"Sipilä välitti itsestään kuvaa omatuntonsa kanssa painiskelevana ihmisenä"

Juha Sipilän tv-puhe

Puhetaidon opettaja Antti Mustakallio arvioi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) eilistä tv-puhetta. Mustakalliolle puhe oli toisaalta pettymys, toisaalta hän yllättyi myönteisesti puheen henkilökohtaisesta otteesta.

Mustakallio sanoo ymmärtävänsä puheen varsinkin etukäteen saamaa kritiikkiä. Hän kuitenkin kertoo odottaneensa puhetta kiinnostuneena.

– Ajattelin etukäteen, että se puolustaa paikkansa poikkeuksellisena puheena, mikäli sen sisältö on poikkeuksellinen. Odotin siis jotain uutta ja yllättävää avausta. Tässä suhteessa puhe oli pettymys. Hallituksen talouspoliittiset näkemykset ja toimenpiteiden perustelut ovat pääasiassa tuttuja. Puhe ei sisältänyt paljon uutta asiaa.

Mustakallio kertoo kuitenkin yllättyneensä myönteisesti puheen henkilökohtaisesta otteesta. Puhuessaan tuntemuksistaan pääministeristä syntyi inhimillinen kuva.

– Vaikutti siltä, että hän on asettunut tässä tilanteessa alttiiksi ja kantaa siten johtajalle kuuluvan vastuun.

Sipilä pisti Mustakallion mielestä itsensä likoon ja antoi vaikutelman ihmisestä, joka tekee välttämättömiä toimenpiteitä ankarastakin vastustuksesta huolimatta.

– Sipilän politiikkaa kannattavat voivatkin pitää häntä suoraselkäisenä johtajana. Kriitikot taas voivat ihmetellä, miten Sipilä voi viedä läpi muutoksia, jotka osuvat kipeästi moniin heikoimmassa asemassa oleviin.

Antti Mustakallio ei osaa ottaa kantaa siihen, oliko puheessa kaikuja Sipilän herätysliikkeen, Rauhan Sanan puhetavasta.

– Oli kuitenkin kiinnostava nähdä, että Sipilä välitti itsestään kuvaa omatuntonsa kanssa painiskelevana ihmisenä. Hän sanoi "valvoneensa öitä" vaikeiden talouspäätösten takia. Hän kertoi, että jos hän ei nyt tee vaadittavia vaikeita päätöksiä, hän ei "koskaan voisi antaa itselleen anteeksi".

Mustakallio näki Sipilän puheen ydinviestissä kolme tekijää, jotka olivat kriisitietoisuuden vahvistaminen, uudistusten välttämättömyys ja hallituksen toimenpiteiden perusteleminen. Nämä teemat tulivat puheessa selkeästi ilmi.

– Uskon, että kuulijoille jäi eritoten mieleen se, että elämme nyt Suomen talouden kannalta kriittisiä aikoja.

Entä oliko kyseessä hyvä tv-puhe?

– Sipilä ei ole mielestäni tällaisten puheiden pitämisessä erityisen taitava. Puhe luettiin lukulaitteesta sillä tavalla, että kuulosti ääneen luetulta. Minkäänlaista tärkeiden asioiden ja sanojen painotuksia ei ollut. Luonnolliseen puhetyyliin kuuluvat tauot puuttuivat. Äänensävy oli monotoninen.

Mustakallio näki, että Sipilä oli oma itsensä, mitä hän piti hyvänä asiana. Falskiksi koetulta puhujalta katoaa uskottavuus. Sipilä oli Mustakallion mukaan oma, kulmikas itsensä.

 – Hyvään televisiopuheeseen kaipaisin selkeämpää rakennetta, pohditumpaa kantavaa teemaa ja enemmän kielellisiä tehokeinoja. Nyt Sipilällä oli pari murteellista ilmaisua, mutta puhetta myönteisesti värittäviä tehokeinoja olisi voinut käyttää paljon enemmänkin, Mustakallio summaa arvionsa Sipilän puheesta.

Katso Sipilän puhe Yle Areenassa.

Kuva: Olli Seppälä