajat vanhurskautetaan”, toisin sanoen ne julistetaan vanhurskaiksi, jotka sydämessään uskovat Jumalaan; sitten he kantavat hyviä hedelmiä, jotka uskon tähden ovat otollisia ja jotka niin muodoin ovat laintäyttämystä.

      Nämä yksinkertaiset sanat eivät sisällä mitään hairahdusta, mutta vastustajat vääristelevät ne lisäilemällä niihin jumalattomia olettamuksiaan. Sanotusta ei siis seuraa, että teot ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen, että teot uudestisynnyttävät sydämet, että teot tietävät sovitusta, että teot ovat otolliset vailla sovittajaa, Kristusta, oltaessa ja että teot eivät ole sovittajan, Kristuksen, tarpeessa. Jaakob ei puhu näistä kerrassaan mitään, vaikka vastustajat häpyä vailla Jaakobin sanoista tekevät moisia johtopäätöksiä.”

      (Augsburgin tunnustuksen puolustus, artikla 4, Vanhurskautus, s. 100─102, Tunnustuskirjat vuoden -48:n painos, Sley. Tekstiä on hiukan pilkottu pienempiin kappaleisiin, muuten teksti on alkuperäinen, paitsi että pari sanaa on muutettu uudemman suomen kielen oikeinkirjoituksen mukaiseksi.)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Kiitos Mika Rantaselle vastineesta.

      Kun kysyin “mitä on vanhurskauden antaminen”, niin koetin kiinnittää huomiota siihen, että vanhurskaus on kirkkoslangia, joka ei kerro mitään tavalliselle luterilaiselle. Se teologista tyhjänpuhumista. Vanhurskaus pitäisi kreikasta kääntää oikeamielisyydeksi, oikeudenmukaisuudeksi, kuten King James.

      Kysyn siis edelleen, “mitä on vanhurskauden antaminen”, kun vanhurskauden oikea merkitys on oikeamielisyys.

      Vanhurskaus on osa kirkon kielipeliä, jolla se väärentää apostolien oppia vääntämällä suoran ja yksinkertaisen kieroksi, teologiseksi munkkilatinaksi. Kun artikkelissa puhutaan lapsen uskosta, niin lapsi ymmärtää oikeamielisyyden, mutta miten menisi vanhurskaus? Kuka sen pystyy lapselle selvittämään, niin että lapsi sen ymmärtää?

      Rantanen lainasi Jaakobin kirjeestä: ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.”

      Textus Reseptuksen ja Westcott-Hortin laitoksen mukaan jae kuuluu:

      “Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa eräs esikoinen.”

      -92 käännös: “Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

      Esikoinen tai ensi hedelmä tai uutisvilja uhrattiin Vt:n aikana Herralle. Se oli Herran osa, paras osa, valittu, käsin poimittu. Mikä on varsinainen sato? Kirkko/kristillisyys opettaa, että se itse on koko sato, koska peli on pelattu kuoltuamme. Näin ei Raamattu opeta.

      Kirkko on sulkenut Jumalan itse rakentamaansa laatikkoon. En tunnista kirkon Jeesusta samaksi kuin Raamatun ilmoittaman. Kirkot on varastanut ihmiskunnalta sen toivon, jonka Raamattu lupaa. No, onneksi kristillisyys voi varastaa vain toivon, mutta itse asiaan sillä ei ole mitään sanomista, kiitos siitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Raamattu tuo esiin Jumalan oikeamielisyydestä nimenomaan Kristuksen lunastuksen kautta. Jumala Armahtaa siis jumalattoman ihmisen uskon kautta Kristukseen. Tätä tapahtumaa voidaan Sanoa, Jumalan oikeamieliseksi toiminnaksi maailmassa. Lähettäessää Kristuksen julistamaan luvatun Vapautuksen kaikille, jotka uskovat Hänen nimeensä ja Kristuksessa tehdyn sovituksen Sanan.

    Tapio T lainaa: “Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

    Tässä on juuri sen todistus, mistä Luther kirjoittaa (jota Mika Rantanen ansiokkaasti lainaa), sillä Jaakob kirjoittaa juuri tuon ensi hedelmän tuomasta elämästä, joka siis omistaa, sen vanhurskauden, joka uskon kautta tulee (siis oikeamielisyyden), mistä kumpuaa Kristillinen elämä ja kaikki oikeamieliset teot. Sanoohan Apostoli selkeästi: ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” Filip.2:13

    Ja toisaalla jatkaa: ”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” Gal.5:6

    Tuolla sulkee pois kaikki ulkoiset merkit ja Kristityn ponnistelut, täyttää jokin mitta, jotta voisi saavuttaa sen oikeamielisyyden, joka uskon kautta luetaan niille, jotka Jumalan aivoituksen mukaan ovat kutsutut, sillä Hän on nähnyt hyväksi pelastaa ihmiset saarnauttamansa hullutuksen kautta, niin, ettei yksikään liha pääse kehumaan omaa Kristillisyyttään hyväksi tai paremmaksi toista, sillä Jumala ei katso henkilöön.

