SK selvitti KD:n vaikuttajien seurakuntataustat

Suomen Kuvalehti on selvittänyt Kristillisdemokraattien johtajien kirkolliset taustat ja vaikutteet. Selvistystä perustellaan sillä, että KD on pienin hallitus- ja eduskuntapuolueista. Sen väitetään jutussa olevan myös "epäilemättä tuntemattomin eduskuntapuolue". Lehti julkaisi verkossa puolueen kuudelle kansanedustajalle ja yhdelle mepille lähetetyt kysymykset vastauksineen.

Seitsemästä kuusi kertoo kuuluvansa evankelisluterilaiseen kirkkoon ja yksi helluntaiherätykseen. Herätysliiketaustasta puhuttaessa puolueen puheenjohtaja ja sisäministeri Päivi Räsänen kertoo liikkeiden olevan hänelle tuttuja, hän ei kuitenkaan ole minkään niistä jäsen. Kaksi muuta puolueen kansanedustajaa ilmoittaa suunnilleen samoin, kaksi kertoo lukeutuvansa puolestaan lähinnä ns. viidennen herätysliikkeen piirin ja yhden taustalla on lestadiolainen Rauhan sana. Eurokansanedustaja Sari Essayah kummeksuu kysymystä taustastaan, mutta muistuttaa helluntailaisuutensa olleen esillä jo hänen urheiluaikoinaan..

Kristillisdemokraattiset vaikuttajat korostavat vastauksissaan kristillisen arvomaailman tärkeyttä, mutta huomauttavat kirkon ja politiikan areenoiden erillisyydestä. He painottavat myös kommenteissaan, ettei mahdollinen herätysliiketausta johda poliittiseen vastuuseen ko. liikkeelle tai sen edustajille.

Lue KD:n vaikuttajien vastaukset Suomen Kuvalehdelle