Seurakunnat laittavat toivonsa tuulivoimaan

TuulivoimaWIKIMatti Hirvilammi.

Vuokrasopimus Oulaisten seurakunnan maista on jo tehty tuulivoimayhtiön kanssa, mutta tuloja seurakunta joutuu vielä odottamaan. Ensin tuulivoimayhtiö teettää mittaukset alueen tuuliolosuhteista. Tuloja seurakunta saa kun rakennuslupa on myönnetty. Hankkeiden toteutuminen riippuu myös siitä saavatko yhtiöt rahoituksen hankkeilleen.

Ainakin yli kymmenen muutakin seurakuntaa on sopinut maiden vuokraamisesta tuulivoimalaitosten käyttöön. Sopimuksia on tehty muun muassa Raahen, Laihian, Kokkolan ja Toholammin seurakuntien kanssa. Tuulivoimahankkeisiin lähtö ei ole vain rahakysymys.

– Seurakunta haluaa ilman muuta haluaa olla tällaisissa myönteisissä ympäristöasioissa mukana. Seurakunnan intressissä on myös se, että ihmisten on hyvä asua ja elää täällä. Tuulivoiman rakentaminen ja huoltotyöt tuovat Kurikkaan uusia työpaikkoja, kertoo Kurikan kirkkoherra Heikki Sariola.

Lapuan hiippakunnan lakimiesasessori Jussi Lilja arvioi, etteivät tuulivoimasopimukset poikkea seurakunnan muusta maanvuokraamistoiminnasta.

 – Ei vuokraamisessa ole isoa periaatteellista eroa siihen, mitä seurakunnat ovat maan omistajina ennenkin tehneet. Ne tekevät sopimuksia puhelinmastoja varten, turvesoita on myyty tai vuokrattu turvevoimaloille. Tuulivoimayhtiöt eivät vuokraa maata vain seurakunnilta vaan kaikilta alueen maanomistajilta, sanoo Lilja.

Maan vuokraaminen tuulivoimalaitoksia varten ei estä sen käyttöä muissa tarkoituksissa. Seurakunnat saavat edelleen vuokraamiensa alueiden metsätuotot.

– Tunnen vuokra-alueen hyvin, hiihdän ja marjastan siellä. Tuulivoima vain parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, kun metsätieverkosto paranee, sanoo Kurikan kirkkoherra Heikki Sariola.

(Kuva: Tomasz Sienicki/Wikipedia)

Edellinen artikkeliTuhannet kokoontuivat paavi Shenouda III:n hautajaisiin
Seuraava artikkeliEspooseen tulossa kristillinen kulttuurikeskus

Ei näytettäviä viestejä