Tarja Seppänen Järvenpäästä: "Papin työ toi tajun elämän hauraudesta"

Otsaamme ja rintaamme piirretty risti riittää kristitylle leimaksi. Emme tarvitse sellaisia leimoja kuten liberaali tai konservatiivi, sanoo eläkkeelle jäänyt Järvenpään seurakuntapastori Tarja Seppänen.

Seppänen kasvoi Jyväskylässä yksinhuoltajaperheen ainoana lapsena. Vanhemmat erosivat hänen ollessaan yksivuotias. 1950–60-luvuilla eroperheet olivat harvinaisia. Ensimmäisen kerran Seppänen näki isänsä kuvan perunkirjoituksissa 1970-luvulla tämän kuoltua.

– Äitini oli vahva ja rakastava ja toimi varmaan omasta näkökulmastaan oikein, kun ei antanut minun koskaan tavata isääni. Toki olisin toivonut hänen ajatelleen toisin. Sain kuitenkin äidiltä perinnöksi hyvät arvot enkä ole katkera.

Seppäsen äiti oli eronnut kirkosta, mutta kasvatti lapsensa peruskristillisesti. Hän korosti erilaisten ihmisten hyväksymistä. Ihmisarvo ei riipu asemasta vaan kuuluu tasapuolisesti kaikille. Hän opetti tyttärelle myös iltarukouksen.

– Äiti luotti minuun ja antoi vastuuta. Tämä on rohkaissut ottamaan vastaan monia haasteita ja oppimaan uutta läpi elämän.

Työläisäiti antoi hyväksyntänsä tyttären ratkaisulle mennä oppikouluun ja rippikouluun. Rippikoulun jälkeen Tarja Seppänen liittyi kirkkoon ja jäi aktiivisesti mukaan seurakuntanuoriin.

Teologian maisteriksi 22-vuotiaana

Seurakuntanuorissa oli ekumeeninen, hyväksyvä henki. Pappi ja lehtori antoivat nuorille vastuuta ja luottivat heihin. Kun Seppänen sai vielä lukiossa uskonnonopettajakseen Suomen ensimmäisen teologian tohtoriksi väitelleen naisen, legendaarisen Eira Paunun, alkoi oman elämän suunta olla selvä.

Tarja Seppänen aloitti teologian opinnot vuonna 1972 ja valmistui teologian maisteriksi 22-vuotiaana vuonna 1976. Opiskelijajärjestössä ja kesäteologinakin hän sai kokea, että hänelle annettiin vastuuta ja häneen luotettiin.

Valmistumisvuotenaan Seppänen vihittiin avioliittoon meteorologian opiskelijan kanssa.

– Haaveilin seurakuntatyöstä, minulla oli valtava hinku ja kutsu siihen. Jälkeenpäin ajattelen, että onneksi sain kerätä ensin työkokemusta ja elämänkokemusta muualta.

Tulisitko meille papiksi?

Seppänen palveli kahdeksan vuotta Helsingin NNKY:n toiminnanohjaajana ja ainoana palkallisena työntekijänä. Osa-aikaisesti hän työskenteli myös NNKY:n liitossa, jossa tutustui moniin vahvoihin teologinaisiin.

Seppästen kolme tytärtä syntyivät 1980-luvulla, ja osan vuosikymmenestä Tarja oli kotiäitinä. Oma rajallisuus tuli tutuksi tässä rakkaassa koulussa. Vuonna 1988 hän aloitti työuransa seurakunnassa sijaistaen lähetyssihteeriä ensin Tuusulassa ja sitten Järvenpäässä. Sen jälkeen hän toimi myös Tuusulan pyhäkoulusihteerinä.

– Tammikuussa 1991 Järvenpään kirkkoherra kysyi yllättäen, tulisitko meille papiksi. Mietin toista viikkoa ja vastasin myöntävästi. Täällä sitten palvelin pappina kaikkiaan 27 vuotta.

Tarja Seppänen on ollut aina innokas opiskelija. NNKY:n aikaan hän kävi miehensä kanssa parisuhdekoulutuksen. Sittemmin he ovat ohjanneet paljon parisuhdeleirejä, -iltapäiviä ja -vaelluksia.

– Parisuhdekoulutuksessa opin valtavasti vuorovaikutustaidoista, mikä on auttanut kaikessa työssä. Hartauspuhujakoulutuksessa opin äänenkäytön salat ja kirkon johtamistaidon koulutuksessa opin erityisesti alaistaitoja.

– Olen todella iloinen, että taloudellisesti haastavinakin aikoina seurakunta on pysynyt koulutusmyönteisenä.

