Seksuaalisesta ahdistelusta on vaikea puhua

Kotimaan kyselyn perusteella seksuaalista häirintää esiintyy myös seurakunnissa. Puhumattomuus mahdollistaa häirinnän jatkumisen.

Tulisipa niin kuuma, että riisuisit kaikki paitasi.

Näin vastasi vanhempi mieskollega muutama vuosi sitten, kun ensimmäisen työnsä seurakunnassa vasta aloittanut parikymppinen Sanna päivitteli tauolla kesäpäivän kuumuutta.

Kommentti oli yksi monista, joihin Sanna joutui työuransa alkuvaiheessa tottumaan. Lisäksi miehellä oli tapana lähetellä rivoja viestejä, joihin Sanna ei koskaan vastannut. Se ei estänyt miestä jatkamasta.

Eräänä päivänä mies tarttui Sannaa kädestä ja ehdotti seksiä. Sanna pakeni paikalta. Kun viestittely edelleen jatkui, Sanna uhkasi kertoa miehen toiminnasta esimiehelleen ja poliisille. Mies sanoi, ettei tarkoita pahaa eikä ymmärrä, miksei Sannaa saisi vähän kosketella. Viestittely kuitenkin loppui.

Rivoa kielenkäyttöä, ulkonäköä loukkaavaa kommentointia, seksuaalisuuteen liittyvää vihjailua, asiattomia seksiehdotuksia ja jopa käsiksi käymistä.

Tällaisia vastauksia saimme, kun pyysimme Kotimaa24:n kautta seksuaalista häirintää kirkon piirissä kokeneita kertomaan kokemuksistaan.

Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikkomista. Häirintä voi olla mitä vain kaksimielisistä vitseistä ja vihjailevista katseista rivoihin sähköposteihin ja kosketteluun. Häirintä on luonteeltaan yksipuolista, ei-toivottua ja kohteelleen vastenmielistä.

Seksuaalinen häirintä nousi Suomessa keskustelunaiheeksi vuodenvaihteessa. Turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen on herättänyt pelkoa häirinnän yleistymisestä ja uudenlaisista ahdistelun muodoista.

Häirintä itsessään ei kuitenkaan ole ollut Suomessa tuntematon ilmiö aiemminkaan. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2012 julkaiseman tasa-arvobarometrin mukaan suomalaisista noin joka kolmas nainen ja joka kuudes mies oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.

Useimmiten häirintä oli ollut kaksimielisiä vitsejä ja härskejä puheita, asiattomia vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuvia huomautuksia, fyysistä lähentelyä ja asiattomissa yhteyksissä esitettyjä seksiehdotuksia. Noin puolta vastanneista oli häirinnyt tuntematon ja joka kolmatta tuttava. Viidennestä oli häirinnyt työtoveri, kuudennesta ystävä ja toista kuudennesta asiakas.

Työterveyslaitoksen vuonna 2009 tekemän Työ ja terveys -kyselyn vastaajista seksuaalista häirintää oli viimeisen vuoden aikana työssään kohdannut kolme prosenttia naisista ja yksi prosentti miehistä.

Seurakuntalaisten kokemuksia häirinnästä ei ole tutkittu, mutta kirkon työtekijöiden kokemuksia kartoitettiin laajasti viimeksi vuonna 2011 julkaistussa Kirkon työolobarometrissä. Silloin neljä prosenttia vastanneista arvioi, että seksuaalista häirintää esiintyy omalla työpaikalla jonkin verran.

Kotimaan saamien yhteydenottojen perusteella häirintää kokevat kirkossa niin työntekijät kuin seurakuntalaisetkin.

Häirinnälle altistuvat kyselyjen perusteella erityisesti nuoret, alle 35-vuotiaat. Myös useimmat tähän juttuun haastatellut ovat kokeneet häirintää nuoruudessaan.

”Taitaa sisar elää puutteessa, kun ei ole naimisissa? Minä voisin auttaa”, kommentoi tuntematon miespuolinen kollega Päiville kirkon työntekijöiden koulutuspäivillä. Päivin mukaan nuoruudessa häirinnälle altisti iän lisäksi naimattomuus. Jossain vaiheessa uraansa hän alkoikin käyttää sormusta vasemmassa nimettömässään.

