Suomen ortodoksinen kirkko järjestelee seurakuntia uusiksi – määrä liki puolittuu

Turun ortodoksinen kirkko

Ortodoksien kirkollishallitus on päättänyt tällä viikolla useista seurakuntien yhdistämisestä eli uusien seurakuntien ja kappeliseurakuntien perustamisesta. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta.

Suomessa on tällä hetkellä 21 ortodoksista seurakuntaa, joista suurimpaan kuuluu noin 20 000 jäsentä ja pienimpään alle 700. Uudistuksen jälkeen seurakuntia olisi yksitoista. Uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli seitsemän seurakuntaa.

Muutosten valmistelua jatketaan 11 seurakunnan pohjalta, mutta osalta seurakunnista pyydetään vielä lisälausunto. Seurakuntarakenteen uudistuksesta päätetään viimeistään syksyllä kirkollishallituksessa. Uusien seurakuntien nimet eivät ole vielä lopullisia.

Uudet ortodoksiset seurakunnat muodostettaisiin seuraavasti hiippakunnittain:

Helsingin hiippakunta

Itäiseen seurakuntaan kuuluisivat nykyiset Lappeenrannan, Kotkan ja Haminan seurakunnat.

Helsingin seurakuntaan kuuluisivat nykyiset Helsingin, Lahden ja Hämeenlinnan seurakunnat.

Kolmantena seurakuntana Helsingin ortodoksisessa hiippakunnassa jatkaisi nykyinen Turun seurakunta, joka ilmaisi haluttomuutensa yhdistymisiin.

Kuopion ja Karjalan hiippakunta

Joensuun ja Ilomantsin seurakunnat muodostavat uuden seurakunnan niin, että Ilomantsista tulee Joensuun kappeliseurakunta.

Taipaleen ja Nurmeksen seurakunnat muodostavat uuden seurakunnan siten, että Nurmeksesta tulee Taipaleen kappeliseurakunta.

Rautalammin seurakunta liitetään Kuopion seurakuntaan.

Kuopio ja Iisalmen seurakunta muodostavat uuden seurakunnan niin, että Iisalmesta tulee Kuopion kappeliseurakunta.

Jyväskylän ja Saimaan seurakunnat muodostavat uuden seurakunnan siten, että Saimaasta tulee Jyväskylän kappeliseurakunta.

Lisäksi seurakuntien yhdistymiseen tähtäävää valmistelua jatketaan uudistuksen voimaantulon jälkeen Nurmeksen ja Taipaleen seurakuntien liittämiseksi Joensuun seurakuntaan, samoin kuin Jyväskylän ja Saimaan seurakuntien liittämiseksi Kuopion seurakuntaan. Kirkollishallitus päättää asiasta viimeistään vuoden 2024 loppuun mennessä.

Oulun hiippakunta

Eteläiseen seurakuntaan kuuluvat nykyiset Tampereen ja Vaasan ortodoksiset seurakunnat. Eteläinen uusi seurakunta muodostetaan niin, että Vaasan ortodoksinen seurakunta sulautuu Tampereen ortodoksiseen seurakuntaan ja keskuspaikaksi muodostuu Tampere.

Pohjoiseen seurakuntaan kuuluvat nykyiset Oulun, Lapin ja Kajaanin ortodoksiset seurakunnat. Uusi seurakunta muodostetaan siten, että muut seurakunnat sulautuvat Oulun ortodoksiseen seurakuntaan ja keskuspaikaksi muodostuu Oulu. Saamen kielilain velvoitteet siirtyvät uuden, pohjoisen seurakunnan vastuulle.

Kuva: Olli Seppälä. Turun ortodoksinen kirkko.

Lue myös:

Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä laski 17 vuoden takaisiin lukuihin, jäseniä nyt alle 60 000

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.