Tampere jatkokehittää Suurella Sydämellä -konseptia

Suurella sydämelSuurella Sydämellä -toimintaa kehitetään edelleen. Jo 30 paikkakunnalle levittäytyneeseen toimintaan on Tampereella ideoitu klubi, joka tarjoilee syksyn aikana futista, puolentunnin messuja ja teemailtoja. Päivisin tila toimii kaupunkilaisten avoimena olohuoneena.

- Siihen, että vapaaehtoistyöhön lähtevien ihmisten kesken muodostuisi yhteisöjä, tarvitaan tiloja ja paikkoja. Klubi on sellainen, diakoniajohtaja Matti Helin toteaa.

Suurin osa Suurella sydämellä -konseptista toimii niin, että vapaaehtoistyöhän halukkaat etsivät ja löytävät netistä lyhytaikaisen auttamisohjelman, johon lähtevät mukaan. Helinin huomio on, että yhteisöllisyyttä tarvitaan.

Päivisin Seurakuntien talon katutason Suurella Sydämellä -klubi on ihmisten olohuone, josta löytyy ilmainen langaton netti, kahvia, iltapäivälehtiä, kännykkälataamo ja dokumenttien skannauspalvelu. Tila on kalustettu pirteästi ja siellä on Smartboardin eli älytaulun lisäksi monenlaista muuta tekniikkaa.

- Keskusteluun voi loggautua eli kirjautua sisään tableteilla tai älypuhelimilla ja meillä on tekninen mahdollisuus ohjata ja kehittää Suurella sydämellä -verkoston toimintaa älytaulun avulla mistä vain. Eli koko verkosto hyötyy, eivät pelkästään tamperelaiset, lupaa Helin.

Viikonloppuisin klubilla katsotaan isolta ruudulta muun muassa jalkapalloa. Klubilla järjestetään kahden kuukauden koejaksolla kokeilumielessä myös teemailtoja. Syksyn aikana klubilla musisoivat ainakin Jouko Mäki-Lohiluoman Yhden Joukon yhtye sekä räppäri Ruudolf.

- Keskiviikkoisin on tarjolla katsomuksellisia keskusteluja, torstaisin klubilla vierailee paikallisia tunnettuja henkilöitä, pop-artisteja ja muita julkisuudesta tuttuja esiintyviä taiteilijoita. Teemailloista lähetetään verkkoon suoraa lähetystä. Tämä moninkertaistaa osallistujien määrät, Helin kertoo.

Klubille ovat tervetulleita kaikki, jotka ovesta sisään astuvat sisään ja missio on, että illan aikana puhutaan tavalla tai toisella vapaaehtoistyöstä ja auttamisesta.

- Innostusta on ilmassa! Haluamme tehdä mukaan tulon ihmisille helpoksi. Nyt on menossa toiminnan sisäänajo ja testi, katsotaan parin kuukauden päästä millaiset ovat tulokset, Helin summaa.