Päivin viimeisimmät kokemukset häirinnästä ovat parin vuoden takaa. Osana työtään hän joutuu esiintymään erilaisissa julkaisuissa. Pari vuotta sitten hänestä otettiin laajaan levitykseen kuva, jossa korostuivat vartalon muodot. Kuvan nähtyään kolme työn kautta tuttua miestä soitti Päiville kommentoidakseen hänen ruumiinrakennettaan. Sen jälkeen Päivi on ujostellut kuvissa esiintymistä ja pyytänyt kuvaajaa valitsemaan sellaisen kuvakulman, joka ei ainakaan korosta muotoja.

Pitkään kirkon palveluksessa
työskennellyt Pekka kohtasi seksuaalista häirintää niin ikään uransa alkuvaiheessa. Rippikoululeirillä kesäteologina työskennellessään Pekka havahtui yöllä unestaan siihen, että joku tuli huoneeseen. Seuraavaksi leirin naispuolinen pappi käveli Pekan sängyn viereen ja laski kätensä tämän sukuelimille.

Samankaltainen kokemus on Mikolla. Muutama vuosi sitten hän osallistui koulutustapahtumassa yhteiselle illalliselle. Oli viiniäkin, mutta ei niin paljon, että kukaan olisi humaltunut. Illallisen jälkeen toivotettiin hyvät yöt ja halailtiin. Kun kohdalle tuli naispuolinen kollega, hän kopeloi Mikkoa eri puolilta aina sukuelimiä myöten.

Joskus seksuaalista häirintää kokeneet eivät osaa itsekään määritellä kokemuksiaan häirinnäksi, ainakaan heti. Nyt jo aikuinen Minna osallistui 1990-luvun alkupuolella parinkympin molemmin puolin seurakunnan harrastustoimintaan. Tiivistä porukkaa ohjasi nuorisotyöntekijä, jolla oli tapana pitää nuoria sylissä ja silittää. Pari vuosikymmentä sitten sellaista ei vielä katsottu vinoon, mutta sylittelystä jäi Minnalle epämukava olo.

Välillä tuntui, että mies pitää liian lähellä ja välillä katseessa oli jotain, joka tuntui väärältä. Joskus mies sanoi rakastavansa Minnaa.

Kerran Minna päätyi nukkumaan nuorisotyönohjaajan kanssa samaan sänkyyn, kun harrastusporukan matkalla hotellista oli varattu yksi huone liian vähän. Yöpymisjärjestelyistä vastanneen miehen mukaan kysymys oli vahingosta, mutta Minna ei usko selitykseen.

Mies ei kuitenkaan koskaan tehnyt mitään sellaista, mitä ei olisi voinut tulkita myös viattomaksi hellyydenosoitukseksi tai vahingoksi.

– Ne olivat pieniä juttuja, mutta niitä oli aika paljon, Minna sanoo.

Kirkon eri aloja edustaviin ammattiliittoihin ja Kirkon työmarkkinalaitokseen seksuaalista häirintää koskevia yhteydenottoja tulee Kotimaan kyselyn perusteella jonkin verran, mutta melko vähän. Arviot häirintää koskevien yhteydenottojen yleisyydestä vaihtelevat yhdestä tapauksesta muutamassa vuodessa muutamaan tapaukseen vuosittain.

Pappeja koskevia kanteluita käsitteleviin tuomiokapituleihin tulee Kotimaan kyselyn perusteella niin ikään hyvin vähän seksuaalista häirintää koskevia yhteydenottoja. Monissa tuomiokapituleissa seksuaalista häirintää koskevia tapauksia ei ole viime vuosina käsitelty lainkaan.

Yhteydenottojen vähäisyys saattaa kertoa siitä, ettei häirintää kirkossa juuri esiinny. Toisaalta se saattaa kertoa myös siitä, etteivät häirintää kokeneet usein kerro kokemuksistaan. Vain harva tähän juttuun haastatelluista on kertonut kokemuksistaan seurakunnassa, eikä kukaan ole tehnyt kantelua tai ollut yhteydessä ammattiliittoon.

Hiljaisuuden syynä voi olla yllättävän tilanteen aiheuttama hämmennys tai pelko siitä, että on itse syyllinen tapahtumiin.

