Sleyn yt-neuvottelut päätökseen: Kaksi irtisanomista, lomautuksia, johdon palkanalennuksia, säästöjä

Sleyn Luther-kirkko Helsingissä

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) yt-neuvottelut ovat päättyneet. Sleyn hallitus on päättänyt säästötoimista kokouksessaan 14. helmikuuta. Niiden yhteisvaikutus on noin 10 henkilötyövuotta eli noin 500 000 euroa vuodessa.

Säästö ei toteudu täysimääräisenä vielä vuonna 2019, kerrotaan Sleyn tiedotteessa.

Sleyn hallituksen päätös pitää sisällään kahden työsuhteen päättämisen, kotimaantyön ja hallinnon työntekijöiden neljän viikon lomautuksen, vapaaehtoisia ja hallituksen päättämiä työvelvollisuuden vähenemisiä. Suunnitelmaan kuuluu myös kotimaantyön organisaatiomuutoksia, palkkakulujen siirtämistä Sley ry:ltä Sley Media Oy:lle vastaamaan Sley Medialle tehtyä työpanosta sekä johtoryhmän jäsenten vapaaehtoisen, määräaikaisen palkanalennuksen.

Yt-neuvottelut eivät koskeneet Sleyn ulkomaantyötä.

Kuva: Olli Seppälä. Sleyn Luther-kirkko Helsingin Kampissa.

Lue myös:

Sleytä rasittavat miljoonatappiot – luvassa yt-neuvottelut ja luopuminen Helsingin keskustan toimistotiloista

Sleyllä alijäämää viime vuonna kaksi miljoonaa euroa – "Älyttömän kova vuosi"

Sleyn johtajat puolustavat kalliita toimitilahankkeita

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.