Sirkusmessu Helsingissä ammensi vapautuksen teologiasta – klovni tulkitsi Isä meidän -rukouksen

Sunnuntaina Sirkus Finlandian teltassa Helsingissä järjestetyssä Sirkusmessussa ammennettiin tällä kertaa pappi Kai Sadinmaan johdolla vapautuksen teologiasta. Sirkusteltassa kuultiin klovnihahmon eli näyttelijä Lassi Alhorinteen esittämä tulkinta Isä meidän -rukouksesta.

Saarnassaan Kai Sadinmaa puhui kokemuksistaan hautausmaapappina Helsingin Malmilla. Messun laulut olivat samoja, joita Sadinmaa käyttää vetämässään Vapautuksen messussa. Jumalan väkevä sitoutuminen tämänpuoleiseen ja ihmisen arkeen tuli kaikissa teksteissä esiin.

Nykymuotoinen Helsingin seurakuntien tuottama Sirkusmessu on järjestetty Sirkus Finlandiassa vuodesta 2010 lähtien. Yhtenä vuonna messu tosin jäi väliin. Tänä vuonna tilaisuus oli ekumeeninen. Mukana oli myös katolinen kirkkoherra, hiippakunnan asiainhoitaja Marco Pasinato.

Musiikista Sirkusmessussa vastasi Oulunkylän seurakunnan kanttori, muusikko Mikko Helenius. Messussa nähtiin myös Sirkus Finlandian taiteilijoita, kuten juontaja Sebastian ja ”ihmepojat” eli akrobaatit Antonio ja Connor.

Tänä vuonna Sirkusmessu on järjestetty ensimmäistä kertaa myös Helsingin ulkopuolella. Sirkus Finlandian teltassa Tampereella messu oli syyskuun alkupuolella.

Kuva: Olli Seppälä. Lassi Alhorinteen esittämä klovni tulkitsi Sirkusmessussa Isä meidän -rukousta.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTositarina ihmiskaupan uhrista on Vuoden kristillinen kirja 2019
Seuraava artikkeliSuomalaiset lestadiolaiset tekevät lähetystyötä Pakistanissa – ”Seuroissa on käynyt satoja ihmisiä”

Ei näytettäviä viestejä