Tarvitaan suhteellisuutta ja kohtuutta, sillä äärireaktioista ei hyvä seuraa, sanoo Seppo Tiitinen

Suojelupoliisin entinen päällikkö ja eduskunnan pitkäaikainen pääsihteeri ei ole ryhtynyt Helsingin herraksi. Kosmopoliitilla on savolaiset talonpoikaisjuuret Leppävirralla.

Seppo Tiitinen on lähdössä iltalinja-autolla Leppävirralle. Siellä sijaitsee hänen sukutilansa ja oma ikimetsä.

– Leppä tarkoittaa verta. Leppävirta merkitsee, että veri lentää. Iso- ja pikkuvihan ajat näkyvät paikkakunnan nimistössä, kuten Kurjalan kylä ja Kalmalahti. Hirveitä paikannimiä. Vaakunassa on iso leppä ja sen tertut ovat veriset, hän kertoo.

Savolaiset talonpoikaisjuuret ovat Tiitiselle rakkaat. Tilallaan hän viettää juhlapyhät ja lomat.

Tiitisen isovanhemmat ja vanhemmat ovat pitkälti olleet talollisia tai torppareita. Isän suvun tila oli saaressa ja äidin mantereella. Pelloilla viljeltiin ruista, vehnää, ohraa ja kauraa karjalle rehuksi. Isoäiti kirnusi maidon voiksi, ja se vietiin viikoittain Varkauteen asiakkaille.

Ulkomaanvertakin löytyy. Äidin suku oli tukkisaksoja eli lähtöisin Sveitsistä, Alppien pohjoispuolelta Baijerin tuntumasta.

– Tulivat Suomeen ostamaan metsää ja puuta. Äidin isoisä vaurastui kaupoilla ja hankki ison tilan.

– Leppävirta on pienviljelysaluetta, sillä pellot ovat kiviset. Koko pitäjässä on vain muutama kartano. Jääkauden pysähtyminen kasasi harjun ja Joroisten puolelle syntyivät hyvät viljelysmaat. Sinne perustettiin isot kartanot.

Alueella toimi ja on edelleen teollisuutta. 1800-luvulla Hackmanin tehdas tuotti kattiloita, kahvipannuja, veitsiä ja haarukoita suomalaiskoteihin. 1950-luvulla aluetta halkovan Vitostien varrelta löydettiin nikkeliä ja perustettiin kaivos. Sittemmin kuntaan on syntynyt modernia elektroniikkateollisuutta.

Tiitisen perheessä oli neljä lasta: Seppo, sisko ja kaksi veljeä.

Lapsuusmuistot lämmittävät Tiitisen mieltä.

– Tupa oli niin iso, että kylän monet juhlat pidettiin meillä. Urheilu-, nuoriso- ja maamiesseuran pikkujouluissa käsin veivattavalla grammarilla soitettiin Annikki Tähden kappaleita ja pistettiin tanssiksi.

– Kesällä pennut pantiin töihin. 10-vuotiaana ajoin hevosella haravakonetta. Tiluksia oli siellä ja täällä. Viiden kilometrin päässä oli toistakymmentä hehtaaria peltoa, mutta vanha hevosemme Perho ei viihtynyt Luttilassa. Se halusi kotiin joka ilta. Ajoin matkan eestaas kieseillä.

Vankeja upotettiin myös avantoon. Hirveän kärjistynyt tilanne kesti vuosikymmeniä.

Sisällissota kulki aikoinaan Seppo Tiitisen kotikylän läpi. Erityisen verinen se oli Varkaudessa. Valkoisten rintama eteni punaisten vahvalle alueelle. Voimakanavan tornista punaiset näyttivät valkoista lippua mutta alkoivat ampua, kun valkoiset tulivat sillalle.

– Valkoiset kostivat Huruslahden arpajaisin. Paikallinen alituomari toimi valkoisten sotatuomarina ja oli mukana määräämässä, että joka kymmenes tapetaan. Miehet laitettiin järvenjäälle riviin ja laskettiin yksi, kaksi, kymmenen.

