Terhokodin johtajalta kirja eutanasiasta

Helsinkiläisen kuolevien saattohoitoon keskittyneen Terhokodin johtaja Juha Hänninen on julkaissut eutanasiaa käsittelevän kirjan. Hänninen kertoo kirjassaan Eutanasia – hyvä kuolema (Duodecim) muun muassa muuttuneesta kannastaan kuolinapuun.

Hän kannattaa Suomeen lakimuutosta, joka sallisi rajoitetun eutanasian. Hännisen mukaan rajoitettu kuolinapu edellyttäisi potilaan oman toiveen lisäksi myös lääketieteellistä arviota. Lainsäädännössä olisi hänen mukaansa hyvä olla myös määräys saattohoidosta.

Torstaina ilmestyvän Kotimaa-lehden haastattelussa Hänninen kertoo olevansa tarvittaessa myös itse valmis antamaan kuolinapua.

– Eutanasian toteuttaminen ei voi olla tuskallisempaa ja vaikeampaa kuin seurata vierestä hirvittävää kärsimystä ja kuolemaa, Hänninen sanoo Kotimaa-lehdessä.

Lue Juha Hännisen haastattelu torstain Kotimaasta!