– Pohdin silloin, olenko omalla toiminnallani antanut ymmärtää, että haluaisin tällaista, sanoo Päivi.

Myös Minna kertoo syyttäneensä tapahtumista itseään eikä siksi kertonut niistä muille.

– Olin reilusti yli 30-vuotias ennen kuin tajusin, että epämukava olo johtui siitä, että mies käyttäytyi väärin. Ei siitä, että minä ylitulkitsen, tai siitä, että olisin antanut ymmärtää jotain.

Rivoja viestejä kollegaltaan saanut Sanna ei hänkään kertonut miehen toiminnasta esimiehelleen. Jälkikäteen kertomatta jättäminen on harmittanut, sillä tapahtumat pyörivät mielessä usean vuoden ajan.

Mikko ja Pekka tekivät toisenlaisen ratkaisun. Pekka kertoi tapahtumasta esimiehelleen heti leirin päätyttyä. Esimies kutsui molemmat osapuolet keskusteluun, kuunteli kummankin version tapahtuneesta ja nuhteli pappia. Lisäksi hän kysyi, haluaako Pekka keskusteluapua.

– Koin keskustelun asiallisena. Arvostin sitä, että tilaisuus järjestettiin heti ja esimies oli hyvin selväsanainen. Koin, että tulin kuulluksi ja se riitti minulle, Pekka sanoo.

Mikko yritti palata tapahtuneen jälkeen töihin, muttei pystynyt olemaan työpaikalla ja jäi muutamaksi päiväksi sairaslomalle.

– Ajattelin, ettei tunne mene ohi muulla tavalla kuin siten, että juttelen hänen itsensä kanssa. Sovimme, että käytös oli asiatonta ja hän pyysi anteeksi. Sen jälkeen tilanne helpottui, Mikko kertoo.

Seksuaalisen häirinnän tunnistaminen saattaa olla vaikeaa. Aina häirintään ei puututa, vaikka sitä todistaisi suuri joukko ihmisiä.

Leena on seurakunnassaan aktiivinen maallikko ja luottamushenkilö, joka on nostanut näkyvästi esiin naisten ja seksuaalivähemmistöjen asioita. Hän kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi koko luottamushenkilöuransa ajan.

”Kyllä täytyy olla ylenpalttisen kiinnostunut seksistä, kun aina jaksaa puhua seksuaalivähemmistöistä.”

”Leenalla taitaa olla omia ongelmia seksuaalisuuden alueella!”

Tällaisia kommentteja Leenalle esitetään niin hänelle osoitetuissa yksityisissä viesteissä kuin julkisestikin netin keskustelupalstoilla ja luottamuselinten kokousten välihuudoissa. Vihjailu on loukkaavaa paitsi Leenalle, myös hänen aviomiehelleen.

Hän ihmettelee erityisesti sitä, etteivät paikallaolijat puutu huuteluun. Ei, vaikka salissa istuu myös seurakunnan työntekijöitä.

Kenellä sitten olisi vastuu puuttua? Jos häirintää kohtaa työssään, on vastuu esimiehellä ja työsuojeluorganisaatioilla. Työsuojelulaki kieltää seksuaalisen häirinnän epäasiallisena kohteluna. Myös tasa-arvolaki kieltää häirinnän.

Esimiehellä on velvollisuus puuttua kaikkiin tietoonsa saamiin tapauksiin. Myös työntekijöillä on velvollisuus kertoa häirinnästä, jos he sellaista havaitsevat.

– Ongelmana on se, että henkilöstö ei tuo näitä esille, sanoo Tampereen seurakuntayhtymän henkilöstöpäällikkö Eija Mukari.

Osa seurakunnista kartoittaa seksuaalisen häirinnän yleisyyttä erilaisten henkilöstökyselyjen avulla. Tampereen seurakuntayhtymässä häirinnän yleisyyttä selvitettiin viimeksi marraskuussa 2015 toteutetulla työhyvinvointikyselyllä. Siinä häirintää kertoi kokeneensa työssään viimeisen vuoden aikana kaksi prosenttia vastaajista. Häirintää oli koettu sekä asiakkaiden taholta että työyhteisön sisältä.

