Sukellusonnettomuudessa kuollut pappi Heikki Leppä oli Kotimaa24:n blogiyhteisön kantava voima

Aattoseurat, Vantaan Herättäjäjuhlat 2016, puhumassa juhlien toinen pääsihteeri  Heikki Leppä

Lohjan Ojamon Kaivoslammella sattuneessa sukellusonnettomuudessa lauantaina kuollut Vantaan Tikkurilan seurakunnan kappalainen, TT Heikki Leppä, 58, oli vuosikaudet Kotimaa24:n blogiyhteisön kantavia voimia.

Lepän kirjoitukset herättivät usein vilkkaan keskustelun, ja hänen elokuinen tekstinsä Raamattu ja kahden miehen tai kahden naisen avioliitto oli viime vuoden luetuimpia Kotimaan blogikirjoituksia. Hän oli tunnettu sateenkaarikansan puolustaja, jonka keskustelutapaa ja argumentointia arvosti moni sellainenkin, joka oli hänen kanssaan asioista eri mieltä.

Blogisti- ja pappiskollega Hannu Kiurun Lepälle omistetun muistoblogin alla moni kertoo Heikki Lepän tulleen tutuksi ja läheiseksi ystäväksi blogimaailman välityksellä.

Heikki Leppä oli intohimoinen kaikessa mihin ryhtyi, olipa kyse sitten moottoripyöräilystä, eksegetiikasta, uskosta, rakkaudesta kirkkoon tai sukeltamisesta, kuvailee Lepän ystävä, Kirkon tiedotuskeskuksen ohjelmapäällikkö Kimmo Saares.

– Lepällä oli vahva usko ihmisoikeuksiin, mutta hänen halunsa puolustaa samaa sukupuolta olevien vihkioikeutta nousi myös uskon ja Raamatun ytimestä, Jeesuksen radikaalista rakkauden opetuksesta, hän sanoo.

– Hän rakasti messua ja Raamattua, mutta oli aina valmis panemaan itsensä likoon ja etsimään jotain uutta. Kirkko edusti Heikille sekä jatkuvuutta että jatkuvaa muutosta, Saares pohtii.

Lepässä yhdistyivät vanhan sielun huumori ja tiedemiehen äly

Tohtoriksi Heikki Leppä väitteli Uuden testamentin eksegetiikasta. Väitöskirjassaan Luke's Critical Use of Galatian (Dark Oy. Vantaa 2002) hän haastoi vallitsevia näkemyksiä evankelista Luukkaan ja apostoli Paavalin suhteesta. Väitöskirja herätti kansainvälistä huomiota.

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa työskennellyt toimittaja ja teologi Salla Ranta muistaa Heikki Lepän aktiivisena toimijana ja teologisena keskustelijana myös yliopistolta. Siellä Leppä työskenteli muun muassa eksegetiikan opettajana.

– Heikki Leppää eivät näyttäneet pitelevän laitosrajat, työajat tai muut lokerot. Hän neuvoi, väitteli, kertoi kaskuja, keskusteli ja ohjasi kaikkia, jotka halusivat.

Lepässä yhdistyivät Rannan mukaan lapsenomainen intomieli ja palo, vanhan sielun huumori ja tiedemiehen äly.

– Häntä eivät motivoineet sosiaaliset pelit tai statuskysymykset, Ranta kuvailee.

Tikkurilan seurakunnan kirkkoherran Janne Silvastin mukaan Heikki Leppä oli ahkera, rohkea ja idearikas pappi, joka oli valmis tarttumaan nopeastikin eteen tulleisiin työtilanteisiin.

Leppä osasi yhdistellä luovasti kirkon perinteitä ja nykyajan trendejä sekä haastaa niitä tarvittaessa. Siitä todistaa Silvastin mukaan esimerkiksi hänen kehittämänsä Hääyö-tapahtuma.

Viime syksynä tapahtuma järjestettiin jo kahdeksannen kerran. Ideaa on myös käytetty muissa seurakunnissa eri puolilla Suomea.

– Menetimme Heikin myötä hyvän työtoverin, lähiesimiehen ja seurakuntalaisten palvelijan.

Sukelluskaverin kuolema ei estänyt jatkamasta harrastusta

Heikki Leppä työskenteli viime kesän Vantaan Herättäjäjuhlien ohjelmatoimintaa koordinoineena pääsihteerinä. Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajan Simo Juntusen mukaan hänellä riitti runsaasti huumorintajua ja paineensietokykyä valmistelujen eri käänteissä.

Juntunen luonnehtii Heikki Leppää kansanmieheksi, jolle oli luontevaa toimia yhdessä talkoolaisten kanssa ja tarttua vaikkapa akkuporakoneeseen tai mönkijän kahvoihin.

– Pappina hän oli lempeä ja herkkä sekä puolusti arkaa ja ikävöivää uskoa. Heikki oli körttipappi, jolla oli suuri sydän, Juntunen sanoo.

Heikki Leppä menetti sukellusonnettomuudessa sukeltajatoverinsa vuonna 2013, muttei silti itse harkinnut harrastuksensa lopettamista.

Herättäjäjuhlien alla tehdyssä haastattelussa viiden aikuisen lapsen isä Leppä kertoo, että sukeltaminen oli hänelle rakas harrastus, jossa hän rentoutui ja unohti murheet. Sukellusta hän kuvasi tietynlaiseksi retriitiksi, jossa näkee Jumalan luomistyöstä asioita, joita ei pinnalla näe.

– Lempivirteni on virsi 310 ja sen säe ”syvihin vesihin”, Leppä sanoi.

Heikki Leppää muistettiin monissa viime sunnuntain körttiseuroissa tuota virttä veisaten: "Jos me joudummekin syvihin vesihin ratki keskelle kuoleman kauhun, emme nääntyä voi, hänen äänensä soi läpi myrskyn ja helvetin pauhun."

Kuva: Pertti Hilden / Herättäjä-Yhdistys. Kuvassa Heikki Leppä puhuu Vantaan Herättäjäjuhlien aattoseuroissa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Heikki Lepän blogi Kotimaa24:ssä

Suomessa maailman ensimmäiset sukellusseurat

A-studio Talkissa keskustellaan tänään sateenkaariparien vihkimisestä – studiossa pappeja ja dosentti

Mäkinen tapaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä kiinnostuneita

Kotimaa24-bloggarikollegan muistolle

Heikki Lepän Herättäjäjuhlapuhe Vantaalla 2016