Sotkamon seurakunnassa luotetaan uudenlaiseen yhteistyöhön – leirikeskuksesta luontohotelli

Sotkamon seurakunnan omistaman leirikeskuksen Rytilahden Majan käyttö ja hallinta on siirtynyt kesäkuussa matkailukohde- ja palveluverkosto PKY Travel Oy:lle. Seurakunta on ulkoistanut kohteen kaikki toiminnot kuten majoituksen, kiinteistöhuollon, catering-palvelut sekä siivoukset yhtiön hoidettavaksi. Muutoksen myötä kohde nimettiin Luontohotelli Sapson Helmeksi. Asiasta kerrotaan STT Infon välittämässä PKY Travelin tiedotteessa.

Sotkamon seurakunta omistaa edelleen kiinteistön ja saa kiinteistöstä vuokratuloja. Myös leiritoiminta jatkuu ennallaan. PKY Travel saa puolestaan majoituskohteen jälleenvuokrattavakseen.

Sotkamon seurakunnan kirkkoherra Juhani Saastamoinen kertoo Kotimaa24:lle, että aiemmin ulosmyynnistä saadut tuotot olivat vähäisiä verrattuna kiinteistön kuluihin. Yhteistyön johdosta seurakunnan ei tarvitse lisätä resurssejaan leirikeskuksen mahdolliseen myymiseen ja tuottavuuden parantamiseen.

– Olemme jo useamman vuoden miettineet tapaa, miten kuluja saataisiin tasoitettua. Taloudellisesti seurakunnan odotukset eivät ole tähtitieteellisiä. Pääasia että saamme kiinteistön käyttökulut katettua, Saastamoinen sanoo ja iloitsee yhteistyökumppanin löytymisestä.

Yhteisinvestoinnilla tiloja nykyaikaistetaan sekä visuaalisesti että taloteknisesti. Saastamoinen kertoo, että esimerkiksi kohteen lukitusjärjestelmät on tarkoitus uusia vielä tällä viikolla. Uudistuksen myötä hotelliin majoittuja saa kännykkäänsä koodin, jolla pääsee varaamaansa tilaan.

PKY Travelin toimitusjohtaja Petri Makkonen kertoo yhtiön tiedotteessa, että Sapson Helmi on helmi PKY Travelin majoitusvalikoimissa upean luontonsa ansiosta. Siellä tullaan järjestämään hotelli-, kokous- ja tapahtumatoimintaa.

– Tämän mallin saa vapaasti vohkia. Näin tehdään yhteisöllisesti bisnestä. Ei toisen yrittäjän menestys ole meiltä pois, päinvastoin, Makkonen jatkaa.

PKY Travel kertoo välittävänsä majoitusta suurella volyymillä niin Sotkamossa kuin muuallakin Suomessa sekä yhteistyökumppaneiden kautta maailmanlaajuisesti. Majoituskohteita PKY Travelilla on yli 400 000.

Ensimmäiset vieraansa Luontohotelli Sapson Helmi on vastaanottanut heinäkuusta lähtien.

Kuva: PKY Travel Oy. Luontohotelli Sapson Helmi.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliKirkko jakaa makuvettä Turun DBTL:ssä ja pyhää vettä Qstockissa Oulussa – tarjolla myös ”hätäkaste”
Seuraava artikkeliSairaalapappien virkoja vähennetään – Tilanne on erityisen kriittinen psykiatrisella puolella

Ei näytettäviä viestejä