Tammisaaren kirkko auki Raaseporin onnettomuuden takia – piispat esittäneet surunvalittelunsa

Raaseporissa tapahtuneen junaonnettomuuden johdosta Tammisaaren kirkko on auki tänään torstaina kello 12–20 ja perjantaina kello 16–18, ja paikalla on kirkon työntekijöitä. Perjantaina kirkossa järjestetään hartaus kello 18. Kirkolle voi jäädä keskustelemaan tilaisuuden jälkeen.

Raaseporissa tapahtuneessa onnettomuudessa Uudenmaan prikaatin komppaniaharjoituksessa ollut maastokuorma-auto ja juna törmäsivät aamukahdeksalta toisiinsa Hankoniemellä Leksvallintiellä.

Onnettomuudessa kuoli kolme varusmiestä. Lisäksi yksi junamatkustaja kuoli sairauskohtaukseen. Onnettomuudessa on loukkaantunut 11 ihmistä, jotka on viety sairaaloihin Raaseporissa ja Töölössä.

Uudenmaan prikaati on perustanut onnettomuuden takia kriisiryhmän. Varusmiehiä ovat tukemassa myös armeijan hengelliset työntekijät. Uudenmaan prikaatissa palvelee sotilaspastori.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on välittänyt surunvalittelunsa sosiaalisessa mediassa.

”Lohdutuksen Jumala, ole Raaseporin onnettomuuden uhrien luona. Ota menehtyneet luoksesi, anna loukkaantuneille voimia, omaisille tukea, järkyttyneille levollisuutta”, Mäkinen kirjoitti Twitterissä.

Myös piispa Tapio Luoma muisti onnettomuuden uhreja ja heidän omaisiaan Twitterin välityksellä. Kenttäpiispa Pekka Särkiö kuvasi Kotimaa24:lle tapahtumaa surulliseksi onnettomuudeksi.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliHelsingin yliopiston teologinen tiedekunta hakee islamilaisen teologian yliopistonlehtoria
Seuraava artikkeliEnsimmäistä kertaa jaettu Minna Canth -palkinto piispa Irja Askolalle

Ei näytettäviä viestejä