Sley tyrmistyi Maata Näkyvissä -linjauksesta – ”Päätös messun lopettamisesta tuntuu pahalta unelta”

Suomen Luterilaisessa Evankeliumiyhdistyksessä (Sley) on otettu järkyttyneenä vastaan arkkipiispa Tapio Luoman linjaus, jonka mukaan Maata Näkyvissä -festareilla ei järjestetä enää naispapittomia messuja.

Arkkipiispa Luoma kertoi eilen keskiviikkona, että tapahtuman messua ei jatkossa toteuteta Turku-hallissa, vaan paikallisseurakunnat järjestävät messuja niiden omissa kirkoissa. Näiden messujen toimittamiseen osallistuvat myös naispuoliset papit, sillä seurakunnat eivät voi tehdä sukupuoleen perustuvia työvuorojärjestelyjä. Turku-hallissa messun ovat toimittaneet vain miespuoliset papit. Kotimaa24:n uutisen uudesta linjauksesta voit lukea täältä.

Vuodesta 1985 toteutetun tapahtuman järjestävät Sley sekä puolenkymmentä Turun alueen seurakuntaa.

Päätös Turku-hallissa järjestetyn messun lakkauttamisesta perustui viime viikolla järjestettyyn neuvotteluun. Siihen osallistuivat Sleystä nuorisotyön johtaja Juha Heinonen ja Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Maaria Toskala. Mukana olivat lisäksi Turun Mikaelin ja Maarian seurakuntien kirkkoherrat Jouni Lehikoinen ja Katri Rinne sekä arkkipiispa Tapio Luoma.

Sleyn Juha Heinonen toteaa, että asiasta keskusteltiin jo keväällä edellisen arkkipiispan Kari Mäkisen kanssa. Keskustelu oli seurausta viime vuoden festareiden yhteydessä syntyneestä mediakohusta, joka koski naispuolisten pappien asemaa tapahtumassa.

Heinonen sanoo, että molempien arkkipiispojen kanssa käydyissä keskusteluissa oli hyvä henki.

– Se ei lämmitä, kun lopputulos on tämä.

Heinonen toteaa, että viimeviikkoisen tapaamisen päättyessä hänelle oli selvää, että festareiden messua ei voida järjestää enää samalla tavalla kuin tähän saakka. Tiedote ja sen ajankohta sen sijaan tulivat hänelle yllätyksenä.

Heinonen lähti tapaamisesta suoraan rippikoululeirille. Hän sanoo nipistelleensä matkalla itseään epäuskoisena.

– Päätös tuntuu pahalta unelta.

Heinonen toteaa surevansa nuorten puolesta.

– Ajattelen, että tämä päivä menee kirkkohistoriaan murheellisena päivänä. Suomessa on vain yksi iso ehtoollismessu, johon tulee tuhansia nuoria. Moni heistä ei juuri käy muuten ehtoollisella. Festareilla saamme ehdottomasti eniten palautetta juuri messusta.

Juha Heinonen: ”Muutos virkakantaan ei ole mahdollinen, vaikka se olisi yhteyden kannalta hyvä”

Heinosen mukaan neuvotteluissa nostettiin esiin erilaisia vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Sley olisi ollut valmis harkitsemaan ehtoolliselle naispuolisia avustajia, jotka eivät ole pappeja. Se ei Heinosen mukaan tuntunut riittävän arkkipiispalle.

Neuvotteluissa Sleylle esitettiin myös vaihtoehtoa, jossa messu järjestettäisiin Turku-hallissa seurakuntien voimin. Se ei sopinut Sleylle.

– Sley on tapahtuman pääjärjestäjä. Linjamme virkakannasta on ollut voimassa vuodesta 1873, kun yhdistys perustettiin. Muutos ei ole meille mahdollinen, vaikka se kuinka olisi yhteyden kannalta hyvä.

Heinonen sanoo ymmärtävänsä hyvin myös sen, mistä arkkipiispan päätös johtuu.

– Olen ollut 35 vuotta kirkon töissä. Tiedostan ja ymmärrän naispuolisten pastoreiden murhetta enemmän kuin moni uskookaan.

