Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto myönnettiin Music Road Africa ry:lle

Ruandalaisten lasten ja nuorten musiikkiopiskelua tukeva Music Road Africa ry on saanut Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen vuoden 2017 rauhanpalkinnon. Luovutus tapahtui tiistaina Bulevardin kahvilasalongissa Helsingissä.

Music Road Africa on helsinkiläinen vuonna 2014 perustettu yhdistys, joka tukee lasten ja nuorten musiikinopiskelua kehittyvissä maissa. Keskeisimpänä yhteistyökumppanina yhdistyksellä on ruandalainen musiikkikoulu Kigalissa. Yhdistys tukee sitä taloudellisesti sekä kouluttamalla ja tukemalla koulun opettajia niin etänä kuin paikan päällä.

Koulu tarjoaa musiikinopetusta köyhien perheiden lapsille ja nuorille sekä orpolapsille ja antaa musiikin avulla tukea traumatisoituneille ihmisille.

Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto on jaettu vuodesta 1982 lähtien. Palkinto on aiempina vuosina myönnetty sekä korkean profiilin diplomaateille kuten Harri Holkerille, Martti Ahtisaarelle ja Pekka Haavistolle, että myös ruohonjuuritason rauhantyölle. Palkituista ruohonjuuritason toimijoista esimerkkeinä ovat perheväkivaltaa ehkäisevä Lyömätön Linja, Iceheartsin inklusiivinen jääkiekkotoiminta ja Porlammin lukion panostus kiusaamisen ennaltaehkäisyyn.

Kristillinen Rauhanliike näkee uskontojen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun ja yhteistyön lisäämisen yhdeksi keskeisimmistä rauhantyön osa-alueista. Yhdistys järjestää vuosittain Loviisan Rauhanfoorumin, jonka ohjelmistoon on viime vuosina kuulunut keskeisesti afrikkalainen musiikki.

Palkitsemalla Music Road African Rauhanliike haluaa nyt tukea suomalaisen musiikkiosaamisen viemistä Afrikkaan. Toisaalta liike haluaa muistuttaa suomalaisia rauhantyön moninaisista mahdollisuuksista. Music Road African työtä tukemalla suomalaiset voivat auttaa ruandalaisia sovintoon.

Kuva: Timo Virtala. Kuvassa Kristian Melander (vas.), Heli Ahvenainen-Saaristo, Matti Turunen, Pirjo Mäkinen ja Risto Pontela. Ahvenainen-Saaristo ja Mäkinen edustavat Music Road Africa ry:tä, muut ovat Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen hallituksen jäseniä.