    Usko ilman tekoja on kuollut sanotaan, mutta todellisuudessa Kristityn usko on aina toimeliasta, koska tuon uskon vaikuttaa Jumala Itse Pyhän Henkensä kautta. Eli oikea Kristillinen Usko omistaa aina pyhät teot, jotka kumpuavat Jumalan tahdon ilmentymänä ihmisissä, jotka ovat siis Jumalan ensi hedelmät.

    Missä on siis ihmisen omat teot? Niitä ei enää Kristityllä ole, koska Kristitty on kuollut omille teoilleen. Kaikissa Kristityissä tekoja vaikuttaa Kristus.

    ”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.” Kol.3:1-11

    Kuolettaminen ei ole teko, vaan uskon tila, emme katso enää siihen mikä on maan päällä, siis omaan lihaamme, vaan yksin Kristukseen. Katsomalla me muutumme.

    Sen tähden Paavali myös kirjoittaa: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” 2.Kor.Kol:18

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Tapio T lainaa: “Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” ”

      Kun jakeesta puuttuu ERÄS pieni sana, niin suomensin Textus Reseptuksesta ja Westcott-Hortin laitoksesta sanatarkasti, mitä kirkko ei tietenkään voi tehdä:

      “Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa ERÄS esikoinen.”

      Kun tarkasti lukee mm. Ilmestyskirjaa, niin esikoisuus nousee esiin toisessa valossa kuin kristillisyydessä nähdään:

      Ilm.14:4 “Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,”

      Jos tarkasti määrätty ryhmä on esikoisia, niin mitään muuta ryhmää ei voi olla, kun esikoisia ei voi olla kuin yksi. Kohdussa voi toki olla kaksoset, kuten Eesau ja Jaakob, mutta vain toinen voi olla esikoinen. Esikoisuuden voi menettää, kuten Eesau myi sen.

      Mitä siis tarkoittaa ERÄS esikoinen, niin kukapa sen tietää? Kovin paljon ei kannattaisi ilkamoida esikoisuudesta, jonka kristillinen tulkinta antaa. Monet ensimmäiset saattavat huomata olevansa jonossa viimeisiä. Minusta se on todella lohduttava kuva. Onko sillä suurta väliä, onko jonon viimeisenä tai ensimmäisenä? Pääasia on, että on jonossa.

      Ei Jeesus kirjanoppineilta ja fariseuksilta sulkenut taivasten valtakunnan porttia, vaan kertoi porttojen menevän sisään ennen heitä. Siten myös homot, joita kirkko kohtelee inhottavasti, saattavat mennä sisään ennen piispoja, joiden sydämen kirjain on kuolettanut samalla tavalla kuin juutalaisten piispojen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Niinpä ei ole tosiaan meidän vallassa sulkea ovia, jos Jumala avaa, mutta itseään Hän ei saata kieltää.

    En ole kovinkaan usein törmännyt Kirkossa siihen, etteikö erilaisista tulkinnoista ja alkukielen merkityksistä voisi rakentavasti keskustella. Kirkolla on perinteinen tulkinta, mutta oleellisesti ja kokonaisvaltaisesti Raamattua lukeva löytää kyllä ongelmakohdat ja lopulta Sanan syvin olemus juuri kasvattaa ihmistä Jumalan Armossa. Jumalahan lopulta vaikuttaa meissä kaiken Sanansa (Kristus) kautta. Kirkko elää ja kuolee Sanan kautta, tätä ei vain aina ymmärretä.

    ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” Tit.2:11-14

    Kaikki vääryys on syntiä ja laittomuus on vääryydessä elämistä. Olemmeko siis synnittömiä? Pois se, vaan vahvistamme lain, jonka kautta tulee synnin tunto, jotta löytäisimme Jumalan Pelastavan Armon Kristuksessa oikeaan aikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    MInusta aikuinen usko on sitä, että Jumala voi puhua meille, ja kuulemme, mitä Hän sanoo. Kun näin tapahtuu, olemme kypsyneet uskossa.

    Ilmoita asiaton kommentti