Tavoite nuijittiin pöytään: Kirkosta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi tiistaina kirkon energia- ja ilmastostrategian Hiilineutraali kirkko 2030.

”Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen kriisi, jota vielä voidaan hillitä. Ilmastostrategian konkreettisten tavoitteiden avulla kirkko on mukana hillinnässä ja edistämässä kestävää elämäntapaa koko luomakunnan hyväksi”, strategiatyöryhmää vetänyt Helsingin yliopiston ilmastotutkija Laura Riuttanen sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Kirkon toiminnassa ilmastopäästöjä tuottavat työryhmän mukaan eniten kiinteistöjen lämmittäminen ja sähkönkulutus, mutta myös liikkuminen ja hankinnat. Kirkon tavoitteena on leikata hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia nykytasosta.

Loput 20 prosenttia eli ilmastopäästöt, joita ei ole teknisesti tai taloudellisesti järkevää vähentää muilla keinoilla, pyritään kompensoimaan. Kompensointi tapahtuu esimerkiksi kiinnittämällä huomiota seurakuntien omistamien metsien muodostamaan hiilivarastoon, tiedotteessa todetaan.

Lentämistä vähennetään, tiekirkkoihin latauspisteet sähköautoille

Energia- ja ilmastostrategiassa asetetut tavoitteet koskevat sekä koko kirkkoa että jokaista seurakuntaa.

”Ilmastotalkoisiin kutsutaan mukaan kaikki seurakunnat, sillä käytännössä kirkon hiilineutraalius toteutetaan paikallisseurakunnissa talouskohtaisesti”, kertoo ilmastostrategiatyöryhmän sihteeri, johtava asiantuntija Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta.

Käytännön työkaluna strategian tavoitteiden saavuttamiseksi toimii seurakuntien tarpeisiin räätälöity ympäristöjärjestelmä Kirkon ympäristödiplomi. Sen käsikirjaa päivitetään parhaillaan. Tiedot rakennusten energiankulutuksesta kerätään kirkon omaan kiinteistöjärjestelmään, Basikseen.

Toiminnan osalta päästöjä leikataan painottamalla ilmastoystävällisyyttä niin ruokailuissa, hankinnoissa kuin liikkumisessakin. Strategian mukaan lentämistä vähennetään, etäosallistumista helpotetaan ja tiekirkkoihin hankitaan sähköauton latauspisteet vuoteen 2021 mennessä.

Ilmastotavoitteet huomioidaan myös kirkon sijoitustoiminnassa. Suosituksen mukaan kirkko ei tee suoria sijoituksia fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin.

Toivoa ja uskoa ilmastoahdistuksen ja pessimismin keskelle

Yksi hyväksytyn strategian tavoitteista on, että kirkko vaikuttaa ilmastoasioissa aktiivisesti yhteiskunnallisena toimijana ja keskustelijana.

”Kirkko haluaa rohkaista ja haastaa jäsenensä, muut yhteiskunnalliset toimijat ja päättäjät mukaan ilmastotyöhön ja hiilineutraaliustavoitteisiin. Konkreettisilla omilla toimilla ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kirkko on myös toivon kantaja. Kaiken ilmastoahdistuksen ja pessimismin keskellä kirkko haluaa luoda toivoa ja uskoa siihen, että ilmastonmuutosta on mahdollista hillitä, kun työhön ryhdytään nyt heti”, Ilkka Sipiläinen sanoo.

Kirkkohallituksen, seurakuntien ja hiippakuntien edustuksen lisäksi energia- ja ilmastostrategian valmistelleessa työryhmässä oli jäseniä Suomen ympäristökeskuksesta, Energiavirastosta, Suomen luonnonsuojeluliitosta, Kirkon Ulkomaanavusta ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

Kuva: Olli Seppälä. Ilmastomielenosoitus Helsingissä lokakuussa 2018.

Lue myös:

Kirkko ja kaupunki: Espoon seurakunnat jättäytyneet kirkon ympäristödiplomin ulkopuolelle

Pääkirjoitus: Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää toivoa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliEspoon hiippakunta palkitsi Tuusulan seurakunnan – seurakuntakeskus syntyi innovatiivisella yhteistyöllä
Seuraava artikkeliKirkkohallitus hallinto-oikeudelle: Valitus Valkeakosken kirkon purkamispäätöksestä tulisi hylätä

Ei näytettäviä viestejä