”Tämä herättää monia kysymyksiä” – Vieläkö perussuomalaisten arvopohja on kristillissosiaalinen?

Perussuomalaisen puolueen arvoperusta on kristillis-sosiaalineen. Tämä todetaan puolueen ohjelmassa. Lauantaina Jyväskylässä puolueen johtajaksi äänestetty Jussi Halla-aho on kuitenkin uskonnoton.

– Kyllähän tämä herättää monia kysymyksiä, Perussuomalaisten kansanedustaja, rovasti Kimmo Kivelä kommentoi puolueensa uutta linjaa.

Kivelä oli mukana jo 1980-luvun alussa Suomen maaseudun puolueessa, jonka henkinen perillinen Perussuomalaiset on.

– Kristillis-humanistinen ihmiskäsitys oli jo SMP:ssä. Kuuluvatko nämä äänet enää? Timo Soini painotti näitä juuria jäähyväispuheessaan, Kivelä toteaa.

Hänen mukaansa kristillis-sosiaalisuus tarkoittaa kaikkien vähäosaisten aseman esillä pitämistä. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi pienipalkkaiset naiset, maanviljelijät ja opiskelijat.

– On tärkeää, että maahanmuuttoon saa suhtautua kriittisesti, mutta en hyväksy minkäänlaista rasismia enkä ihmisvihaa, Kivelä sanoo.

Puolueen toisen rovastin, Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsenen Anssi Joutsenlahden mielestä kaikki on Jussi Halla-ahon valinnan jälkeen niin kuin ennenkin.

– Puheenjohtajakin on tämän todennut, Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Joutsenlahti kommentoi.

Kristillis-sosiaalista puoluetta johtaa nyt kuitenkin mies, joka ei usko Jumalaan. Ei kai kaikki silloin ole niin kuin ennenkin, kun maan hallituskin on valinnan seurauksena hajonnut?



Ei hän puolueen linjaa muuta, Joutsenlahti vakuuttaa.

Jussi Halla-aho sanoi verkkolehti Seurakuntalaisen lauantaina julkaisemassa jutussa, ettei hän ole uskonnollinen ihminen. Jos jokin sana pitäisi valita, hän sanoisi olevansa agnostikko.

Halla-aho on eronnut kirkosta vuonna 1989. Hän sanoi kuitenkin voivansa kuulua sellaiseen kirkkoon, joka arvostaa ja ylläpitää omaa perintöään.

Halla-aho arvostelee kirkkoa vasemmistohegemoniasta ja islamin mielistelystä, jotka ovat hänen mielestään nykyisin kirkon keskeiset opit.

– Olisi mukavaa, jos kirkolta löytyisi yhtä paljon empatiaa suomalaisille köyhille ja kodittomille kuin turvapaikkaturisteille. Olisi mielenkiintoista, jos esimerkiksi Kelan kielteisiä tukipäätöksiä luettaisiin kirkkojen saarnastuoleista, Halla-aho totesi Seurakuntalaisen haastattelussa.

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi valittu Laura Huhtasaari on tuonut julkisuudessa avoimesti esille kristillisen vakaumuksensa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen kutsui Huhtasaaren helmikuussa Yhdysvaltoihin Valkoiseen taloon rukousaamiaiselle.

– Se oli hänelle erittäin positiivinen kokemus, Laukkanen kertoo.

Perussuomalaisten jäsenyyttä harkinneen Laukkasen mielestä maahanmuuttovastaisuus ei sovi yhteen kristillisen vakaumuksen kanssa.

– Maahanmuuttovastaisuuden vuoksi en ole voinut liittyä Perussuomalaisiin. Maahanmuuttovastaisuus ei ole Raamatun hengen mukaista. Olen sanonut tämän Timo Soinillekin monta kertaa, Laukkanen kertoo.

Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari

Edellinen artikkeliMaahanmuuttovirasto: Kasteella käynti ei takaa automaattisesti turvapaikkaa
Seuraava artikkeliArvio: Luther sopii mainiosti sarjakuvahahmoksi

Ei näytettäviä viestejä