– Se oli täydellistä mielivaltaa. Vankeja upotettiin myös avantoon. Hirveän kärjistynyt tilanne kesti vuosikymmeniä.

Tiitisen isoäidin veljet olivat Turulan torppareita äidinisän tilalla. He olivat olleet punaisten apuna hevosajossa ja joutuivat valkoisten vangiksi. Isoisä kävi hakemassa vaimonsa veljet pois säilöstä.

Kekkonen oli tuolloin valkoisten mukana ja suhtautui oudoksuen toimiin. Hän marssi 17-vuotiaana Mannerheimin perässä Pohjois-Esplanadilla. Joutui sittemmin komentamaan teloitusryhmää Haminaan.

Mitä tuosta kansan kahtiajakautumisesta pitäisi oppia? Kuinka huolehtia kansakunnan eheydestä, jotta vastaava ei toistuisi?

– Kaikilla tulisi olla kohtuullisen elämän edellytykset, Seppo Tiitinen tuumaa. Nykyisin vertailu ympäristöön on pidäkkeetöntä. Aiemmin oli enemmän myös yhteisvastuuta.

– Nykyajan köyhät olisivat sata vuotta sitten olleet rikkaita. 50-luvulla elämänolot ainakin maaseudulla olivat kovin vaatimattomat. Silti ei edes koettu, että oltiin erityisemmin köyhiä.

Seppo Tiitinen vastuuttaisi myös mediaa, jonka uutisointi on usein kovin nopeata, jopa hätäistä. Ei ole aikaa tarkistaa asioita.

– Aiemmin ei eletty niin ajassa kiinni. Jos jossain sattuu jotain, kaikella on vaikutusta kaikkeen. Tarvitaan suhteellisuutta suhtautumiseen.

– Kohtuutta ei pidetä enää arvossa. Kaikilla nykyisin katsotaan olevan oikeus jopa äärireaktioihin. Siitä ei hyvää seuraa.

Politiikan repeämisestä ja kansakunnan jakautumisesta otettiin sata vuotta sitten Suomessa onneksi opiksi, Tiitinen toteaa.

– Valtavirtaiset poliittiset liikkeet ovat olleet keskihakuisia. Ei ole toimittu äärilaidoilla, vaan on yhdessä haettu suurinta yhteistä nimittäjää. Se pelasti Suomen kansalaissodan jälkeen. Maltilliset voimat ovat olleet vallassa. Äärimmäisyysmielipiteeseen ei ole laajemmin haksahdettu eikä tarjottu sellaisia ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan.

Vanhemmat tuumivat, että jos lapsissa on ytyä, kouluja saa käydä.

Tiitisen kotikylässä oli kansakoulu, mutta oppikoulu sijaitsi Varkaudessa. Sinne piti pyrkiä.

– Vanhemmat olivat fiksuja. Äiti oli käynyt muutaman luokan oppikoulua. Isän oli pitänyt jättää opinnot kansakouluun, ja se häntä harmitti. Vanhemmat tuumivat, että jos lapsissa on ytyä, kouluja saa käydä.

Tuolloin oppikoulupaikan sai vain noin joka kolmas hakija. Seppo Tiitinen valittiin.

Koulumatka taittui linja-autolla. Odotusajan poika vietti kahvilassa, jonne oli tilattu Helsingin Sanomat.

– Luin sanomalehdestä yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä uutisia. Niistä kirjoitin aineita lähes ainoana luokallamme. Se herätti huomiota. Opettajat lukivat esseitäni rinnakkaisluokissakin.

Isä toivoi pojasta insinööriä, mutta tämä valitsi oikeustieteellisen tiedekunnan Helsingin yliopistossa. Laudaturin ylioppilaana hän pääsi suoraan valtiotieteelliseen, oikeustieteellisen paikka sen sijaan oli pääsykokeen takana.

– Oli jännä hetki saapua Porthanian aulaan katsomaan tuloksia. Tunne oli sama kuin pyrkiessäni oppikouluun.

Aiemmin ei eletty niin ajassa kiinni. Jos jossain sattuu jotain, kaikella on vaikutusta kaikkeen. Tarvitaan suhteellisuutta suhtautumiseen.

