Teemapäivä kehottaa tarjoamaan papille oluen – "Onpa hieno idea", Olutseura Lutherin perustaja sanoo

Olut ja Luther

Syyskuun 9. päivänä papit muistuttelevat, että on kansainvälinen Buy a Priest a Beer Day eli päivä, jolloin pastorille tarjotaan olutta.

Sosiaalisessa mediassa ja lukuisilla katolilaisilla sivustoilla toistetun legendan mukaan päivä on vanha katolinen perinne. Se juontaa juurensa siitä, kun pyhä Hopswald Aleyardilainen tarjosi papilleen oluen.

Legenda kertoo, että eräänä päivänä tämä pakanuudesta kristityksi kääntynyt saksalainen oluenpanija lankesi syntiin. Hetkeäkään hukkaamatta hän kiiruhti pappinsa luo tunnustamaan tekonsa. Myöhemmin samana päivänä hän oli niin onnellinen puhtaasta omastatunnostaan ja kiitollinen papilleen, että hän lähti pappilaan tarjoamaan tälle oluen.

Tosiasiassa pyhän Hopswald Aleyardilaisen legenda on keksitty tarina. Sen nimistä pyhimystä ei ole.

Katolinen perinne Buy a Priest a Beer Day sen sijaan on. Perinne ei kuitenkaan ole vielä kovin pitkä, sillä sitä on vietetty vasta vuodesta 2013 lähtien. Idean ja sitä perustelevan legendan keksi amerikkalainen Sam Guzman, joka on Yhdysvaltain Wisconsinissa asuva sikäläisen Pro-Life-järjestön viestintäjohtaja. Hänet tunnetaan katolisessa kirkossa kirjastaan The Catholic Gentleman, jossa hän opastaa katolisia miehiä käyttäytymään herrasmiehen tavoin.

Suomalaisen Olutseura Lutherin perustaja, pappi Lari Junkkari ei ole koskaan kuullutkaan Buy a Priest a Beer Daysta mutta kannattaa sen omaksumista suomalaiseksi tavaksi.

– Onpa hieno idea. Papille tai kenelle tahansa lähimmäiselle – pappikin on lähimmäinen – pitäisi tarjota olutta. Se on seurakuntalaiselta ystävyyden, kannustuksen ja kiitoksen osoitus. Se on myös mahdollisuus hyvään keskusteluun elämästä, ihmisenä olemisesta ja Jumalasta, Junkkari pohtii.

Papille ei Junkkarin mukaan tietenkään kannata tarjota olutta, jos tietää, että tämä on absolutisti eikä pidä elämässään alkoholia olennaisena.

Itse Lari Junkkari viettää teemapäivää lapsenlapsensa seurassa ja jää ilman olutta.

– Huomenna sen sijaan meillä on Olutseura Lutherin kokoontuminen, ja taidan olla ainut paikalla oleva pappi. Aion kyllä leikkimielisesti vihjata, että tällainen päivä on olemassa.

Kuva: Olli Seppälä. Luther ja olut.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.