Suomalaisseurueelle Vatikaanissa katolinen ehtoollinen

Oulun piispan Samuel Salmen johtama suomalainen seurue joutui viime perjantaina Rooman Pietarinkirkossa yllättävän ekumeenisen eleen kohteeksi.

Messuun osallistuneille, Oulun hiippakuntaa edustaneille suomalaisille luterilaisille jaettiin katolinen ehtoollinen, vaikka messun toimittajat olivat selvillä suomalaisvieraiden luterilaisuudesta.

Lisäksi piispa Salmea pyydettiin kesken messun lausumaan Pietarinkirkon kansainväliselle seurakunnalle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tervehdys.

Ekumeenisesti harvinaista oli myös se, että messussa avusti Oulaisten nuorisokuoro. Kuoro esitti latinaksi myös liturgiaan kuuluvan Sanctus (Pyhä) -hymnin.

Piispa Salmi kertoo messun ehtoollisosan tullessa suomalaisen joukon lähteneen muun seurakunnan mukana kohti ehtoollisen jakajia. Ekumeenisena eleenä jokainen asetti oikean kätensä vasemmalle olalle. Tapa merkitsee sitä, että ehtoollisvieras kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon tai yhteisöön.

– Ehtoollista jakaneet katoliset papit kuitenkin sivuuttivat tämän asian ja tahtoivat jakaa meille suomalaisille luterilaisille katolisen ehtoollisen. Itsekin otin sen vastaan, Salmi kertoo.

”Taustalla Vatikaanin uutta ekumeenista asennoitumista”

Ekumeenisena eleenä ehtoollispöydän avaaminen poikkeustapauksessakin toisen kirkon jäsenelle on merkittävää. Salmen arvion mukaan taustalla on varmasti paavi Franciscuksen luoma uusi tahtotila. Vaikka ehtoollisyhteyttä ei edelleenkään virallisesti ole, viime syksynä paavi jätti kysymyksen luterilaisten osallistumisesta katoliselle ehtoolliselle omantunnon ratkaistavaksi.

– Tämäkään ei ollut sattumaa. Taustalla on varmasti Vatikaanin uutta ekumeenista asennoitumista. Paavi ei ollut tässä messussa, mutta hänen tahtotilansa on olla rakkauden ja yhteyden asialla. Hänellä on Vatikaanissa myös teologisia vastustajia ja siksi on vaikea arvioida, kuinka paljon hän voi sanoa. Mutta käytännön eleitä hän voi mahdollistaa, Salmi pohdiskelee.

Salmi arvioi teologisten mannerlaattojen nyt liikahtelevan.

– Tässä ehtoollisessa tapahtui sellaisia avauksia, jotka ovat erittäin merkittäviä. Tämä merkitsee myös sitä, että olemme kirkkoina ekumeenisesti liikkeellä.

Koko Rooman-matka liittyy siihen, että Oulaisten nuorisokuorolle oli jo toissa vuonna tiedusteltu mahdollisuutta esiintyä Vatikaanissa. Nyt kuoro lauloi paitsi messussa, myös 7 000 hengen kuullen paavin vastaanotolla, jossa kuoro esitti Sibeliuksen
Finlandian.

– Tunnen suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että meillä on tällainen osaava nuorisokuoro. Ekumeenisesti sen nyt tekemä avaus ja palvelus on erittäin merkittävä. Kuoron ja sen johtajan Tapani Tirilän yhteistyö Pietarinkirkon maestron kanssa oli erinomaista.

Paavin vastaanotolla Salmi sai myös tilaisuuden keskustella yksityisesti paavi Franciscuksen kanssa.

Kuluneella viikolla Roomassa on ollut perinteisesti ekumeenisella vierailulla myös suomalaisten piispojen delegaatio. Mukana on kolme Helsingin piispaa: Irja Askola luterilaisesta, Ambrosius ortodoksisesta ja Teemu Sippo katolisesta kirkosta.

Eilen piispat tapasivat paavi Franciscuksen, jolle lahjoitettiin palanen suojeltua suomalaista ikimetsää Porvoossa.

Kaikki kolme piispaa toimittavat tiistaina Henrikinpäivän ekumeenisen messun Santa Maria Sopra Minervan kirkossa. Lisäksi piispa Askola saarnaa ekumeenisessa vesperissä Pyhän Birgitan sisarten kirkossa, jossa vesperin toimittaa paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston johtaja, kardinaali Kurt Koch.

Kuva: Kari Tiirola

Lue myös:

Suomalaispiispa sai paavin jakaman ehtoollisen

Piispa Askola lahjoitti paaville suomalaista ikimetsää

Edellinen artikkeliKirkkoon tehty hoivakoti aloittaa Helsingissä
Seuraava artikkeliTapio Koivukarille Pyhän Henrikin säätiön kulttuuripalkinto

Ei näytettäviä viestejä