Seppänen kertoo ottaneensa vielä viimeisenä työvuotenaankin ilolla vastaan myös sellaisia työtehtäviä, joita hän ei vielä ollut koskaan tehnyt.

Kohtuuttomaan kärsimykseen ei totu

Työuransa vaikeimmat hetket Tarja Seppänen on kokenut seistessään oven takana kohdatakseen kohta lapsensa menettäneet vanhemmat tai äidin ja puolison menettäneen nuoren perheen.

– Olen tiennyt, että oven takana on surun murtamia ihmisiä, joille mitkään sanat eivät riitä. Vaikka näitä tilanteita oli uran aikana useita, niihin ei koskaan tottunut.

Vaikeaa on ollut myös se, kun joku ihminen sairastaa vuosikymmeniä ja häneltä vedetään toistuvasti matto jalan alta, juuri kun toivo paremmasta hiukan nostaa päätään.

– Olen oppinut, ettei minulla tarvitse olla vastauksia. Voin olla vierellä, kuunnella ja auttaa kysymyksilläni kovia kokenutta kertomaan tilanteestaan ja tunteistaan.

Työssä jaksaa, kun tuntee itsensä

Haasteita työelämään toivat myös papin työn työajattomuus ja rajattomuus. Tasapainoilu työn, perheen ja vapaa-ajan välillä oli jatkuvaa, vaikka Seppänen pyrkikin pitämään lomista ja vapaista kiinni. Työssä jaksaa, kun tuntee itsensä, rajansa, vahvuutensa ja heikkoutensa, Seppänen ajattelee.

– Aivojani olen tyhjentänyt aina liikkumalla luonnossa kävellen, hiihtäen tai rullasuksilla. Myös dekkareiden lukeminen auttoi irrottautumaan työasioista.

– Onneksi puolisoni on aktiivinen luottamushenkilö ja kirkkokuorolainen, joten hän on ymmärtänyt seurakuntatyön arkea ja tukenut minua aina.

Parasta papin työssä ovat Seppäsen mukaan ihmiset. Monipuoliset kohtaamiset niin seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden, työtovereiden kuin kaupungin ja järjestöjen työntekijöidenkin kanssa ovat antaneet paljon.

– Olen saanut käyttää kaikkia lahjojani ja niitäkin, joita minulla ei ole, Seppänen hymyilee.

Yhteisöllisyyden ja ihmisten luona pysähtymisen merkitys kirkastui Tarja Seppäselle erityisesti lähetyspapin työssä. Hän pääsi vierailemaan lähetyskentillä Namibiassa, Senegalissa, Tansaniassa ja Nepalissa.

Siellä Kristuksen maailmanlaaja kirkko näyttäytyi moninaisena mutta vahvasti läsnä olevana ja ihmisistä välittävänä.

– Keskeisintä uskossa on Kristus ja kaikenlaisten kristittyjen yhteys. Olen aina halunnut olla avaran kansankirkon pappi. Emme tarvitse sellaisia leimoja kuin liberaali tai konservatiivi. Otsaamme ja rintaamme piirretty risti riittää kristitylle leimaksi. Teologisia tulkintoja voi olla monia.

Työ toi tajun elämän hauraudesta

Seppänen huomauttaa, että ihminen aistii herkästi, jos häntä katsotaan ylhäältä päin. Suurinta viisautta papin työssä on olla kunnioittavasti kuunnellen läsnä muille, samalla tasolla.

Rohkaisuksi kollegoille Seppänen kertoo, että papin sanat saattavat jäädä ihmisille mieleen yllättävissä tilanteissa.

– Kerran lenkkipolulla kaksi parikymppistä poikaa pysäytti minut. He kysyivät, piditkö sinä meille aamunavauksia alakoulussa. Kun vastasin myöntävästi, he kertoivat tarinoideni jääneen mieleen. Lopuksi he vielä sanoivat, että te papit teette arvokasta työtä.

Eläkevuosille Seppäsellä ei ole vielä muita tarkkoja suunnitelmia kuin viettää paljon aikaa neljän lastenlapsen kanssa. Hän kokee tärkeäksi pysähtyä ja kuulostella kaikessa rauhassa, mitä elämällä on nyt annettavanaan.

– Tämä työ on tuonut tajun elämän hauraudesta. Jalat voivat mennä alta koska tahansa. Elämä voi yllättää hyvässä ja pahassa. Olen nyt kiitollisin, uteliain ja haikein mielin uuden elämänvaiheen edessä. Luotan tässäkin johdatukseen.

Kuva: Jukka Granström

Kotimaa Pro ilmestyy nykyään myös painettuna liitteenä Kotimaa-lehden välissä noin kerran kuukaudessa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.