Työsuojeluorganisaation tietoon häirintätapauksia ei ole vuoden aikana tullut, mutta Eija Mukarin mukaa niitä on saatettu käsitellä esimiestasolla.

– Kun kyselyssä tuli ilmi, että joitain tapauksia on, linjasimme, että jokaisen yksikön tulee kevään aikana varmistaa kaikkien tietävän, mistä seksuaalisessa häirinnässä on kysymys ja miten sen kanssa pitää toimia.

– Suosittelemme, että työpaikkakokouksissa käydään läpi yhtymässä käytössä olevan yleistoimintaohje epäasiallisen kohtelun ja sukupuolisen häirinnän ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Lisäksi kaikki yksiköt päivittävät hyvän kohtelun pelisääntönsä. Meillä on tietenkin nollatoleranssi, Mukari sanoo.

Mukarin mukaan häirintätilanteessa olisi tärkeää ilmaista, että kokee toisen käytöksen häiritseväksi. Jos häirintä ei lopu, siitä kannattaa kertoa esimiehelle tai työsuojeluorganisaatiolle.

– Esimiehen velvollisuus on järjestää työolot niin, että häirintä loppuu.

Helsingin seurakuntayhtymän työsuojelupäällikkö Marina Tolonen korostaa niin ikään häirintään puuttumisen merkitystä jo häirintätilanteessa. Yhtymässä on selvitelty joitakin häirintätapauksia, mutta osassa niistä on Tolosen mukaan ollut kysymys väärinkäsityksestä.

– Kun joku sanoo, että olet ihana ja sinua olisi kiva taputella ja toinen ei siitä tykkää eikä saa sitä sanotuksi, niin silloin kaveri ei ehkä tajua, että toinen kokee sen häirintänä, Tolonen sanoo.

– Ihmisen kokemus on aina oikea, eikä sitä voi kyseenalaistaa, mutta se, että joku kokee jonkun häirinnäksi, ei välttämättä tarkoita, että se olisi häirintää. Siksi olisi tärkeää, että pystyisi heti siinä tilanteessa sanomaan, että nyt minä kuulin tämän näin, ymmärsinkö oikein. Toinen saattaakin vastata anteeksipyynnöllä ja kertoa, ettei tarkoittanut loukata.

Kynnys ottaa asia puheeksi tai tuoda ongelma esimiehen tietoon saattaa olla korkea erityisesti silloin, jos häiritsijä on työkaveri. Marina Tolonen neuvoo, että keskusteluun voi pyytää tueksi luotettavaa työkaveria. Luottamuksellisesti häirintäkokemuksista voi puhua myös työterveyslääkärille, joka tarvittaessa välittää tiedon ongelmista työsuojeluorganisaation tietoon.

Seurakuntalaisille väyliä ongelmien esiin nostamiseen on tarjolla vähemmän. Häirinnästä kannattaa kertoa ainakin seurakunnan kirkkoherralle.

Tarvittaessa niin häirintää kokeneet seurakuntalaiset kuin työntekijätkin voivat ottaa yhteyttä myös poliisiin. Keväällä 2014 rikoslaissa säädettiin rangaistavaksi seksuaalinen ahdistelu, jolla tarkoitetaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista koskettamalla. Sanallinen häirintä ei täytä ahdistelurikoksen tunnusmerkkejä, mutta saattaa tulla rangaistavaksi jollain toisella rikosnimikkeellä.

Yksi asia tähän juttuun haastateltuja häirintää kokeneita yhdistää. Moni harmittelee sitä, ettei aikanaan kertonut häirinnästä muille. Kukaan ei kadu sitä, että kertoi.

Kaikkien kokemuksistaan kertoneiden nimet on muutettu. Tapahtumien kuvaukset perustuvat haastateltavien kertomuksiin. Juttua varten on haastateltu lisäksi useita työmarkkinajärjestöjen, tuomiokapitulien ja seurakuntayhtymien työsuojeluorganisaatioiden edustajia.

Kuvitus: Karoliina Pertamo

20 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Epäasiallista käytöstä esiintyy vain siellä, missä sille annetaan mahdollisuuksia. Kirkko on siinä suhteessa hyvin otollinen maaperä.

    Ilmoita asiaton kommentti