Sirkustaiteilija Seppo Tauriainen: Raamatun tekstejä ei voi puhua vatsasta

SirkusFinlandiaSeppo Tauriaiselle (kuvassa) messussa yhdistyy kaksi tärkeää asiaa.

– Sirkus on koti, jossa asustelen ja jumalanpalveluksessa käyn aina jos mahdollista. Sirkusmessu on unelma, se tuntuu kivalta, sanoo vatsastapuhuja Seppo Tauriainen.

Tauriainen on osallistunut  jumalanpalveluksen tekemiseen niinä kolmena vuonna, kun sirkusjumalanpalveluksia on järjestetty. Hän on lukenut tekstejä ja esittänyt pätkän omaa sirkusnumeroaan.

– Ihmiset reagoivat esitykseen eri tavalla jumalanpalveluksen yhteydessä. He eivät oikein tiedä saako nauraa vai ei. Mielestäni on hyvä että jumalanpalvelus tuodaan eri ympäristöön, se saa kuuntelemaan uusin korvin mitä siinä sanotaan, sanoo Tauriainen.

Sirkusjumalanpalveluksessa sirkuslaisten lapset ja tulitaiteilija Antti Suniala esittävät pienet pätkät esityksistään. Jumalanpalveluksen toimittaa pastori Kai Sadinmaa ja musiikista vastaa Mikko Helenius.

– Saksalaiset sirkusystäväni pitivät erikoisena, että jumalanpalveluksen yhteydessä on esitystä. Siellä messulla sirkuksessa on pitkät perinteet. Useissa Euroopan maissa on pappi, jonka työalaa ovat sirkukset, kiertävät tivolit ja huvipuistot.

Tänä vuonna Tauriainen lukee jumalanpalveluksen tekstit. Omalla äänellään.

– Vatsastapuhumisessa ääni syntyy ilman kasvolihaksien liikettä. Vatsastapuhumisessa illuusio syntyy nuken ja puhujan yhteydestä ja siinä yleensä etsitään helppoja sanoja. Raamatuntekstissä ei voi niin tehdä. Viime vuonna tosin vatsastapuhujanukkeni lauloi virren, Jumalan kämmenellä.

Sirkusjumalanpalvelus Helsingin Kaisaniemen kentällä 14.10. kello 10.

Edellinen artikkeliJuutalaisille sinkuille iPhone-puhemies
Seuraava artikkeliRabbi David Lazar: Haastakaa uskonne rajat

Ei näytettäviä viestejä