Nuorten kuljettamista seurakuntien kirkoissa järjestettäviin messuihin Heinonen pitää käytännössä vaikeana. Hänen mukaansa järjestelyt jäävät seurakuntien vastuulle.

– Tällä hetkellä tunne on pettymys, ja positiivisia merkkejä on hirveän vaikeaa hakea. Yhteistyötä seurakuntien kanssa pidän kuitenkin tärkeänä. Olemme aina halunneet toimia seurakuntien palvelujärjestönä, mutta profiilimme on ollut se, että otamme Jumalan sanan tarkasti.

Heinosen mukaan Sley aikoo järjestää Turku-hallissa ohjelmaa perjantaina samaan aikaan, kun kirkoissa vietetään messua.

– Ilman muuta meillä on ohjelmaa, jossa on sanaa, musiikkia ja jokin hartaudellinen elementti.

Heinonen sanoo pitävänsä Maata Näkyvissä -festareita ihmeenä, jonka Jumala on antanut.

– Kun aika on, Jumala ottaa sen pois. Siihen asti palvelemme ja teemme festareita. Tämä ajatus on voimavara nyt, kaiken synkkyyden keskellä.

Juhana Tarvainen: ”Lähentymisessä otetaan taka-askel”

Maata Näkyvissä -festareiden messun kohtaloon otti kantaa myös Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen. Hänen blogikirjoituksensa asiasta julkaistiin Sleyn verkkosivuilla myöhään keskiviikkoiltana.

Kirjoituksessa Tarvainen arvostelee arkkipiispaa. Hänen mukaansa Tapio Luoma laittoi heti virkakautensa aluksi ruorin pyörimään niin, että väkeä liukuu laidan yli.

– Se ei ole hyvä kirkolle eikä Sleylle, ei mielestäni kenellekään.

Tarvainen kirjoittaa, että kokee arkkipiispa Luoman suhteen itsensä pettyneeksi ja petetyksi.

Tarvainen mainitsee kirjoituksessaan esimerkkejä siitä, kuinka Sley on hänen mielestään rakentanut yhteyttä kirkkoon. Syksylle on suunniteltu tapaamista, jossa naispuoliset papit voisivat keskustella Sleyn edustajien kanssa virasta ja mahdollisuuksista toimia samassa kirkossa. Maata Näkyvissä -festareille kaavailtiin käytäntöä, jossa ehtoollisavustajana toimisi maallikkonaisia.

Tarvaisen mukaan kirkolla on edessään paljon haasteita. Maata Näkyvissä -festareiden messu ei hänen mielestään kuulu niihin haasteisiin, joihin uuden arkkipiispan olisi ollut tarpeen puuttua heti aluksi.

Tarvainen sanoo Kotimaa24:lle, että linjaus ei vaikuta pysyvästi Sleyn ja kirkon suhteisiin. Tehty päätös saa hänet kuitenkin varautuneeksi.

– Siinä lähentymisessä, jota on tapahtunut viime vuosien aikana piispoihin ja paikallisseurakuntiin, otetaan taka-askel. Se surettaa minua.

Kuva: Lasse Simpanen / Maata Näkyvissä -festarit. Messun toimittajat Maata Näkyvissä -festareilla 2017.

Oikaisu: Korjattu nimi 14.6.2018 klo 12.47. Maarian seurakunnan kirkkoherra on Katri Rinne, ei Katri Nurmi.

Lue myös:

Arkkipiispa puuttui asiaan: Maata Näkyvissä -festareilla ei enää järjestetä naispapittomia messuja

Piispa Häkkinen saarnaa Maata näkyvissä -festareilla – ”Piispan sanat ja teot eivät kulje käsi kädessä”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliYlen radiojumalanpalvelusten ulkoistaminen näkyy eniten paikallisseurakunnissa
Seuraava artikkeliEssee: Hautajaisissa tajusin, että lestadiolaiset pakottivat isoisäni polttamaan oopperasävellyksen

Ei näytettäviä viestejä