Juristiksi Seppo Tiitinen valmistui jo 21-vuotiaana, ja työpaikka aukeni heti opetusministeriöön esittelijänä. Sieltä ura urkeni kouluhallitukseen ja eduskunnan valiokuntasihteeriksi. Hän ilmeisesti näytti osaamisensa vuoden 1977 lunastuslakiepisodissa. Samaan aikaan presidentti Kekkonen haki nuoria ihmisiä vastuullisiin tehtäviin.

Sorsa, Sundqvist, Uusitalo ja Virolainen olivat olleet koolla Tamminiemessä helmikuussa 1978. Sisäministeri Eino Uusitalo kertoi, että on päädytty tekemään Tiitisestä Supon päällikkö. Olin juuri 30-vuotias. Kysyin: onko minulla tähän sanomista? Tiitinen velmuilee.

Tuon ajan Suomessa Supo oli näköalapaikka.

– Työ avasi ulkomaailman. Tiedustelun ja vastatiedustelun maailma – ei sellaista tiedä edes olevan olemassa.

Tehtävässä Tiitinen tutustui presidentti Kekkoseen, joka teki kaikki keskeiset ulkopolitiikan päätökset esittelystä.

– Kekkonen oli majesteetti. Asiat tapahtuivat sekunnilleen, Tiitinen sanoo arvostusta äänessään.

Kun Supon päällikkö saapui Tamminiemeen esittelemään, autonkuljettaja pysähtyi kahden minuutin vyöhykkeelle. Sitten auto ryömi hitaasti talon eteen, ulko-ovi avattiin, ylihovimestari otti takin ja ovi avattiin työhuoneeseen.

– Kekkosella oli pitkä perspektiivi Neuvostoliiton tuntemuksessa. Hän mietti asioita vuosikymmenten kautta.

Kiinan Kantonissa presidentti Koiviston virallisen vierailun yhteydessä vuonna 1988 ulkoministeri Sorsa kutsui Tiitisen ennen virallista työlounasta luokseen keskustelemaan miehen tulevaisuudesta.

– Toivoin yleismiesjantusen hommia. Sorsa tarjosi työnimeksi Timbuktun suurlähettilään pestiä. Hän tuumasi, että tarvitsen koikaapin Supon jälkeen. Eduskunnan apulaispääsihteerin virka olisi tuohon hyvä pesti.

Eduskuntaan Tiitinen siirtyi vuonna 1990.

– En tiennyt, että Sorsa aikoi itse ryhtyä eduskunnan puhemieheksi parin kuukauden kuluttua. Niin meistä tuli työtoverit ja koikaapin jälkeen minut valittiin eduskunnan pääsihteeriksi.

Tiitisen ura Arkadianmäellä kesti kaikkiaan yli 30 vuotta. Luopuminen on ollut hänelle kuitenkin helppoa. Eduskunnan koneisto on nyt niin hyvässä kunnossa, että se pyörii henkilökuntavaihdoksista huolimatta.

– Tykkäsin ilmapiiristä. Se oli merkittävää työtä suoraan suoneen. Siinä näki työn tuloksen.

Tiedustelun ja vastatiedustelun maailma – ei sellaista tiedä edes olevan olemassa.

Eduskunnan lukemattomista puhemiehistä yksi on ylitse muiden – Madame Uosukainen. Niin Tiitinen Riitta Uosukaista kutsuu.

– Riitan salaisuus oli hurmaaminen. Hän osui ajalliseen saumaan eurooppalaisessa integraatiossa. Puhemieskokouksissa hän otti kentän haltuun. Madame halusi säilyttää Suomen eduskunnan toimivallan monikansallisessa päätöksenteossa. Riitta oli loistava markkinamies. Parlamentaarinen asioiden käsittely oli tuolloin lähes tuntematonta Euroopassa.

Tiitinen ylistää Riitta Uosukaista niin naiseksi, ettei tämän tarvinnut sitä korostaa saati ottaa keppihevosekseen.

– Nuija pysyi hyvin kädessä.

Kuva: Jani Laukkanen