Tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä romaanin kirjoittanut Essi Ihonen: "Usko on yksi ihmisten intiimeimmistä asioista"

Essi Ihosen romaanissa tiiviissä uskonyhteisössä elävät nuoret päättävät tulevaisuudestaan. Kirjailija teki aikoinaan valinnan myös itse ja jätti esikoislestadiolaisuuden.

Tänä kesänä Essi Ihonen sai toteuttaa yhden unelmansa. Esikoiskirjailija käsitteli oman teoksensa lainauskuntoon työpaikallaan Mikkelin pääkirjastossa.

Kun Ihosen esikoisromaani Ainoa taivas ilmestyi heinäkuun lopussa, Ihonen vastaanotti kirjansa niteet. Hän kiinnitti kirjoihin tarrat ja leimasi ne. Kirjaston hyllyyn asti kirjat eivät tosin ehtineet. Varauksia oli niin paljon.

– Olin sanonut töissä, että haluan käsitellä kirjani itse. Se oli minulle loppujen lopuksi vielä isompi juttu kuin oman kirjan näkeminen kirjakaupassa, kertoo Ihonen, joka opiskelee kirjastovirkailijaksi oppisopimuksella.

Essi Ihosen nuortenromaani kertoo tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä elävästä Ainosta. Kirjan 17-vuotias päähenkilö miettii avioliiton kynnyksellä, onko hänen paikkansa sittenkään selvärajaisessa liikkeessä.

Essi Ihonen on kasvanut esikoislestadiolaisessa perheessä. Hän on 30-vuotias ja irtautunut liikkeestä.

Ainoa taivas ei kuvaa esikoislestadiolaisuutta tarkan dokumentaarisesti. Ihonen on ottanut taiteilijan vapauksia yksityiskohdissa. Hän kuitenkin ammentaa paljon juuri siitä yhteisöstä, jonka itse parhaiten tuntee.

Romaanin Aino on 17-vuotias ja lupautunut samanikäisen, seurakunnasta tutun Armon morsiameksi. Hän ei tunne Armoa, ei liioin itseään.

Kirja sai alkunsa kuvasta Essi Ihosen mielessä. Kolme vuotta sitten keväällä Ihosen silmien edessä alkoi elää maisema. Siinä tyttö käveli poispäin hiekkatietä pitkin, jalassaan kumisaappaat. Tyttö tunnusteli, miltä saappaat tuntuivat. Vierellä kulki mies, jolla oli kädessään kirja.

– Mies puhui jotain, mutta tyttö ei kuunnellut yhtään. Häntä ei kiinnostanut, Ihonen kertoo nyt, runsaat kolme vuotta myöhemmin.

Kuvan mielenmaisema elää myös valmiissa romaanissa. Aino on 17-vuotias ja lupautunut samanikäisen, seurakunnasta tutun Armon morsiameksi. Hän ei tunne Armoa, ei liioin itseään.

Isä haluaa Ainon naimisiin saadakseen hänen syntisyytensä haltuun. Aino on jo oppinut, että tytöissä asuu synti, pojat ovat siihen syyttömiä sivustakatsojia. Ainon sisko, Suvi, viettää häitä edeltä, veli Valo on jättänyt liikkeen. Aino yrittää vimmatusti löytää oman tiensä.

Ensimmäinen versio Ainon tarinasta syntyi viidessä viikossa. Essi Ihonen kirjoitti flow-tilassa. Ympäristö katosi, hän ei nähnyt eikä kuullut. Lopetettuaan Ihosesta tuntui siltä kuin hän olisi herännyt hyviltä, sikeiltä yöunilta.

Ainoaa taivasta on jo ehditty verrata Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevään Taivaslaulu-romaaniin.

Ainon tarina ei ollut Essi Ihosen ensimmäinen käsikirjoitus. Hän oli lähettänyt niitä kustantamoille useita. Mutta Ainoa taivas oli ensimmäinen, joka tärppäsi.

Kun Essi Ihonen oli pieni, hänelle luettiin. Koululaisena Ihonen luki itse, ja nuorena hän alkoi kirjoittaa ymmärtääkseen asioita. Aluksi kirjoittaminen oli pakoa teini-iästä ja paperilla haaveilua. Parikymppisenä Ihonen kyllästyi todellisuuspakoon.

– Tajusin, että haluan oikeasti elää ja kirjoittaminen on minun juttuni. Luomani hahmot alkoivat eriytyä minusta, ja ryhdyin kirjoittamaan tavoitteellisemmin.

Ihonen sanoo halunneensa aina käsitellä uskoa ja uskontoa. Ainon tarina kuitenkin syntyi vasta, kun Essi Ihonen oli saanut tarpeeksi etäisyyttä taustaansa. Siinä auttoivat keskustelut ihmisten kanssa, jotka eivät tienneet esikoislestadiolaisuudesta yhtään mitään.

– Aloin ajatella, että hei, minulla onkin ollut vähän erilainen lapsuus.

Joulukuussa 2015 Essi Ihonen lähetti käsikirjoituksensa kustantajille. WSOY:ltä tuli vastaus heti vuodenvaihteen jälkeen.

– Soitin ensimmäisenä iskälle ja sanoin, että iskä, nyt tapahtuu asioita!

Ihonen työsti tarinaa koko kevään. Kirjoitusprosessin aikana hän ei lukenut mitään uskonnollisia yhteisöjä käsittelevää. Ainoaa taivasta on jo ehditty verrata Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevään Taivaslaulu-romaaniin. Senkin Ihonen luki vasta päästettyään oman kirjansa käsistään.

Ihonen näkee romaaneissa yhtäläisyyksiä, samoin lestadiolaisuuden haaroissa, vaikkei hän vanhoillislestadiolaisuutta tunnekaan.

– Suurin ero kirjojen maailmoissa on, että minun henkilöni ovat nuorempia. Halusin, että tarina sijoittuu aikaan, jolloin ratkaisuja ei ole vielä tehty.

Ihonen toivoo kirjansa kertovan, että nuorilla on vapaus tehdä oma ratkaisunsa, oli se sitten yhteisöön jääminen tai sieltä lähteminen.

Esikoislestadiolainen liike elää myllerryksen aikaa. Pari vuotta sitten erimielisyydet johtivat liikkeen jakautumiseen. Nyt herätysliikkeen toinen siipi hyväksyy maallikkosaarnaajien toimittamat sakramentit.

Lapsuutensa esikoislestadiolaisuutta Essi Ihonen muistelee hyvällä. Seuroihin mentiin joka viikko. Se oli rutiini, ja siellä tapasi muita lapsia. Sosiaaliset tilanteet opettivat käyttäytymään.

Ihonen halusi, että myös hänen romaanissaan näkyy se hyvä, mikä liikkeeseen sisältyy. Hänelle itselleen liike ei kuitenkaan sovi. Siitä Ihonen tuli varmaksi jo varhain.

Yksi oivalluksen hetki liittyy rippikoulun tutustumiskäynteihin. Tuolloin Ihonen meni pitkästä aikaa esikoislestadiolaisten seuroihin.

– Hiljaisuus tuntui raskaalta. Siellä vain istuttiin ja kuunneltiin, mitä muut puhuvat. Minulla on ollut pienestä pitäen vahva oma tahto. Ihmettelin, että tällaistako tämä on.

Aikuisena Ihonen on käynyt seuroissa jonkun kerran. Hän on jopa kokeillut päähänsä huivia, jota esikoislestadiolaiset naiset käyttävät seuroissa. Se tuotti kylmät väreet, ja huivi piti saada nopeasti pois päästä.

Ihosen irtautuminen liikkeestä sujui ongelmitta.

– Onneksi minulla on aikuiset vanhemmat, jotka ovat ymmärtäneet, että olen yksilö.

Ihonen toivoo kirjansa kertovan, että nuorilla on vapaus tehdä oma ratkaisunsa, oli se sitten yhteisöön jääminen tai sieltä lähteminen.

Sama koskee maailmankatsomusta laajemminkin.

– Usko on yksi ihmisten intiimeimmistä asioista. Sitä täytyy kunnioittaa. Ja myös sitä, jos ei usko.

Kuva: Paula Myöhänen

Haastattelu on julkaistu Kotimaa-lehdessä 23.8.2018.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.